Kokeile kuukausi maksutta

Citycon uusii Espoon Lippulaivan – rakennustöiden ajaksi rakennetaan tilapäinen kauppakeskus

Citycon on tehnyt päätöksen investoida Espoonlahdessa sijaitsevan kauppakeskus Lippulaivan kehityshankkeeseen. Suunnitelmana on purkaa nykyinen kauppakeskus ja rakentaa sen tilalle uusi, noin kaksi kertaa tämänhetkistä suurempi Lippulaiva, jonka vuokrattava pinta-ala on noin 42 000 neliömetriä.

Cityconin kokonaisinvestointi hankkeeseen on noin 160-180 miljoonaa euroa.

”Arvioimme, että hanke käynnistyy tämän vuoden syksyllä, kun rakennustöiden aloittamisen vaativat sopimukset kaupungin, Länsimetron ja urakoitsijan kanssa on saatu tehtyä. Hankkeen aloittaminen edellyttää myös asemakaavan vahvistumista”, Cityconin sijoitusjohtaja Nils Styf toteaa.

Uudistettuun Lippulaivaan tulee noin 80 erilaista liikettä, kahvilaa, ravintolaa ja palvelua. Näiden lisäksi sinne tulee kunnallisia ja terveydenhoidon palveluita ja ehkä myös Espoonlahden uusi aluekirjasto ja kulttuuriareena. Ankkurivuokralaisia ovat K-Supermarket, Prisma, Lidl ja Tokmanni.

Citycon näkee hankkeessa erityistä potentiaalia, koska uuden kauppakeskuksen yhteyteen sijoittuvat Länsimetron Espoonlahden uusi metroasema ja liityntäliikenteen bussiterminaali. Tavoitteena on, että uusi Lippulaiva avataan keväällä 2020 jo muutamaa kuukautta ennen Länsimetron toisen vaiheen liikennöinnin aloittamista.

Lippulaivan yhteyteen rakennetaan noin 550 uutta asuntoa. Ne rakentaa rakennusyhtiö Lehto Group Oyj, jonka kanssa Citycon on tehnyt esisopimuksen Lippulaivan kauppakeskushankkeesta.

Kauppakeskus Lippulaiva suljetaan rakentamisen ajaksi, mutta Citycon haluaa turvata lähialueen asukkaiden päivittäisasioinnin palvelut ja vuokralaistensa liiketoiminnan toimintaedellytykset myös tänä aikana. Tätä varten nykyisen Lippulaivan lähistölle rakennetaan noin 8 000 neliömetrin laajuinen tilapäinen kauppakeskus Pikkulaiva.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Citycon uusii Espoon Lippulaivan – rakennustöiden ajaksi rakennetaan tilapäinen kauppakeskus”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat