Vantaa myöntänyt rakennuslupia yli 3500 asunnolle tänä vuonna

Vantaalla on tänä vuonna myönnetty rakennuslupia jo 3565 asunnolle. Pelkästään 21. kesäkuuta pitämässään kokouksessa rakennuslupajaosto nuiji lupia ennätykselliselle 1201 asunnolle, joista 572 kohoaa Tikkurilaan.

Vantaalla on tänä vuonna myönnetty rakennuslupia jo 3565 asunnolle. Pelkästään 21. kesäkuuta pitämässään kokouksessa rakennuslupajaosto nuiji lupia ennätykselliselle 1201 asunnolle, joista 572 kohoaa Tikkurilaan.

Vertailun vuoksi voidaan todeta, että Helsingissä rakennuslupia on myönnetty tänä vuonna toistaiseksi noin 2400 asunnolle.

Tikkurilassa Kielotien varteen nousee 16-kerroksinen tornitalo, neljä 7-kerroksista kerrostaloa sekä pysäköintihalli. Kokonaisuus pitää sisällään jopa 371 asuntoa. Rakennuspaikalta puretaan vanha liikekiinteistö, ja purkutyöt ovat jo käynnissä. Kohteen toteuttaa YIT Rakennus Oy.

Tikkurilan liikekeskus Oy puolestaan rakennuttaa Neilikkatielle 8-kerroksinen asuintalon. Kohteeseen toteutetaan 202 palveluasuntoa.

Uusia asuntoja kohoaa etenkin hyvien joukkoliikenneyhteyksien äärelle, niin Kehäradan uusien asemien läheisyyteen kuin vanhoihin keskustoihinkin. Korso saa maamerkikseen 17-kerroksisen tornitalon, johon tulee 120 asuntoa. Kohteen toteuttaa Lujatalo Oy. Martinlaakson keskustakortteliin, entiselle Laajavuoren koulun tontille nousee Avain Yhtiöt Oy:n kohde ja Martinlaakson itäosaan Jatke Uusimaa Oy:n kohde. Näihin valmistuu yhteensä 251 asuntoa.

Leinelään myönnettiin rakennusluvat neljälle uudelle asuintalolle, joihin tulee yhteensä 147 asuntoa. Asuintalot toteuttavat Lemminkäinen Talo Oy ja Skanska Kodit Oy. Leinelä on yksi Kehäradan uusista asemista, ja alueen keskus alkaakin nyt luvan saaneiden kohteiden toteuduttua olla valmis. Samoin Kivistöön, niin ikään Kehäradan varteen, myönnettiin rakennusluvat kahdelle asuintalolle, joihin tulee yhteensä 110 asuntoa. Luvat myönnettiin A-Kruunu Oy:lle sekä VVO:lle.

”Viime vuonna Vantaalle valmistui liki 2700 asuntoa ja tämänhetkinen vauhti lupaa 3000 asunnon ylittymistä tänä vuonna. Alkuvuonna olemme kirineet ohi jopa Helsingin rakentamistahdista”, apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä sanoo.

Maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimuksessa (MAL-sopimus) Vantaa on sitoutunut 2400 asunnon vuotuiseen toteutustavoitteeseen.

”Tänä vuonna rakennusluvan saaneet kohteet valmistuvat vuosina 2017–18, joten kehitys näyttää näin myönteiseltä pidemmälläkin aikavälillä ja lähentelee 1970-luvun rakentamisen huippuvuosien tasoa.”

Myös toimitilarakentamisen saralla tapahtuu. Aviapoliksessa Technopolis laajenee 6-kerroksisella toimistotalolla ja Metropolian ammattikorkeakoulun laajennus Myyrmäen kampukselle lähtee liikkeelle. Molemmat hankkeet saivat rakennusluvat eilen.

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “Vantaa myöntänyt rakennuslupia yli 3500 asunnolle tänä vuonna”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi