Kokeile kuukausi maksutta

Myytävien asuntojen aloitukset ja kauppa huipputasolla koko maassa

Huipputasolle noussut uusien asuntojen aloitus- ja kauppatahti ei ole vain pääkaupunkiseudun ilmiö.

Rakennuslehden markkinakatsaus osoittaa, että myös koko maata koskevat lukemat ovat viime aikojen ennätystasoa.

Koko maassa aloitettiin kuudessa kuukaudessa 9181 asunnon rakentaminen. Se on 14 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten vastaava, ja ennätys vuodesta 2009 alkaneelta seuranta-ajalta.

12 kuukauden aikana aloitettiin 15324 asunnon rakentaminen. Sekin on ennätys vuodesta 2009 alkaneella seurantajaksolla.

Aloituslukujen osalta on hyvä muistaa, että kokonaisina kohteina sijoittajille myytävät asunnot eivät ole mukana tilastossa.

Selvityksen perusteella voi arvioida, että gryndaustuotannon määrä tuskin enää merkittävästi lisääntyy. Rakentaminen voi kuitenkin jatkua nykytasolla, sillä ennakkomarkkinoinnissa ilman aloituspäätöstä on erittäin paljon, 6499 asuntoa. Sekin on seuranta-ajan ennätystaso. Määrä lisääntyi 36 prosentilla vuodessa.

Tarjonta eli myynnissä olevien asuntojen määrä ylittää 22 prosentilla kymmenen vuoden keskiarvon. Tarjontaakin on todella paljon, sillä lukema on toiseksi korkein tällä vuosituhannella.

Rakenteilla olevia myymättömiä asuntoja on 9840. Määrä on 17 prosenttia suurempi kuin vuosi sitten. Kun päälle lasketaan rakenteilla olevat myydyt asunnot, asumisoikeustuotanto ja Ara-vuokrakohteet, on helppo ymmärtää, miksi nostokurkia näkyy ympäri Suomea.

Valmiiden varasto ei ole ongelma

Suomessa on 1795 valmista myymätöntä asuntoa. Määrä pieneni 358 asunnolla puolessa vuodessa ja 1107 asunnolla vuodessa.

Valmiiden varasto alittaa jo selvästi (-13 %) kymmenen vuoden keskimääräisen tason(2061 asuntoa). Valmiiden uusien asuntojen myyntivarasto ei ole enää ongelma, eikä se jarruta uusien asuntokohteiden aloituksia. Tarjonnasta vain 15 prosenttia on valmiita.

Myymättömien valmiiden asuntojen määrä tuskin enää pienenee ainakaan kovin paljoa nykyisestä.

Kaupoissa 2000-luvun ennätys

Uusien asuntojen kauppa käy kovilla kierroksilla. Vuositasolla tehdään 16248 kauppaa.

Kymmenen vuoden keskiarvotaso on 11331, joten nykyinen kauppamäärä ylittää keskiarvon lähes 5000 kaupalla (+43,0 %). Kauppojen määrä lisääntyi puolessa vuodessa 15 ja vuodessa 20 prosenttia.

Edellinen 2000-luvun kauppahuippu oli viime keväänä.

Selvityksessä arvioidaan markkinatilannetta myynnissä olevien asuntojen ja tehtyjen kauppojen välisellä suhdeluvulla. Tämä tarjonta-kysyntälukema kertoo, kuinka kauan myynnissä olevien asuntojen kauppaaminen kestää kuluneen kuuden kuukauden kaupantekovauhdilla.

Myyntivaraston pituus on nyt 8,6 kuukautta, kun se puoli vuotta sitten oli 8,9 kuukautta.

Vilkkaan asuntokaupan takia asunnoista on nyt alitarjontaa, sillä kymmenen vuoden aikana myytävää on ollut keskimäärin 10,5 kuukauden myyntiä vastaava määrä.

Tiedot perustuvat STH-Group Oy:n tekemään seurantaan.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Myytävien asuntojen aloitukset ja kauppa huipputasolla koko maassa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat