Kokeile kuukausi maksutta

Risikon mukaan väestönsuojanormit pysyvät – Tiilikainen kiistää linjamuutoksen

Väestönsuojien rakentamisvelvoitteen kohtalo on synnyttänyt erikoisen sopan.

Sisäministeri Paula Risikko

Sisäministeri Paula Risikko (kok) linjaa Ilkan jutussa, ettei väestönsuojien rakentamista koskevia säännöksiä aiota helpottaa. Perusteluna on kokonaisturvallisuustilanteen muuttuminen Europassa.

Risikko kertoo keskustelleensa tilanteesta perjantaina puolustusministeri Jussi Niinistön (ps.) ja maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen (kesk.) kanssa.

”Päädyimme siihen, että yritämme katsoa, mitä muita säästömahdollisuuksia asuntorakentamisesta löytyy normeja purkamalla”, Risikko toteaa Ilkassa.

Mielenkiintoiseksi Risikon kannanoton tekee se, että Rakennuslehden tietojen mukaan Tiilikainen ei ole muuttanut väestönsuojanormeja koskevia linjauksiaan. Hallituksen kärkihankkeena on valtion ja kuntien rakentamisen normitalkoot, jossa väestönsuojat ovat mukana.

Tiilikaisen esikunnasta painotetaan, että väestönsuojanormien helpottaminen sisältyy kaikkiin hallituksen normipurun työlistoihin, eikä kirjausta ole muutettu.

Myös Helsingin seudun MAL-sopimuksessa on mainittu väestönsuojanormien helpottaminen. Sopimuksen kirjauksen mukaan osapuolet pyrkivät vaikuttamaan pelastuslain väestönsuojanormituksen merkittävään lieventämiseen.

Risikon mukaan kaikki kolme ministeriä ymmärsivät, missä mennään. Tiilikaisen esikunnasta kuitenkin todetaan, että ”ministeri ei ole mukana missään linjamuutoksessa”.

Risikon perusteluna muuttunut turvallisuustilanne

Ilkan mukaan sisäministeriö aloitti helmikuussa hankkeen, jossa on arvioitu väestönsuojien rakentamista koskevia säännöksiä. Lähtökohtana oli, että kustannuksia olisi pitänyt karsia, mutta uudistus ei saisi unohtaa tarvetta suojata väestöä.

Työryhmä on tehnyt perusvalmistelunsa asiasta. Siihen sisältyy myös vaikutusten arviointi.

”Yleinen turvallisuustilanne on muuttunut hallitusohjelmaneuvottelujen ajoista. Sisäministeriön virkamiehet ovat pohtineet seurauksia, jos väestönsuojien rakentaminen lopetettaisiin täysin. Olemme ministeriössä sitä mieltä, että tarvitsemme suojia. Tulemme kuitenkin muuttamaan normeja sellaisten rakennusten kohdalta, jotka usein saavat poikkeusluvan”, Risikko toteaa Ilkassa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Risikon mukaan väestönsuojanormit pysyvät – Tiilikainen kiistää linjamuutoksen”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat