Kokeile kuukausi maksutta

Kauppatorin Allas saattaa saada kilpailijan – Kalasatamaan kaavaillaan kelluvaa uimalaa

Helsingin Kalasatamassa sijaitsevaan Verkkosaareen saatetaan rakentaa kelluva uimala.

Kaupunkisuunnittelulautakunta käsitteli Verkkosaaren pohjoisosan asemakaavaehdotusta joulukuun puolivälissä.

Kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja Risto Rautava (kok) kertoo, että uimalan suunnitelmat ovat vielä alkutekijöissään. Asemakaavaehdotuksessa uimalalle varattiin paikka.

Kauppatorille avattiin viime kesänä Helsingin ensimmäinen kelluva uimala. Allas-nimellä tunnetussa ulkouimalassa on lämmitettyä vesijohtovettä sisältävät aikuisten ja lasten altaat sekä yksi merivesiallas. Saunoja on kolme.

”Periaatteessa Verkkosaaren uimala voisi olla saman tyyppinen”, Rautava sanoo.

Siihen, olisiko uimala kaupungin vai yksityisen toimijan omistama, ei asemakaavavaiheessa oteta kantaa.

”Varmaan mieluummin etsitään kuitenkin yksityisiä toimijoita”, Rautava sanoo.

Kalasatamaan ei ole näillä näkymin tulossa uimahallia. Kelluvan uimalan yhteyteen rakentuvasta aukiosta toivotaan vilkasta ranta-aluetta, johon keskittyisi paljon liike- ja ravintolatiloja.

Alueen itäpuolelle on tulossa myös kelluvia asuntoja. Asiasta on kertonut muun muassa Yle. Asuntoja on suunniteltu 500 metrin päähän Kalasataman metroasemasta. Niitä on tarkoitus rakentaa yhteensä 41. Projekti on eräänlainen pilottihanke, jona tavoitteena on vakiinnuttaa kelluvien asuntojen asema varteenotettavana asumismuotona.

Kelluvan uimalan lisäksi Verkkosaaren pohjoisosaan suunnitellaan päiväkotia, koulua, venesatamaa ja asuntoja noin 3 600 asukkaalle.

(Päivitetty 29.12. klo 14.24. havainnekuva vaihdettu uuteen)

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kauppatorin Allas saattaa saada kilpailijan – Kalasatamaan kaavaillaan kelluvaa uimalaa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat