Kokeile kuukausi maksutta

Rakentajat: Seinäelementtien toimitusajat ovat venyneet entisestään

Rakentamisen kasvu näkyy rakennustarvikkeiden toimitusajoissa, varsinkin seinäelementeissä. NCC:n hankintajohtaja Timo Olkkonen sanoo, että seinäelementtien toimitusajat ovat pidentyneet noin puoleen vuoteen.

Rakentamisen kasvu näkyy rakennustarvikkeiden toimitusajoissa, varsinkin seinäelementeissä. NCC:n hankintajohtaja Timo Olkkonen sanoo, että seinäelementtien toimitusajat ovat pidentyneet noin puoleen vuoteen.

”Tilanne vaatii meiltä hyvää valmistautumista ja kommunikaatiota tavarantoimittajien kanssa. Se pitää ottaa huomioon rakentamisaikatauluissa jo suunnitteluvaiheessa, ja pitää huolehtia, että rakennuttajakin tietää tilanteen.”

Olkkosen mukaan toistaiseksi NCC on pärjännyt toimitusaikojen kanssa eikä hankkeita ole tarvinnut lykätä seinäelementtipulan takia. Myös muiden rakennustarvikkeiden toimitusajat ovat pidentyneet hieman, mutta varsinaista pulaa ei systemaattisesti hankintansa suunnittelevalla NCC:llä ole tarvikkeista ollut. Yritys hankkii tarvikkeita myös ulkomailta.

Betoniteollisuuden menekki-indeksi kertoi toukokuussa, että sekä valmisbetonin että elementtien kysyntä vahvistui alkuvuoden aikana. Tuotteiden tilauskannat ovat kohonneet merkittävän suuriksi kaikissa keskeisissä tuoteryhmissä, mukaan lukien runkoelementit. Osan noususta selittää kausivaihtelu.

”Toimitusajat venyneet pitkälle ensi vuoteen”

Peabin Taru Puhto kuvaa markkinatilannetta mielenkiintoiseksi ja vaihtelevaksi eri tuotteiden välillä. ”Joitakin tuotteita saa ihan normaalilla toimitusajalla, mutta toisissa, lähinnä betonielementeissä, toimitusajat ovat venyneet pitkälle ensi vuoteen. Elementtityypistä riippuen toimitusajat vaihtelevat ensi syksystä jopa vuoden 2018 alkusyksyyn.”

Asuntokohteiden seinäelementit ovat Puhdon mukaan kriittisin tuote ja niiden saatavuus alkaa alalla jo muodostaa pullonkaulan kohteiden käynnistymiselle. Toki rakennusyritykset ovat varautuneet tilanteeseen vuosisopimuksin ja erilaisin kapasiteettivarauksin.

Lujabetonilla seinäelementeissä syksy on myyty, pieniä rakoja lukuun ottamatta. ”Keskitymme nyt vuodenvaihteessa käynnistyviin projekteihin”, elementtiyksikön johtaja Kari Turunen sanoo.

Seinäelementeissä Lujabetonin toimitusaika on 5–6 kuukautta. Kysyntä on kasvanut, joten yritys on jo nostanut tuotantokapasiteettia ja nostaa sitä Turusen mukaan edelleenkin muun muassa Kärsämäen tehtaan laajennuksella. Muiden elementtien kohdalla saatavuustilanne on helpompi.

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “Rakentajat: Seinäelementtien toimitusajat ovat venyneet entisestään”

  1. Saattaa lisäksi olla, että Lujabetonilta tulee merkittäviä uutisia elementtimarkkinaan heti kesän jälkeen. #kohtahelpottuuelämä

      1. Mukava nähdä, että jännitys kuitenkin säilyy kannattavuuden huvetessä.. 😉

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat