Kokeile kuukausi maksutta

Jyväskylän yliopiston päärakennuksen korjaus valmistui

Jyväskylän yliopiston päärakennuksen sisäilmakorjaus on valmistunut ja talon käyttäjät muuttavat rakennukseen elokuun aikana.

Jyväskylän yliopiston päärakennus.

Päärakennuksesta on korjattu vaurioituneita rakenteita ja poistettu rakenteita, jotka ovat alttiita kosteusvaurioille ja voivat aiheuttaa sisäilmaongelmia. Juhlasalin ilmanvaihto ja muu tekniikka on uudistettu, vesikatto on uusittu osittain, ja ikkunoita on tiivistetty ja korjattu.

Mittava hanke tarkasti suojellussa rakennuksessa viivästyi alkuperäisestä aikataulustaan korjaustöiden aikana ilmenneiden lisämuutostarpeiden vuoksi.

Vuonna 1959 käyttöön vihittyä Alvar Aallon rakennuskokonaisuutta luonnehdittiin sen syntyaikana modernin arkkitehtuurin ilmentäjäksi. Se rakennettiin alun perin kasvatusopillisen korkeakoulun keskeiseksi rakennukseksi, joka sijoitettiin korkealle maastoon ja siten korostettiin sen asemaa päärakennuksena.

Päärakennus on kooltaan 9100 neliötä ja se on jaettu kahteen osaan: julkiseen juhlasaliosaan kahvioineen sekä hallinnolle ja opetukselle tarkoitettuun hallintosiipeen. Päärakennuksessa on suuri 700-paikkainen juhlasali, useita erikokoisia luento- ja opetustiloja sekä työhuoneita ja palvelupisteitä.

”On aivan mahtavaa saada takaisin käyttöömme yliopiston keskeinen rakennus, joka arvokkaana arkkitehtuurikohteena tarjoaa laadukkaan ympäristön opiskelijoille ja yliopiston toiminnalle”, hallintojohtaja Kirsi Moisander toteaa yliopiston tiedotteessa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Jyväskylän yliopiston päärakennuksen korjaus valmistui”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat