Kokeile kuukausi maksutta

Savon Sanomat: Isännöitsijää epäillään useista salakuljetuksista

Tulli epäilee pohjois-savolaista ammatti-isännöitsijää useista vakavista rikoksista. Asiasta kertoi ensimmäisenä Savon Sanomat.

Tulli tekee maahantuonnin valvontaa esimerkiksi rajanylityspaikalla. Kuvituskuva. Kuva: Tulli

Tulli epäilee miehen syyllistyneen yhdessä toisen epäillyn kanssa törkeään dopingrikokseen ja useisiin salakuljetuksiin.

Tapaus on tullin mukaan erikoinen, sillä isännöitsijä työskenteli luotettavana pidetyssä keskisuuressa isännöinti- ja tilitoimistoyrityksessä. Sen kautta hänellä on ollut pääsy useiden taloyhtiöiden tietoihin ja asuntoihin muutamalla paikkakunnalla.

Tullitarkastajat hakivat miehen vangittavaksi viime kesänä Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa, joten viime kuukaudet hän on ollut estyneenä töistään.

Savon Sanomien mukaan Tulli epäilee miehen ja hänen mahdollisen rikoskumppaninsa myyneen verkossa niin sanotulla Silkkitie-kauppapaikalla dopingaineita ja luvattomia lääkeaineita yhteensä yli 360 000 euron edestä viime vuoden elokuun ja viime maaliskuun välillä.

Pohjois-Savon laaja rikostutkinta on siitä harvinainen, että tullin onnistui selvittämään myös satoja ostajia, joille doping- ja lääkeaineita oli välitetty. Ostajia oli pitkin Suomea.

Esitutkinnan mukaan epäiltyjen miesten toiminta oli ammattimaista ja suunnitelmallista. Heidän epäillään tilanneen raaka-aineita Kiinasta ja Saksasta, josta aineet tulivat Pohjois-Savoon postitse.

Epäiltyjen epäillään valmistaneen kerrostaloasunnossa dopingaineita ja varastoineen niitä asunnossa ennen kuin ne myytiin netin kauppapaikalla eteenpäin. Tilatut doping- ja lääkeaineet maksettiin bitcoin-virtuaalivaluutalla ja toimitettiin ostajille postitse.

Odottaa vangittuna

Vangittu isännöitsijä on toistuvasti hakenut oikeudelta vapauttamista, mutta viimeksi viime viikolla sekä Pohjois-Savon käräjäoikeus että Itä-Suomen hovioikeus päättivät, että tutkintavankeus jatkuu.

Oikeuden mukaan on syytä epäillä, että miehen vapauttaminen sotkisi asian tutkintaa ja hän mahdollisesti jatkaisi rikollista toimintaansa. Hän odottaa vangittuna pääoikeudenkäyntiä.

Oikeus määräsi, että syyttäjän on nostettava syyte miestä vastaan viimeistään lokakuun loppuun mennessä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Savon Sanomat: Isännöitsijää epäillään useista salakuljetuksista”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat