Kokeile kuukausi maksutta

Kojamon kova kurssinousu lässähti

Kojamon osake on ollut perjantaina 15. kesäkuuta ensimmäistä päivää kaupankäynnin kohteena Helsingin pörssin pre-listalla.

Kojamolle valmistui viime vuonna paljon uusia asuntoja. Kuva: Kojamo

Kaupankäynti alkoi reippaassa kurssinousussa, mutta sittemmin osakekurssin nousu on tasaantunut. Yhtiön osakkeen kauppa käynnistyi kurssiin 9,75 euroa, joka oli peräti 14,7 prosenttia yli osakkeen 8,50 euron merkintähinnan listautumisannissa.

Jo noin kuuden minuutin kaupankäynnin jälkeen osakkeen hinta oli kuitenkin tasaantunut 8,805 euroon. Kello 16 aikaan Kojamon osakkeella käytiin kauppaa kurssiin 8,504 euroa.

Kuten yleensäkin listautuneiden yhtiöiden ensimmäisenä kaupankäyntipäivänä, myös Kojamon osakkeella on käyty melko vilkkaasti kauppaa. Kello 16 aikoihin osakkeita oli vaihtunut reilut 1,75 miljoonaa kappaletta ja osakevaihdon arvo oli noin 15 miljoonaa euroa. Kojamon osakkeiden kokonaismäärä nousi listautumisen yhteydessä reiluun 247 miljoonaan osakkeeseen.

Kojamon listautumisen toinen pääjärjestäjä Nordea toimii myös vakauttamisjärjestäjänä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Nordea voi tehdä Kojamon osakekurssia tukevia ostoja pörssistä 30 päivän ajan osakkeiden kaupankäynnin alkamisesta.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kojamon kova kurssinousu lässähti”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat