Kokeile kuukausi maksutta

”Rakennushankkeeseen ryhtyvät eivät tiedä ja tunne kosteudenhallintaan liittyviä asioita”

Rakentamisen Laatu Ralan kyselyn mukaan rakentamisen kosteudenhallintaan herätään edelleen liian usein vasta kun hanke on edennyt työmaavaiheeseen.

EKE loft, Kruunuvuorenranat, betoni, elementti, asunto, rakennustyömaa, asunto oy Helsingin Harkko

Tällöin kosteudenhallinta jää vajavaiseksi eikä suunnitteluvaiheessa ole välttämättä otettu huomioon kosteudenhallintaa ja sen edellyttämiä toimia.

Rakennushankkeeseen ryhtyvien tietoisuus kosteudenhallinnasta on kyselyn perusteella huonoa. Ne esimerkiksi tuntevat huonosti ympäristöministeriön asetuksen rakennusten kosteusteknisestä toimivuudesta. Kosteudenhallintakoordinaattoria ei ole kovin usein nimetty hankkeisiin, eikä hänen tehtäviään tunneta.

Lisäksi valtaosasta vuoden 2018 aikana luvitetuista hankkeista ei ole vastausten perusteella toimitettu kosteudenhallintaselvitystä.  Usein kosteudenhallintaselvitys ja työmaan kosteudenhallintasuunnitelma menevät hankkeeseen ryhtyvillä sekaisin.

”Kyselyn tulokset antavat aihetta huolestumiseen, sillä se osoittaa selvästi, että rakennushankkeeseen ryhtyvät eivät tiedä ja tunne kosteudenhallintaan liittyviä asioita. Ja kuitenkin hankkeeseen ryhtyvät ovat avainasemassa tässäkin asiassa” aineistoa analysoinut projektipäällikkö Juha-Matti Junnonen Tampereen teknillisestä yliopistosta toteaa.

Rakentamisen Laatu Rala ry selvitti kosteudenhallinnan parissa työskentelevien kokemuksia Kuivaketju10:stä keväällä 2018 toteutetulla kyselyllä, johon vastasi 438 kk10.rala.fi -sähköisen järjestelmän käyttäjää sekä 103 Rakennusvalvonnan henkilöä.

Kuivaketju10 tunnetaan hyvin

Tiedotteen mukaan Kuivaketju10-toimintamallissa pyritään estämään kosteusvaurioiden syntyminen kaikissa rakennusprosessin eri vaiheissa. Mallissa olennaista on, että kosteudenhallintaan liittyvä tieto keskeisistä riskeistä ja toimenpiteistä on kaikkien osapuolten käytössä reaaliajassa.

Rakennusvalvonnan henkilöille suunnatun kyselyn vastauksista ilmeni, että toimintamallin käyttö ei ole vielä kovin laajamittaista, vaikka toimintamalli tunnetaan kaupunkien rakennusvalvonnoissa suhteellisen hyvin.

Vastaajista 49,4 prosenttia on sitä mieltä, että Kuivaketju10 on lisännyt työmäärää. Hieman yli 10 prosenttia kuvaa, että malli on vähentänyt työmäärää.

Ralan sähköisen järjestelmän käyttäjät kokivat, että Kuivaketju10 on lisännyt rakennushankkeissa eri osapuolten tietoisuutta kosteudenhallinnasta sekä parantanut yhteistyötä.

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “”Rakennushankkeeseen ryhtyvät eivät tiedä ja tunne kosteudenhallintaan liittyviä asioita””

  1. Jos rakennushankkeeseen ryhtyvät eivät tunne tai tiedä kosteudenhallintaan liittyviä asioita, eivät niitä tunne rakennuttajakonsultitkaan, sitä huolella laadittua dokumenttia enempää. Rakennuttajakonsulttien kosteudenhallintakoordinaattoreiden ammattitaidossa tehtävään on hurjia eroja välttävästä erittäin huonoon. Lapusta kohtien läpi käyminen tai joukon jatkona leijuminen tuskin ovat olleet toimenkuvan tarkoituksia. Taas tuli yksi tyhjä titteli jolla rahastaa.

  2. 2000 Luvulla on tullut näitä satuhahmoja, titteleitä. Kaikki aivan turhia. Pätevyyksiä pätkitty turhan paljon, ja kaikesta yksin vastaa ainoastaan vastaava työnjohtaja.

  3. Rakennuttajakonsultin vastuista pitäisi käydä enemmän keskustelua. Tekeminen mitätöntä ja vastuuta ei käytännössä ollenkaan. Eräs nimeltä mainitsematon rakennuttajakonsultti saattaa vaihtaa valvojaa 4-5 kertaa yhden hankkeen aikana, irtisanoutuminen kun firmassa on ennätyksellistä, mistä mahtaa valvonnan laatu muodostua.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat