Kokeile kuukausi maksutta

Rakennuslupien kuutiomäärä jatkoi laskuaan – asuntoaloitukset ja tuotannon volyymi kasvoivat

Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä väheni vuoden 2018 kesä-elokuussa 4,0 prosenttia vuoden takaisesta. Asuinrakentamisen aloituksia oli kuitenkin 7,0 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.

Asuinrakentamisen volyymi kasvoi 6,9 prosenttia. Kuva: Anne Kurki

Liike- ja toimistorakentamiseen myönnetty kuutiomäärä oli edelleen reilusti pienempi kuin samaan aikaan vuotta aiemmin. Asuinrakentamisen kuutiomäärä väheni myös merkittävästi. Rakennuslupien kuutiomäärillä mitattuna ainoastaan teollisuus- ja varastorakennuksissa oli kasvua.

Rakennuslupien kuutiomäärä väheni vuoden 2018 kesä-elokuussa 4,0 prosenttia vuodentakaisesta ja rakennushankkeita aloitettiin tilavuudella mitattuna 8,0 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Kesä-elokuussa rakennuslupia myönnettiin asuinrakentamiseen 3,1 miljoonaa kuutiometriä, kun vuotta aiemmin määrä oli 3,7 miljoonaa. Miinusta kertyi 15,6 prosenttia. Asuinkerrostalojen lupakuutiomäärä väheni 12,3 prosenttia, johon vaikutti edelleen vuoden takainen suuri lupakuutiomäärä. Erillisten pientalojen myönnetty kuutiomäärä väheni 17,6 prosenttia vuoden takaisesta.

Asuinrakentamisen lupamäärä väheni 15,6 prosenttia. Asuinkerrostalojen lupakuutiomäärä väheni 12,3 prosenttia, johon vaikutti edelleen vuodentakainen suuri lupakuutiomäärä.

Rakennuslupia myönnettiin kesä-elokuussa kaikkiaan 10331 asunnolle. Se oli 14,8 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Rakennuslupia myönnettiin asunnoille kappalemäärissä mitattuna 14,8 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin

Rakennustuotannon volyymi kasvoi

Volyymi eli käynnissä olevan rakennustuotannon kiinteähintainen arvo kasvoi vuoden 2018 kesä-elokuussa 4,2 prosenttia vuoden takaisesta.

Rakennustuotannon kiinteähintainen arvo eli volyymi kasvoi 4,2 prosenttia vuodentakaisesta. Asuinrakentamisen volyymi kasvoi 6,9 prosenttia ja aloitukset 7,0 prosenttia.

Asuinrakentamisen volyymi kasvoi ajanjaksolla 6,9 prosenttia ja muun kuin asuinrakentamisen volyymi 2,0 prosenttia. Samaan aikaan rakennushankkeita aloitettiin tilavuudella mitattuna 8,0 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Asuinrakentamisen aloituksia oli 7,0 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rakennuslupien kuutiomäärä jatkoi laskuaan – asuntoaloitukset ja tuotannon volyymi kasvoivat”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat