Kokeile kuukausi maksutta

Rakennusluvat olivat laskussa mutta aloitukset kasvoivat toisella neljänneksellä

Rakennuslupien kuutiomäärä väheni vuoden 2018 huhti–kesäkuussa 10,8 prosenttia vuodentakaisesta.

Rakennusluvat laskivat edelleen, mutta aloitukset kääntyivät uuteen nousuun.

Aloitusten määrä kasvoi kuitenkin 14,6 prosentilla ja asuinrakentamisen aloituksia oli 24,2 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.

Myös volyymi kasvoi. Kasvua oli 8,3 prosenttia ja asuntorakentamisessa 12 prosenttia.

Lupamäärä laski edelleen

Liike- ja toimistorakentamisen ja asuinrakentamisen kuutiomäärät olivat toisella neljänneksellä merkittävästi pienempiä kuin vuotta aiemmin. Myös teollisuus- ja varastorakentaminen väheni. Vain julkisten palvelurakennusten kuutiomäärä kasvoi. Kasvuun vaikutti muutama suuri rakennushanke.

Asuinrakentamisen lupamäärä väheni 21,6 prosenttia. Asuinkerrostalojen lupakuutiomäärä väheni eniten, 24,5 prosenttia, johon vaikutti edelleen vuodentakainen poikkeuksellisen suuri lupakuutiomäärä.

Pientalorakentamisen alamäki jatkuu. Erillisten pientalojen myönnetty kuutiomäärä väheni 17,6 prosenttia vuodentakaisesta.

Rakennuslupia myönnettiin 20,4 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Heikointa kolmeen vuoteen

Vuoden 2018 tammi–kesäkuussa myönnettyjen rakennuslupien kehitys puolivuosittain tarkasteltuna oli heikointa kolmeen vuoteen. Kuluvan vuoden ensimmäisellä puolen vuoden jaksolla myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä väheni 10,2 prosenttia vuodentakaisesta.

Asuinrakentaminen väheni 11,9 prosenttia sekä liike- ja toimistorakentaminen 22,3 prosenttia. Liike- ja toimistorakentamisessa oli vuodentakaisella ajanjaksolla myönnetty rakennuslupa usealle suurelle rakennushankkeelle, joka nyt vaikuttaa muutosprosenttiin laskevasti.

Sijoittajakysynnän ja sitä seuranneen asuntokoon pienemisen johdosta asuntorakentaminen nousi kappalemäärissä mitattuna vuosituhannen huipputasolle ja taso on edelleen korkea laskusta huolimatta.

Asuinrakentamisessa erillisille pientaloille myönnetyt lupakuutiot vähenivät puolen vuoden jaksolla eniten, 16,4 prosenttia ja asuinkerrostaloille myönnetyt lupakuutiot 11,6 prosenttia.

Yksi selitys voimakkaille muutosprosenteille on vertailulukujen korkeus. Asunnoille myönnettyjen rakennuslupien määrä oli vuonna 2017 suurin nykyisen tilastointihistorian aikana. Asuntojen lupamäärä väheni 2018 tammi–kesäkuussa 10,2 prosenttia.

Myös Helsingissä lupamäärä on laskussa. Se koskee myös asuntorakentamista, joka on kuitenkin yhä huipputasolla.

Suhdanteet rauhoittuvat

Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Sami Pakarinen ei ehtinyt vielä kommentoida uusia lukuja, mutta jo heinäkuussa hän arvioi silloisten lupatietojen pohjalta, että ilmassa olisi merkkejä rakentamisen suhdannekäänteestä tai vähintäänkin ylikysynnän rauhoittumisesta.

”Merkit siitä käänteestä vain vahvistuvat päivä päivältä. On luonnollista, että näin kovan nousun jälkeen jossain vaiheessa tilanne rauhoittuu. Nyt näyttäisi, että se rauhoittuu”, Pakarinen sanoi silloin STT:lle.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Rakennusluvat olivat laskussa mutta aloitukset kasvoivat toisella neljänneksellä”

  1. Taidat olla hävinneen osapuolen leivissä tai sinulla ei ole minkäänlaista tietoa millaisia yllätyksiä tuon kokoisessa hankkeessa saattaa tulla eteen.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat