Kokeile kuukausi maksutta

Helsingin hotellibuumi kiihtyy: Saksalainen hotelliketju Kruununhakaan 1800-luvun arvotaloon

142 huoneen hotellin pitäisi valmistua Mariankadun ja Maneesikadun kortteliin alkuvuodesta 2021.

Havainnekuva Mariankadulle avattavasta hotellista. Icon Kiinteistörahasto osti arvokiinteistön Senaatti-kiinteistöiltä vuonna 2017. (Kuva: Ruby Hotels & ICON Kiinteistörahastot)

Müncheniläinen hotelliryhmä Ruby Hotels avaa ensimmäisen pohjoismaisen hotellinsa Kruununhakaan, Mariankatu 23:n entiseen virastotaloon.

Hotelliin tulee yhteensä 142 vierashuonetta, aina auki oleva baari, aamiaistila, sisäpihan paviljonki ja ulkoterassi. Hotellin on määrä aloittaa toimintansa alkuvuodesta 2021.

Ruby Hotelsin kiinteistökumppanina toimii Icon Kiinteistörahastot, rahasto kertoo tiedotteessa.

Liisankadun, Mariankadun ja Maneesikadun ns. Karhun kortteliin tuleva hotelli on Iconin mukaan osa puolen korttelin ja yhteensä 10 000 neliömetrin kokoista kiinteistöhanketta, johon rakennetaan myös 50–60 asuntoa.

Hotelliryhmä on perustettu 2013 ja se operoi tällä hetkellä kuutta hotellia.

Icon Kiinteistörahasto osti arvokiinteistön Senaatti-kiinteistöiltä vuonna 2017. Senaatti-kiinteistön selvityksen mukaan 1880-luvun uusrenessanssia edustava rakennus rakennettiin alun perin Uudenmaan tarkk’ampujapataljoonan upseerikasarmiksi. Se valmistui 1885.

Rakennuksen suunnitteli Evert Lagerspetz. Se peruskorjattiin maatilahallituksen käyttöön 1934.

Matkailun kasvuun Helsingissä uskotaan. Helsinkiin on rakenteilla toistakymmentä hotellia, muun muassa Rautatieasemalle, Pasilan Triplaan, Kalasatamaan ja Hakaniemeen. Yksin Jätkäsaareen on vireillä viisi hotellihanketta.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Helsingin hotellibuumi kiihtyy: Saksalainen hotelliketju Kruununhakaan 1800-luvun arvotaloon”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat