Kokeile kuukausi maksutta

GRK osti SL Asfaltin ja teki pikaisen paluun asfalttialalle

GRK-konserniin kuuluva GRK Road oy on ostanut SL Asfaltti oy:n koko liiketoiminnan Andament Groupilta. Ostettuun liiketoimintaan sisältyy sekä asfaltointia että stabilointia.

SL Asfaltin koko henkilökunta on siirtynyt 1. huhtikuuta vanhoina työntekijöinä GRK Roadille. Liiketoimintakaupan myötä SL Asfaltin nimi siirtyy historiaan ja toiminta jatkuu GRK Roadin nimen alla.

Uuden yhtiön markkina-alue on sama kuin koko GRK-konsernin ja toimipaikkoina toimivat jatkossa Kuopio, Vantaa ja Kalajoki. Vuodelle 2019 tilauskantaa on jo Suomessa ja Virossa. GRK Road vahvistaa konsernin osaamista erilaisissa rakenteenparantamishankkeissa sekä kehittää liiketoimintaa vastaamaan entistä paremmin tie- ja katuverkon tulevaisuuden korjaustarpeisiin.

”Liiketoimintakauppa tukee konsernin kasvustrategiaa. Voimme jatkossa palvella asiakkaitamme yhä monipuolisemmin”, GRK Infra oy:n hallituksen puheenjohtaja Keijo Haavikko kertoo tiedotteessa.

”Andament-konserni keskittyy jatkossa entistä enemmän ydinliiketoimintaansa”, Andament Groupin omistaja Jukka Juola sanoo. Andamentin ydinosaamista ovat vesilaitos-, energia-, väylä- ja teollisuusrakentaminen.

Suomen Laatuasfaltin nimellä aluksi toimineen SL Asfaltin perustivat vuonna 2001 Tekrasta lähteneet henkilöt. Yhtiö toi kilpailua alalle, mutta joutui välittömästi asfalttikartellin rankaisutoimenpiteiden kohteeksi. Se osaltaan johti kartellin paljastumiseen.

GRK tekee nopean paluun asfalttialalle, sillä viime vuonna se myi 40 prosentin omistusosuutensa Asfalttikalliosta.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “GRK osti SL Asfaltin ja teki pikaisen paluun asfalttialalle”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat