Työmaakilpailu on kehittänyt rakentamista 35 vuoden ajan – valitsin nyt parhaista parhaimman työmaan

Rakennuslehden Vuoden Työmaa -kilpailu käynnistyi vuonna 1986. Kokosin listan palkituista työmaista ja niiden avainhenkilöistä ja tein analyysiin siitä, miten rakentamisen kehittyminen näkyy näiden huipputyömaiden kautta. Valitsin myös työmaakilpailun historian parhaan työmaan noin 30 vuoden kokemuksella raadissa.

Helsingin yliopiston päärakennuksen korjaus palkittiin parhaana vuonna 2020. Rakennuslehden Seppo Mölsä, arkkitehti ja pääsuunnittelija Timo Jeskanen, Rakennusmestarit ja insinöörit AMK RKL:n toimitusjohtaja Maria-Elen Ehrnrooth, yliopiston kiinteistöjohtaja ja allianssin johtoryhmän puheenjohtaja Jaana Ihalainen, työmaan projektinjohtaja Elisabet Orlund YIT:ltä sekä YIT:n toimitusjohtaja Kari Kauniskangas korona-ajan palkitsemistilaisuudessa.

Vuonna 1986 Rakennuslehti pyysi seitsemältä suurimmalta rakennusliikkeeltä ehdotukset niiden edistyksellisimmistä työmaista. Yritykset saivat itse valita millä kriteereillä he työmaansa valitsivat. Yksikään ei ottanut kriteeristöönsä työturvallisuutta, vaikka kyseisenä vuonna rakennusteollisuudella oli oma Rakenna turvallisesti -kampanja. Tämä hämmästytti, sillä lehdessä oli juuri uutisoitu, että Suomi on työturvallisuudessa selvästi Ruotsia jäljessä.

Vuoden 1986 lopulla lehti järjesti 20-vuotisjuhlansa kunniaksi ensimmäisen työmaakilpailun. Sitä ennen oli parin vuoden ajan palkittu parhaita KVR-kohteita. Kilpailuun saatiin 14 ehdokasta, josta voittajaksi valittiin Perusyhtymän toimistotalotyömaa Espoon Keilaniemessä.

”Kilpailun tarkoituksena on kohottaa rakennustyömaiden arvostusta ja kiinnittää työmaiden huomiota parhaiden työmaiden ratkaisuihin”, sanottiin kilpailukutsussa.

Vuonna 1986 Rakennusteollisuus vietti Rakentamisen vuottansa työturvallisuuden parantamisen merkeissä. Rakennusliitto osoitti mieltään omalla tavallaan: lakolla. Rakennuslehti aloitti työmaakilpailun 20-vuotistaipaleensa kunniaksi.

Työturvallisuus on alusta saakka ollut kriteeri, jonka merkittäviä puutteita ei voinut paikata muilla ansioilla. Esimerkiksi Polarin Ässäkorttelin voiton esti vuonna 1989 kuolemaan johtanut tapaturma. Senkin jälkeen moni iso hanke on pudonnut pois juuri työturvallisuuspuutteiden vuoksi.

Aluksi tosin jopa kypärän puuttumista jouduttiin katsomaan läpi sormien, koska niitä käytettiin säännönmukaisesti vain harvalla työmaalla. Vuonna 1986 yhdellä työmaalla sentään kypärän unohtanutta uhattiin lopputilillä.

Sekin hämmästytti, että työmailla tauot venyivät pitkiksi. 1980-luvun lopulla esimerkiksi Oopperan työmaalta porukkaa meni kesken työpäivän lähibaareihin kaljalle. Töistä myös lähdettiin milloin huvitti.

Isoin harppaus työturvallisuudessa käynnistyi vuonna 1993, kun Hakan Sörnaistenkatu 1:n työmaalla kehitettiin TR-mittari, jolla erilaiset työmaat voitiin laittaa työturvallisuuden osalta järjestykseen. Moni yllättyi odotuksia huonommasta tuloksesta.

Yhdellä työsuojelupiirin tarkastamalla työmaalla TR-mittari näytti silloin lukemaa 30, mikä tarkoitti, että kaksi kolmasosaa havainnoista oli virheitä ja puutteita. Vielä vuonna 1997 YIT:n luksusasuntotyömaalla Helsingin Merikannonrannassa TR-mittarin lukema oli runkotyövaiheessa vain 47. Tämä näkyi vielä sisätyövaiheessa, sillä kypärä puuttui aika monen päästä.

Kehitys oli kuitenkin nopeaa. 2000-luvun alussa Skanska ja NCC laittoivat suomalaiset tytäryrityksensä laittamaan työturvallisuusasiansa kuntoon, sillä pohjoismaisessa vertailussa ne olivat jääneet viimeisiksi. Kurinpalautus tehosi, sillä vuonna 2006 Skanskan Reimantornin työmaalla TR-mittarin lukemaksi työsuojelupiirin yllätystarkastuksessa tuli 99,5.

Pian TR-mittariin jouduttiinkin tekemään tiukennuksia ja turvallisuusajattelun painopiste siirtyi olosuhteista asenteisiin. Siinä olikin tekemistä, sillä jopa työnjohtajien oli aluksi vaikeaa pistää suojalasit päähän.

2000-luvulla isoksi haasteeksi työturvallisuudelle tuli ihan toisenlaisesta kulttuurista tulevan vieraskielisen työvoiman rynnistys työmaille. Vuonna 2005 virolainen kattourakoitsija valitti työsuojelupiiriin, kun SRV:n Ideaparkin työmaalla Lempäälässä mestari määräsi käyttämään katon reunalla kaiteita.

Jo vuonna 1996 YIT otti kaikilla talonrakennustyömailla käyttöön kulkuluvat, joista selviää henkilöllisyys ja työnantaja. Tarkoituksena oli näin hillitä harmaata aliurakointia. Vuonna 2005 sähköinen kulkulupa alkoi olla jo edellytys sille, että työmaan portti aukesi. Kulkuluvan saannin edellytyksenä puolestaan oli työturvallisuusperehdytys.

Rakennuslehti ryhtyi vuonna 2008 keräämään suurimmilta rakennusliikkeiltä niiden tapaturmataajuustietoja. Niiden valossa rakennustyömaiden turvallisuus on parantunut roimasti.

Rakennusteollisuus RT:n vuonna 2010 asettamasta nollatapaturmatavoitteesta vuosikymmenen loppuun mennessä on jääty selvästi. Suurista Skanska on päässyt sitä lähimmäksi ja hyvästä työstä kertoo se, että Suomen Skanska kiri sisäisessä konsernivertailussa jumbosijalta Pohjoismaiden ykköseksi.

Skanska nosti omalla toiminnallaan työturvallisuuden rimaa. Kuvassa Leppävaaran tornin rakentaminen Espoossa.

Kuolemantapauksissa mitattuna Suomi on Eurostatin tilaston mukaan jopa Euroopan turvallisin maa. Tämä koskee myös rakentamista.

Suomi on nyt yksi maailman turvallisimmista maista

Kilpailu romahdutti tapaturmien määrän

Hakan ajatus: laatu kerralla oikein

Tehdasteollisuus oli 1980-luvun alussa ryhtynyt panemaan laatuaan kuntoon Toyotan lean-opeilla ja laatupiireillä. Rakentajat eivät innostuneet ajatuksesta.

Vuonna 1982 Hyvinkäällä pidetyssä Mec-Rastorin seminaarissa rakennusalan yritysten toimitusjohtajat torjuivat japanilainen laatupiiriajattelun suomalaiseen mentaliteettiin sopimattomaksi. Yritysjohtajat eivät uskoneet, että suomalaisrakentaja olisi kiinnostunut kehittämään omaa tekemistänsä.

Tämä koski valitettavasti johtajia itseäänkin. Heitä kiinnosti eniten uusi tulospalkkaus, jossa palkittiin nopeudesta ja kustannusten leikkaamisesta, ei laadusta.

Vuoden 1986 työmaakilpailussa tyypillinen kommentti laatukysymykseen oli, että onhan työmaalla valvoja. Laatuvastuuta ei ollut määritelty erikseen millään työmaalla.

Jotakin poikkeuksia sentään oli. Rakennustoimisto M. Tolosella Hämeenlinnassa innostuttiin laatupiireistä yhtiön elementtitehtaalla. Tuloksena oli erittäin laadukas ja tehokas pientalo- ja rivitalotuotanto.

Vuonna 1989 paras työmaa oli YIT:n Kuopion Teknia. Siellä oli monia työtä helpottavia ja kustannuksiin vaikuttavia innovaatioita, joita työntekijät olivat miettineet laatupiireissä. Parhaista aloitteista maksettiin palkkio ja ne vietiin heti käytäntöön.

YIT:n työmaan hyvä ilmapiiri sävähdytti. Siitä kertoi konkreettisesti työnjohdon työntekijöiltä saamat lasiset joululahjat. Laatua saatiin aikaan työntekijöitä kouluttamalla ja ammattiylpeyteen vetoamalla, ei turhalla pomottamisella, vaikka YIT:ssäkin oli jo käytössä tulospalkkaus.

Hakassa tehtiin 1990-luvun alussa ehkä pontevimmin töitä laadun parantamiseksi. Vuonna 1993 Hakan Sörnaistentien työmaa oli paitsi työturvallisuuden myös laadun suhteen esimerkillinen. Laatuajattelun ydin oli napakka: kerralla oikein. Tuolloin RKL.n teettämässä tutkimuksessa, joka käsitti 80 työmaata, vain kahdella oli laatusuunnitelmat.

1990-luvun laman aikana työmaillakin kävi ankara harvennus. Enää työmaajuopottelua ei katsottu läpi sormien. Kun vain parhaimmat jäivät töihin,  rakentamisen tuottavuus kasvoikin merkittävästi, ja ehkä laatukin.

Vielä enemmän tehoja saatiin irti, kun työn tekemistä ryhdyttiin kilpailuttamaan aliurakoinnin avulla.

Tästä kehityksestä lausui varoittavia sanoja NCC Puolimatkan toimitusjohtaja, YIT-taustainen Matti Haapala. Hänen mielestään yrityksen pitkäjänteinen kehittäminen ja laatutyö voivat perustua vain omien miesten käyttöön ja kouluttamiseen.

”Jos sinulla on aina satunnainen aliurakoitsija tekemässä töitä, ei auta mitään, että työmaainsinöörillä on hienot laatupaperit. Työn saa teetettyä aina halvemmalla aliurakoitsijoita ryöstöviljelemällä. Vastaan tulevat kuitenkin laatuongelmat ja harmaat markkinat”, hän sanoi vuosituhannen taitteessa.

Haapala jäi näkemyksineen aika yksin, sillä projektinjohtourakoinnin kasvun ja rajojen avautumisen myötä oman työvoiman käyttö alkoi olla pääkaupunkiseudulla jopa kilpailukyvyn este.

Vuonna 1998 diplomi-insinööri Pekka Siikanen Lahden ammattikorkeakoulusta analysoi työmaakilpailun finaalityömaat. Hän totesi, että laatuvaatimukset eivät välity työntekijätasolle. Laatuvaatimuksia ei ollut aukikirjoitettu työntekijöitä ajatellen eikä tiedonkulkua työntekijätasolle asti ollut varmistettu millään työmaalla. Laatupiirejä ei löytynyt enää yhdeltäkään työmaalta eivätkä työntekijät myöskään tehneet omatoimista laadunmittausta.

Muutoksen ajurina olivat lopulta tilaajat. Ne alkoivat vaatia laatudokumentteja osoitukseksi työmaan laaduntuottokyvystä.

Vuonna 2001 SRV:n Lepakon tontin toimistorakennustyömaalle laadittiin 20-sivuinen kosteudenhallintasuunnitelma, jollainen alkoi yleistyä vasta 2010-luvun loppupuolella Kuivaketju 10:n myötä. Kohteen tilaajat olivat poikkeuksellisen vaativat, sillä aluksi tontille piti tulla Nokian pääkonttori, mutta se vaihtui kesken kaiken Ilmarisen pääkonttoriksi.

Samana vuonna YIT:n Innopolin työmaalla keskeistä laadunhallinnan kannalta oli työvaiheista laaditut tehtäväsuunnitelmat, laadunvarmistustoimen ja vastuuhenkilöiden nimeäminen. Työntekijätkin oli otettu yhteiseen tekemiseen mukaan ja he saivat aloitepalkkioita ideoistaan. Työpäällikkö Pekka Sipponen ennusti, että parnership ja tuoteosakauppa tulisivat yleistymään suhtautumisessa aliurakoitsijoihin.

Omassa asuntotuotannossaan rakennusliikkeet luottivat vielä omien miesten hiottuun osaamiseen. Esimerkiksi Skanska rakensi vuonna 2006 Reimantornia Espoossa pitkään yhdessä työskennelleen monitoimityökunnan voimin.

Kun Skanska korjasi Olympiastadionia vuonna 2018, ei omia miehiä juurikaan näkynyt vaan betonimiehiä haalittiin ympäri Eurooppaa. Työnjohtajat olivat kadonneet ja heidät olivat korvanneet urakkavalvojat. Tällaiset nimikkeiden vaihtamiset voivat olla vaarallisia, koska ne ohjaavat toimintaa.

Tänään isot rakennusliikkeet ovat onneksi ymmärtäneet, että paras rakentamisen tuotantotekninen osaaminen on erikoisurakoitsijoilla. Heidät nähdään nyt kumppaneina, joiden kykyjä halutaan hyödyntää mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.

Tämä on vaatinut kulttuurimuutosta myös erikoisurakoitsijoilta, sillä kaikilla ei ole intoa tai aikaa lähteä hiomaan suunnitelmia siinä vaiheessa työn saamisesta ei ole vielä varmuutta.

Kun Nokia vuosituhannen taitteessa halusi ensin rakennusliikkeet ja sitten myös talotekniikkaurakoitsijat kumppaneikseen hankkeisiinsa, isoimmat tate-urakoitsijat vastustivat, koska ne eivät halunneet avata kustannuksiaan tilaajalle.

Tänä vuonna kaikilla kilpailutyömailla erikoisurakoitsijoiden tuotantotekninen osaaminen oli saatu aikaisessa vaiheessa mukaan tuotantosuunnitteluun. Huippua tässä edustaa Helsingin yliopiston päärakennuksen korjaaminen, jossa tärkeimpien erikoisurakoitsijoiden kanssa on kumppanuussopimus ja osa on vielä kumppaneita keskenään. Ajatuksena on, että rakentamisessa voi onnistua vain yhdessä.

Työntekijöiden kohtelun suhteen mallia näyttää nyt Supercell ja sen pääkonttorihanke Helsingin Wood Cityssä. Yritys itse muodostuu itseohjautuvista tiimeistä, joten siellä ymmärretään projektinjohtamista korostavia rakennusliikkeitä paremmin käytännön tekijöiden merkitys laadun tekijöinä.

Suhtautuminen omien työntekijöiden arvoon on vaihdellut huomattavasti työmaakilpailun aikana. Välillä heitä on arvostettu ja välillä pidetty liiankin arvokkaina.

Työmaaperehdytyksiä tehdään tänään monella kielellä ja osan perehdytyksestä voi tehdä ennakkoon netissä.

Tämän päivän laatuajattelun huippua edustaa Olkiluodon ydinjätteen Kapselointilaitoksen rakentaminen Posivalle. Jokainen asia on dokumentoitu, joten syy ja syyllinen virheisiin löytyy vaikka tuhannen vuoden päästä, jos vuotoja pääsisi sittenkin tapahtumaan. Se ei ole kuitenkaan tärkeintä, vaan se, että jokainen työntekijä ja toimihenkilö kertoo avoimesti heti havaitsemansa poikkeamat ja ne käsitellään poikkeamaryhmässä saman tien.

Ydinvoimalan laatuajattelussa on paljon hyvää, mutta tavanomaisemmilla työmailla iso huoli alkaa olla jo siinä, että siihen ja moneen muuhunkin asiaan liittyvä byrokratia on kasvanut aivan liian suureksi. Mestareiden aika menee tietokoneen äärellä eikä työmaalla.

Suomalaisten rakennusten laatu on paljon parempi kuin siitä esitetty julkinen kuva. Eurostatin tutkimukset vuosilta 2018 ja 2019 kertovat Suomen asuinolojen olevan Euroopan parhaat. Suomen asunnoista vain 4,8 prosentissa on kosteusvaurioita, mikä on pienin luku Euroopassa. Fraunhoferinstitut kertoi vuonna 2016, että Suomessa on vähiten kosteusvaurioita. Suomen kanssa lähes samaa tasoa ovat Ruotsi ja Norja.

https://www.hs.fi/paivanlehti/16102020/art-2000006670327.html

Home vaivaa eniten Pohjoismaissa vaikka kosteusvaurioita on vähiten

Aikataulut kuntoon professorin opeilla

Rakentamisen aikataulut eivät olleet vuonna 1986-luvulla pelkkää janaa, vaan niihin panostettiin toden teolla aina siihen saakka, kun Rakennusliitto lakollaan ne taas kerran romutti. Aikataulujen osalta huippua edusti Hakan rakentama Helsingin Itäkeskuksen Maamerkki. Sen viikkoaikataulu oli tehty minuuttien tarkkuudella. Aikataulun määritti muottikierto ja nosturin kapasiteetti.

Vuonna 1991 Hakan Lintulahdenkulman työmaalla vinoviiva-aikataulut näyttivät tehonsa. Koko työmaan johto istui professori Juhani Kiiraksen kursseilla opettelemassa uudenlaista aikataulujen tekoa. Vinoviivat oli piirretty käsin, mutta työmaalla oli jo PlanManin uusin versio, jolla ne voi piirtää tietokoneella.

Vielä suurempaa vauhtia Kiiras haki korjausrakentamiseen. Sakari Toikkasen kanssa hän kehitti vuonna 1994 toistuvien tilakorjausten solutuotantomallin, jolla Haka pystyi puolittamaan asuntojen korjausajan. Idea menetelmään oli otettu muun teollisuuden lean-ajattelusta, mutta tämä tahtituotannon esivaihe ei ehtinyt yleistyä konkurssin tehnyttä Hakaa laajemmalle.

Juhani Kiiras kehitti vuonna 1994 solutuotantomallin korjausrakentamiseen. Se samoin kuin Lauri Koskelan kehittämä ”hoikka rakentaminen” jäivät laman jalkoihin.

Hurjasti kasvanut Nokia toi 1990-luvulla kovat paineet rakennusaikojen lyhentämiselle. Vuonna 1994 SRV Viitosten rakentama Salon matkapuhelintehdas voitti työmaakilpailun. Tehdas rakennettiin projektinjohtourakalla, jonka ansiosta suunnittelua ja toteutusta voitiin tehdä limittäin. Samaan aikaan, kun matkapuhelintuotanto oli jo aloitettu, työt jatkuivat tehdashallin yhteydessä olevissa tiloissa ja palvelurakennuksessa.

Nokian hankkeissa oli niin kiire ja muutokset niin yleisiä, että monesti edes tavoitehintaa ei voinut sopia, muistelee Indepron toimitusjohtaja Matti Kruus. Kun muuta rakentamista ei juuri ollut, hankkeisiin saatiin rakennusliikkeiden parhaat resurssit, jotka tiesivät että, jos projekti onnistuu, seuraava projekti odottaa. Jos taas ei onnistuttu, Nokian työt loppuivat siihen.

Nokian tavasta rakennuttaa tuli niin tehokas, että se näkyi asiakirjojen määrässäkin. Kun vuonna 1990 OKO-Vallilan työmaan urakka-asiakirjat tarvitsivat pakettiauton, Nokian tutkimuskeskuksen työmaalla Helsingin Ruoholahdessa riitti vuonna 1998 yksi mappi.

Paikka-aikakaaviot ja havainnolliset vinjetit helpottivat aikataulujen seurantaa niin paljon, että vuonna 2001 aliurakoitsija kommentoi YIT:n Innopolin työmaalla, että nyt kaikki näkevät, että meidän takia tuotanto on vaarassa jäädä jälkeen.

Vuonna 2006 Skanska mittasi Reimantornisssa tuotannon luotettavuutta niin, että kunkin päivän työvaiheet kirjattiin viikon välein kalenteriin ja jälkeenpäin katsottiin miten hyvin kukin työ on toteutunut ajallaan. Mittaus pakotti työnjohtajat ja aliurakoitsijatkin suunnittelemaan työt hyvin, sillä eniten luotettavuutta heikensi se, kun työnjohtajat eivät aamulla tienneet mitä työmaalla päivän aikana tehdään.

Tietotekniikkakin helpotti aikataulujen hallintaa. Vuonna 2002 useilla työmailla oli käytössä aikatauluohjelmisto Dyna-Project, joka oli paikka-aikakaaviopohjainen suunnittelu- ja valvontatyökalu. Kyseisen ohjelmiston kehitystä veti vuosina 2000-2007 nykyinen Aallon rakentamistalouden professori Olli Seppänen.

”Se on edelleen hengissä, nykyisin nimellä Vico Schedule Planner (välillä ollut ms. Graphisoft Control, Vico Control jne). Sekin päätyi Trimblen käsiin,  ja senkin osalta kehitys loppui yrityskauppojen myötä”, Seppänen kertoo.

Vuonna 2009 NCC:n Kolmiosairaalan työmaalla Helsingissä työnjohtajat opettelivat uuden toteutussuunnittelumenetelmän käyttöä.

”Last Planner toimii niin, että eri urakoitsijoiden työnjohtajat käyvät yhdessä noin neljän tunnin ajan läpi edessä olevia töitä. Tärkeä työväline on seinälle kiinnitetty ruudukko, johon tehtävät merkitään erivärisillä muistilapuilla. Aikataulun lisäksi näissä palavereissa kartoitetaan tuotannon esteitä ja niiden korjaamista. Esteet kirjataan estelokiin, joka toimii osaltaan myös suunnittelunojauksen työkaluna”, on Rakennuslehden ensimmäisiä kuvauksia menetelmästä, joka yleistyi voimakkaasti 2010-luvulla.

Lappuseinä alkaa olla tänään tuttu näky työmaatoimistoissa.

Teemu Saarenmaa SRV:n Wood Cityn urakkahuoneen  lappuseinän luona. Huoneesta on poistettu penkit, jotta kokouksiin osallistuminen olisi tehokkaampaa.

Vuonna 2016 Constin aluekorjaushankkeessa Turun Jyrkkälässä testattiin tahtituotantoa pienimuotoisesti. YIT ja muutama muukin rakennusliike pilotoi tahtituotantoa seuraavana vuonna toistuviin toimistokorjauksiin ja asuntokohteidensa sisävalmistustöihin.

Tahtituotannon idea on kääntää koko aikataulutusperiaate resurssipohjaisesta mestapohjaiseksi. Käytännössä ”tahdistettu tuotanto” on voinut olla sitä, että paikka-aikakaavion viivat ovat lähellä toisiaan eikä välissä ole puskureita. Tahtiaikakin on saattanut olla useita päiviä tai jopa viikko

Ensimmäinen tahtituotantohanke työmaakilpailussa oli vuonna 2019 Skanskan Kaupunkiympäristötalo, johon tahtituotanto oli otettu avuksi kesken kaiken aikatauluviiveen kuromiseksi. Ongelmana oli toistuvien tilojen vähäisyys. Helsingin yliopiston päärakennuksen perusparannukseen tahtituotanto otettiin, vaikka siinäkään ei ole toistuvia tiloja. Työmaan käyttämä hybridimalli-nimitys kertoo, että soveltamista on vaadittu paljon.

Skanskan Kaupunkiympäristötalon vastaava mestari Ossi Narinen sanoo, että tahtituotantoa kannatti kokeilla sisävalmistustöissä, vaikka sillä ei lopulta saatukaan kurottua aikatauluviivettä kiinni.

Tahtituotanto on ensisijaisesti ohjausväline toistuvien tilojen valmistukseen. Sen paras anti on se, että viimeisten viikkojen kalliilta ja laatua rapauttavalta ryntäykseltä vältytään. Työmaakilpailukohteiden perusteella on vielä mahdoton sanoa, kuinka isosta vallankumouksesta on kyse.

Surullisinta on, että laatupiirit tulivat teollisuuteen 1980-luvun alussa ja Lauri Koskelan kansainvälisesti merkittävästä lean constructionin peruskirjoituksesta  “Application of the new production philosophy to construction” on kulunut jo lähes 30 vuotta, mutta silti lean ovat vasta ihan viime vuosina alkanut näkyä käytännön tekemisessä rakennustyömailla.

ATK ja BIM työmaan avuksi

Vuoden 1986 voittajalla Perusyhtymän Keilaniemen työmaalla oli käytössä Mikromikko, jolla hoidettiin talouden seurantaa. Sen sijaan Tampereen Koskikeskuksen kustannuksia seurattiin kynän ja paperin avulla. Polarin tytäryrityksen Ahdin mestari sanoi, ettei niin suuressa kohteessa kannata opetella ohjelmistojen käyttöä. Tämä oli silloin käytäntö useimmilla työmailla. Käsinlaskennan työläydestä ehkä johtuen Koskikeskuksessa ei ollut tehty tavoitekustannusarviota, vaikka työ oli ollut käytössä jo vuoden.

Vuonna 1987 kaikilla kilpailuun osallistuneilla suurilla työmailla oli jo mikrotietokone työmaalla. Sillä tehtiin littterakohtaiset kustannusarviot ja -seuranta, kokouspöytäkirjojen laadinta, viikkoaikataulujen laadinta ja kone- ja kalustoseuranta.

Vuonna 1991 työmaakilpailun voitti vuonna Polarin kvr-kohde Kiinteistö oy Ranta-Aura Sörnaisten rantatiellä Helsingissä. AutoCadillä oli piirretty havainnollisia, kolmiulotteisia havainnekuvia, joiden avulla oli mietitty tavaroiden varastointia, siirtoja ja työturvallisuutta.

Vuonna 1999 raatia säväytti YIT:n Sitralle rakentama Itämerentorin torni, vaikka se ei voittanutkaan. Talosta oli muodostettu 3D-malli eli virtuaalitalo Jarmo Laitisen väitöskirjan pohjalta. Laitisen kehittämästä Covesta oli vuonna 2000 tulossa kolmas versio, joka oli Archi-Cad-pohjainen. Siihen oli mahdollista lisätä lähestulkoon mitä tahansa visualisointikeinoja, kuten sen, että asukas käy mallista katsomassa asuntoansa ennen kuin yhtään elementtiä on asennettu. YIT:ssä päätettiin kuitenkin, ettei tietomallintamisen kehittäminen ole sen ydintoimintaa. Kehittäminen jäi Teklan käsiin, kunnes se myytiin Amerikkaan, jossa megaluokan yritykset mieluummin ostavat hyvät innovaatiot markkinoilta kuin panevat paukkuja niiden keksimiseen.

2002 internet toi uusia työkaluja ja asukkaille web-pohjaisen huoltokirjan.

Skanskalla oli vuonna 2006 tietomallista käytössä todellinen karvalakkiversio Espoon Kivenlahden Reimantornia rakennettaessa. Nokkamies Kari Alakoski teki betonitöistä ensin minuuttiaikataulun ruutupaperille, josta insinöörit tekivät siitä tietokoneelle tuotantomallin. Kun Skanskan pääjohtaja kävi työmaalla ja kysyi, miten aikataulussa on pysytty, Alakoski vastasi, että ollaan kaksi minuuttia edellä.

Seuraavana vuonna SRV mallinsi Vantaan Flamingon rakentamisen tuotannonohjaukseen peräti 390 000 elementtiä. Se sijaan seuraavana vuonna Opetushallituksen virastotalon korjaamisessa Helsingissä tietomalli oli vain Senaatin vaatima pakollinen lisä, jota työmaa ei juurikaan hyödyntänyt. Skanskan palkitulla Antinkadun korjaustyömaallakin tietomallin hyödyntäminen jäi uudisrakennushankkeita vähäisemmäksi.

Vuonna 2010 palkitun SRV:n Musiikkitalon pääkonserttitalon rakentamisessa mallinnus oli aivan olennaisessa roolissa. Kun normaalikohteessa työmaalle tehdään viisi rakenneleikkauskuvaa, Musiikkitalossa niitä tehtiin viisi tuhatta.

Monet työmaakilpailuun osallistuneet talonrakennushankkeet ovat voittanet Teklan järjestämän BIM-kilpailun. Infrapuoli oli pitkään talonrakentamista perässä tietomallin hyödyntämisessä, mutta konenäön kehittymisen myötä se meni osin ohikin. Työkoneita ohjataan nyt konenäön avulla suoraan tietomallista.

Tietomallinnusta on otettu käyttöön myös sillanrakentamisessa. Ensimmäisen kerran sillan mallinnusta käytettiin Helsingissä Ruoholahden Crusellin siltaa rakennettaessa, mutta silloin se jäi vielä pitkälti harjoitteluksi. Skanskan rakentama ja WSP:n suunnittelema ja mallintama silta valmistui vuonna 2011.

Vuoden 2018 infratyömaaksi valitulla GRK:n Vekaransalmen siltatyömaalla tilaaja, Väylävirasto, asetti urakoitsijalle kannusteita tietomallin hyödyntämiseksi. Siltarakentamisen veteraanin Antti Rämän johtamalla työmaalla mallia hyödynnettiin työnsuunnittelussa, työn edistymisen seurannassa ja aikataulun havainnollistamisessa. Myös väliaikaiset rakenteet, kuten työsilta, oli viety malliin. Raudoitustarkastukset voitiin tehdä tablettien avulla maastossa.

Infrakentamisessa tietomallinnuksesta ja konenäöstä on ollut iso apu. Konekuskit eivät enää mielellään työskentelisi ilman sitä. Kuva Vekaransalmen siltatyömaalta.

Tänä vuonna Hartelan T3-sairaalahankkeessa Turussa tietomallia oli käytetty runkovaiheessa hyväksi elementtitoimitusten varmistamisessa. Värikoodista on nähty heti, jos jokin elementti on jäänyt pois suunnittelusta tai valmistuksesta. Työmaalla ei tullut odottamista sen takia, että jotain olisi puuttunut.

Vaikka tietomalli on tuonutkin paljon hyvää rakentamiseen, nousi tämän syksyn lean-webinaarissa esiin huoli, että BIM itsessään ei ratkaise rakennusliikkeen suunnittelunohjauksen peruskysymyksiä eli sitä, että suunnitelmat saadaan työmaalle ajoissa ja virheettöminä. Ratkaisuksi nähtiin BIM+lean+digi sekä enemmän kuin ripaus aitoa yhteistyöhenkeä.

Toteutusmuodot kehittyvät yhteistoiminnan suuntaan

Rakennuslehden työmaakilpailua edelsi kilpailu parhaasta KVR-kohteesta. Kokonaisvastuurakentaminen eli totaaliurakka oli syntynyt 1970-luvun aluerakentamisen yhteydessä, kun rakennusliikkeet halusivat päästä ohjaamaan suunnittelua. Aluerakentamisen päätyttyä kvr-mallia vietiin myös muuhun rakentamiseen. Liian usein kävi kuitenkin niin, että tilaaja oli ostanut kuin sian säkissä saaden ihan eri tuotteen kuin oli halunnut. Kvr-hankkeissa suunnitelmien tinkiminen eli ”ohjaus” veivät rakentajien maineen.

Rakennuslehden kilpailulla haluttiin puhdistaa kvr-mallin tahriintunutta mainetta. Vuonna 1985 parhaaksi valittiin Polarin ja Hakan rakentama Itäkeskuksen kauppakeskus Helsingissä.

Itäkeskus Helsingissä osoittautui toimivaksi ja kohensi kvr-mallin mainetta.

Ensimmäisen työmaakilpailunkin vuonna 1986 voitti kvr-urakka. Siihen aikaan isot hankkeet olivat tyypillisesti kvr-urakoita ja tai kokonaishinnalla kilpailutettua kokonaisurakoita. Rakennushallituksella oli tapana kysyä myös pääurakka ja erikseen pääurakoitsijalle alistettuja sivu-urakoita.

Poikkeuksen teki vuonna 1986 Lemminkäinen, joka ilmoitti edistyksellisimmäksi kohteekseen Keravan Ala-Koivikon asunto alueen peruskorjauksen. Sitä teki Lemminkäisen tytäryritys WPL-Systems Ruotsisista metron rakentamista varten tuodulla projektinjohtourakkamallilla. Se oli kehittynyt versio laskutyöurakasta. WPL laskutti projektinjohtourakasta kiinteän palkkion ja kilpailutti alaurakat.

”Näin voitiin suunnittelu ja rakennuttaminen limittää ja hyödyntää laajaa kilpailuttamista”, toimitusjohtaja Matti Ahvenharju perusteli.

Voimakasta urakoiden pilkkomista harjoitettiin myös Amerin pääkonttorin rakentamisessa Helsingin Käpylään. Perusyhtymän ja Puolimatkan työyhteenliittymä pilkkoi työn 50 eri urakkaan. Perusyhtymän vientijohtaja Ilpo Kokkila näki pilkkomisen hyödyt, sillä hän otti projektinjohtourakoinnin perustamansa SRV:n rakentamisfilosofiaksi. Ajatus on, että rakentaja on samalla puolella pöytää tilaajan kanssa, myi hyvin vastakkainasetteluun tottuneella alalla.

1990-luvulla varsinkin Nokian hankkeet lisäsivät projektinjohtourakan suosiota. Osin niiden myötä SRV nousi merkittäväksi toimitilarakentajaksi. Vuosikymmenen lopulla perinteiset pääurakoitsijatkin joutuivat opettelemaan projektinjohtourakoitsijoiksi. Kehittyneet aliurakointimarkkinat mahdollistivat laajan kilpailuttamisen.

Raadin jäsen ja itsekin kilpailun Koneen Keilaniemen tornihankkeella voittanut Juhani Karhu vertasi vuonna 2008 normaalia urakointia kirjan lukemiseen ja projektinjohtourakointia kirjan kirjoittamiseen. Luovuusero ja ideoinnin tarve oli selvä.

2000-luvulla tulivat vielä kehittyneemmät muodot, joissa tilaajan, urakoitsijan ja suunnittelijoiden keskusteluyhteys tiivistyi entisestään.

Tilaajat alkoivat vaatia rakentajilta myös yleisiä sopimusehtoja pidempää vastuita laadusta.

Vuoden 1997 paras työmaa oli Skanskan ja Tekran yksityisrahoitusmallilla toteuttama 70 kilometrin pätkä Lahdentien moottoritietä. Tiehankkeessa otettiin huomioon elinkaariajattelu. Rakentaja oli vastuussa ylläpidosta vuoteen 2012 asti, mikä pakotti sen miettimään ratkaisujen kestävyyttä. Esimerkiksi paalutuksia tehtiin tavallista enemmän, sillä painumien ei haluttu heikentävän tien ajettavuutta.

Elinkaarimalli teki läpimurron talonrakentamisessa vuonna 2002, kun Espoo otti sen käyttöön koulujen rakentamisessa ja korjaamisessa. Kaupunginjohtaja Marketta Kokkosen mukaan mallissa ei ole tärkeintä yksityinen rahoitus vaan vastuu.

”Tavallisissa kouluissa on saatu vain kahden vuoden takuu ja kaikki homeet sen päälle.”

Allianssihankkeissa vastuuaika on viisi vuotta. Pitkää ylläpitovastuuta tärkeämmäksi siinä nähdään se, että hanke suunnitellaan yhdessä mahdollisimman hyvin ennen kuin rynnätään rakentamaan.

Ensimmäinen allianssihanke oli Liikenneviraston ja VR Trackin Lielahti-Kokemäki-hanke vuonna 2012. Se oli samalla Euroopan ensimmäinen allianssimallilla toteutettava julkinen hankinta. VTT:n tutkija Pertti Lahdenperä toi sen Australiasta, mutta kunnian mallin lanseerauksesta voi antaa Väyläviraston Pekka Petäjäniemelle, Helsingin yliopiston Teppo Salmikivelle ja Visonin Lauri Merikalliolle.

Uutta mallissa oli töiden käynnistymistä edeltävä pitkä kehittämiskausi, jonka aikana haetaan yhdessä hanketta edistäviä innovaatioita ja suunnitteluratkaisuja. Viikkoaikataulun pohjaksi työmaatoimiston seinälle liimattujen tarralappujen avulla toimivaa last planner -aikataulua raati piti havainnollisena toimintatapana.

Allianssimalli teki nopeasti läpimurron ja suomaisten kokemukset siitä ovat herättäneet kansainvälisesti valtavasti mielenkiintoa.

Vuonna 2016 kilpailun voitti YIT:n allianssimallilla toteuttama Naantalin voimalaitos. Allianssimalli oli silloin jo yleistynyt, sillä moni tilaaja oli huomannut, että allianssia käyttämällä pääsee valitsemaan työhön juuri sellaisen tiimin, jonka kanssa uskoo yhteistoiminnan sujuvan parhaiten. Riskinä nähtiin oikean hinnan arviointi, sillä löysällä budjetilla on turhan helppo kerätä bonusta sen alituksesta.

Sama riski oli havaittu aiemmin yksityisrahoitus- ja elinkaarimallissakin. Kaikki ne myös ärsyttivät keskisuuria rakennusliikkeitä, koska nuo mallit ovat tarjouskilpailun raskauden vuoksi suunnattu vain suurille toimijoille, joilla riittää referenssejä joka lähtöön.

Allianssimalli vaikutti kuitenkin myönteisesti myös tavanomaisempiin rakennushankkeisiin, sillä leanin työkalut ja yhteistoimintatilan big room -käyttö ja työpajatyöskentely yleistyivät, kun niiden edut havaittiin. Joissakin projektinjohtourakoissakin on käytetty kehitysvaihetta ja Väylävirasto kehitti Pertti Lahdenperän kanssa uuden STk-mallin, jossa kvr-tyyppiseen urakkaan lisättiin kehitysvaihe.

Vuonna 2017 lean-sanaa viljeltiin jo työmaakilpailuun osallistuvien joukossa. Vuonna 2018 SRV:n Otaniemen Acressa työmaalle tehtävä laatukävely oli nimetty japanilais-amerikkalaisittain Gemba Walkiksi. Tällainen konsulttisanasto alkoi jopa ärsyttää työmaita ja Skanskan työmaalla vuonna 2019 sitä sanottiin vain puolileikillään kirosanaksi, ja YIT:n työmaalla kerrottiin, että lean-sanaa pyritään välttämän

Konkreettisimmin lean alkoi kuitenkin näkyä siinä, että aliurakoitsijoita kuunneltiin ja kannustettiin ja työntekijöidenkin mielipiteille annettiin arvoa. Myös jatkuvan parantamisen idea oli omaksuttu hyvin.

Laatupiiriajattelukin on tehnyt paluuta. NCC:ssä ja Constissa pitkän urana tehnyt nykyinen konsultti ja leanista kirjaa kirjoittava tekniikan tohtori Juha Salminen sanoo, että 1980-luvulla oli vaikea asia ottaa työporukat koppiin pohtimaan asioita jonkun formaatin mukaan.

”Ehkä toimivampi versio on ”daily huddle” jota nyt koetetaan tuoda alalle; tiivis tilannepalaveri työmaalla työnjohdon ja työporukan kesken, jossa myös mietitään miten toimintaa voidaan parantaa. Vaikkei olisi päivittäin niin jokin tällainen kevytversio voisi toimia.”

Yhteistyö korostui vuonna 2020

Vuonna 2020 finaaliin valittiin kuusi kohdetta. Niissä kaikissa korostui hyvän yhteistyön ja kokemuksen merkitys.

Raadin mukaan monilla työmailla on totuttu siihen, että työnjohto on erittäin vaativa erikoisurakoitsijoita kohtaan. SRV:n Wood Cityn työmaalla työnjohtajat sanovat ”ruoskivansa” itseään ja pohtivansa, miten voivat tehdä asioita paremmin. Vastuuta ei sälytetä erikoisurakoitsijoiden niskaan, vaan sitä otetaan itse.

Myös työntekijät otetaan huomioon aivan eri tavalla kuin missään muualla. On ymmärretty, että jokainen asentaja voi tarjota oppimisen hetkiä myös pomoille.

Näin vahvaa yhteistyön kulttuuria ei raati ole missään kohteessa havainnut. Supercellin hyvin vaativa laatutaso on saavutettu sitouttamalla myös erikoisurakoitsijat ja työntekijät siihen.

Skanska rakentaa Posivalle kapselointilaitosta tavoitehintaisella projektinjohtourakalla, johon tilaaja on halunnut mukaan allianssimaisuutta. Vaikka tilaaja vastaa suunnittelusta, Skanska on tehnyt avointa yhteistyötä suunnittelijoiden kanssa. Avoimuus koskee myös erikoisurakoitsijoita. Jo tarjousvaiheessa heidän kanssaan on pidetty yhteistyöpalavereita, joissa urakoitsijat ovat voineet esittää oman erikoisalansa kysymykset suoraan suunnittelijoille.

”Me ei käytetä välissä rikkinäistä puhelinta, että siinä on tyhmä rakennusmies välissä, kun metallimies selittää omia ongelmiaan”, työpäällikkö Samuli Koskialho kertoi.

Jatkuvan parantamisen ajatus on omaksuttu hyvin Hartelan T3-sairaalatyömaalla Turussa. Tilaajalla ja työmaaporukalla on kerran kuukaudessa vapaamuotoinen keskustelu, jossa pohditaan, miten viedään hanketta paremmin eteenpäin.

”Jokaisen erikoisurakoitsijan kanssa käydään aloituskokouksessa läpi urakka kokonaisuudessaan ja pyydetään heitä innovoimaan omia ratkaisujaan. Jos on kehitettävää, otetaan koppia ja lähdetään jatkamaan suunnittelua”, kertoo aluejohtaja Lauri Piitari.

Kolmesta korjauskohteesta Helsingin yliopiston päärakennus toteutetaan puhtaalla allianssimallilla, Helsingin kauppakorkeakoulu yhteistoiminnallisella projektinjohtourakalla ja Merikasarmi Senaatin omalla kärkihankeallianssilla. Rakennustöitä edeltävän kehitysvaiheen hyödyt ovat ilmeiset vaativassa korjaamisessa, jossa monet yllätykset paljastuvat vasta, kun käyttäjät poistuvat ja rakenteita voidaan tutkia tarkemmin.

Helsingin yliopiston päärakennuksen peruskorjaus voitti työmaakilpailun vuonna 2020. Kuva Ilari Tolonen.

Raadin mukaan kumppanuuden ja yhteistyön merkitys on korostunut kaikissa näissä korjaushankkeissa. Selkeästi tämä käy ilmi suunnittelun ohjauksessa, johon urakoitsijat tuovat oman osaamisensa, ja jotkut ovat mukana jo erittäin aikaisessa vaiheessa tuoden päätöksentekoon useita varteenotettavia näkökulmia ja vaihtoehtoja. Suunnitelmia on voitu aidosti kehittää, eikä suunnittelijoille ole ollut vastenmielistä suunnitelmien muuttaminen.

YIT:n Helsingin yliopiston päärakennuksessa uutta on allianssin kumppanuussopimus tärkeimpien erikoisurakoitsijoiden kanssa. Kolmella talotekniikkaurakoitsijalla on yhteiset tavoitteet, eli bonusta tulee vain, kun kaikki onnistuvat. Tällä on haettu me-henkeä, eli urakoitsijat katsovat myös kumppaneidensa perään. Myös purku-, julkisivu-, tasoite- ja maalausurakoitsijat ovat mukana kumppanuussopimuksilla.

Kumppanit ovat apuna siinä, että vaihtoehdoista saadaan nopeasti kustannusvertailut, joiden pohjalta allianssi voi tehdä päätökset.

Kauppakorkeakoulun peruskorjaukseen haettiin mahdollisimman yhteistyökykyinen urakoitsija, jollaiseksi valikoitui Fira. Erikoisurakoitsijoiden mielipiteitä on kysytty hankinnoissa heti kun heidät saatiin sitoutettua projektiin. Esimerkiksi alakattojen ja vaikeiden betonirakenteiden ja louhinnan osalta käytettiin heidän osaamistaan.

”Korjaamisessa suurin osa ongelmista tulee siitä, että yhteistyö ei toimi eivätkä ihmiset pysty keskustelemaan keskenään ja hakemaan yhteisiä ratkaisuja. Yhteistoiminnallisuuden lisääminen on siksi tärkeää”, viimeistä projektiaan vetävä rakennuttajakonsultti Marja Kallio Premicosta sanoo.

Merikasarmin peruskorjaukseen sekä pääurakoitsija NCC että suunnitteluryhmä valittiin kokemuksensa ja osoitetun yhteistoimintakykynsä mukaan. Kun monissa hankkeissa toteutussuunnitteluun kysytään yhden jo valitun erikoisurakoitsijan mielipidettä, kysyi NCC sitä useilta urakoitsijoilta. Erikoisikkunoihin ei ollut valmista suunnitelmaa. Siksi tarjouskyselyssä oli vain kevyet lähtötiedot tarjoajille, joita pyydettiin miettimään, miten ikkunaurakka toteutetaan, ja paljonko se maksaa. Kolme parasta valittiin neuvotteluihin ja suunnittelija otettiin mukaan hiomaan heidän kanssaan ratkaisua.

Onnistuneita valintoja ja ikäviä  huteja

Raadin tehtävä ei ole helppo, sillä valintahetkellä rakennushanke on vielä kesken eikä kaikkia ongelmia tai riskejä vielä tunnisteta tai tunnusteta. Pörssiyrityksessä pörssisäännötkin saattavat rajoittaa avoimuutta.

Ongelmallisimpia kohteita näin jälkikäteen ovat olleet SRV:n Redi ja YIT:n Tripla Helsingissä.

Aiheeton valitus lykkäsi Redin kauppakeskuksen rakentamisen aloitusta kaksi vuotta. Vaikka lisäaika voitiin hyödyntää tarkempaan suunnitteluun, siirtyi rakentaminen suhdanteiden kannalta hankalaan tilanteeseen, kun aliurakoiden hinnat karkasivat käsistä.

SRV:n Redin kauppakeskushanke kärsi valituksen tuomasta viiveestä ja kustannuspaineista johtuvasta ahtaan sokkeloisesta suunnitteluratkaisusta.

Jos jättitappioita ei voinut avoimesti kertoa, olisi SRV:n pitänyt ymmärtää jättää ilmoittamatta työmaa kilpailuun samalla tavalla kuin se teki ”maailman parhaan” Lastensairaalan kohdalla, jossa hanke oli ylittämässä 50 miljoonalla budjettinsa ennen kuin Haahtela kutsuttiin apuun pelastamaan hankkeen. Suunnittelemalla toiminta uudelleen saatiin tuokin hanke raiteilleen.

SRV:n rakentama Musiikkitalokin oli hankala palkittava, koska julkinen keskustelu painottui sen kustannuksiin. SRV onnistui viemään hankkeen kuitenkin kunnialla läpi, joten palkitseminen oli paikallaan.

Musiikkitalossa eniten keskustelua herätti aikoinaan sen kustannukset. Isoissa huippuvaativissa julkisissa hankkeissa budjettia on ollut usein vaikea arvioida oikeaksi.

Triplaakin rakennettiin hankalassa suhdannetilanteessa, mutta työmaa pystyi omilla oivalluksillaan lyhentämään alkuperäistä rakentamisaikaa vuodella. Kilpailuhetkellä tilanne näyttikin erinomaiselta, mutta viimeistelyvaiheessa tuli kiire ja aliurakoiden kustannukset pääsivät karkaamaan. Silti vielä alkuvuonna 2020 YIT ilmoitti Triplan olleen erittäin kannattava. Sitten paljastui lisää kustannuksia ja koronapandemia iski ravintoloihin, myymälöihin ja hotellitoimintaan ja sitä kautta vuokravastuisiin.

Sitäkin on raadisssa jouduttu monesti pohtimaan, onko kyseessä hankekilpailu vai aito työmaakilpailu. Hankkeen koolla, vaativuudella ja jopa arkkitehtonisella arvolla on totta kai merkitystä, mutta valintakriteerit on pyritty tiukasti pitämään työmaan onnistumisessa.

Itse olen raadissa parasta työmaata pohtiessani tehnyt aina kysymyksen, mikä työmaa vie rakentamista eniten eteenpäin. Siksi itseäni jäi vuonna 2015 hieman harmittamaan, että NCC:n rakentamaa Järvenpään sosiaali- ja terveyskeskusta JUSTia ei palkittu. Allianssimalli ja BIM:n erinomainen käyttö eivät sinänsä olleet uutta, mutta avoimen rakentamisen periaatteelle olisi voinut suoda lisää tunnettuutta. Samoin sairaalasuunnittelussa se oli pioneerikohde juuri ennen sairaalarakentamisbuumia.

Tampereen Rantatunnelikin olisi allianssimallin yhtenä pilottina voinut ansaita palkinnon. Lemminkäisen työmaa näytti hyvin mitä kehitysvaiheen innovoinnilla saadaan aikaan.

Omaksi suosikikseni voittajatyömaiden joukossa nostan Skanskan Reimantornin vuonna 2006. Hankekilpailussa se ei olisi pärjännyt, mutta työmaakilpailun tavoitteet se täytti loistavasti.

Reimantornissa tiivistyi työmaaporukan vuosikymmenten asuntorakentamisosaaminen. Kun tehtiin 18 identtistä kerrosta, töiden suunnitteluun kannatti panostaa ja ikänsä näitä töitä tehneitä ammattimiehiä kannatti kuunnella. Aikataulupoikkeamien kiinniottosuunnitelma oli uutta, samoin viikoittainen tuotannon luotettavuuden arviointi.

Nokkamies Kari Alakoski tiesi insinöörejä paremmin mitä tahtituotanto on betonirunkoa valettaessa. Insinöörit oppivat ammattimiestä kuuntelemalla laittamaan aikataulun tietokoneen tuotantomalliin Skanskan pääjohtajan ihmeteltäväksi.

Neljän nollan tavoitekin oli hieno, vaikka se ei ollutkaan työmaan oma: nolla tapaturmaa, virhettä, ympäristövauriota ja eettistä rikettä. Ulkopuolisen arvioijan todentama TR-mittauksen lukema 99,5 kertoo lähes täydellisestä työturvallisuudesta.

Reimantornissa elementtien ja ikkunoiden kulkua seurattiin tehtaalta työmaalle Nokian kännykkäsovellutuksen avulla. Tuo muutamassa muussakin kohteessa pilotoitu innovaatio tosin hukattiin, kun Skanskan kehitystoiminnan johto vaihtui.

Samalla tavalla, joskin toisesta syystä, Manskun Rastissa toteutettu talotekniikan esivalmisteiden käyttö, jäi Skanskalla tuohon yhteen projektiin. SRV:n rakentamassa Jyväskylän Nova-sairaalassa talotekniikan esivalmistuksella saatiin vuonna 2019 paljon aikaan.

Työmaakilpailun yksi perustarkoituksista on aina ollut, että hyvät oivallukset jäisivät elämään ja niitä otettaisiin laajasti käyttöön muuallakin. Projektiluonteisessa toiminnassa, jossa tiimit usein hajoavat projektin päätyttyä, tuo on usein vaikeaa. Siksi julkisuudellakin on merkitystä.

Voiton merkityksen työmaaporukalle kiteytti raadin jäsenenä pitkään toiminut Juhani Karhu jo vuonna 2000, kun hän toimi Kone Buildingin työmaan projektipäällikkönä ennen rakennuttajauralle lähtemistä.

”Moni rakennuttaja pitää henkilökunnan osaamista ja referenssejä jopa hintaa tärkeämpänä asiana. Tärkeintä on, ketkä henkilöt tulevat hanketta vetämään.”

Asiantuntijaraati kiertää finaaliin valitsemansa työmaat ja tekee tiukkoja kysymyksiä työmaajohdolle. Pöydän päässä Avin työturvallisuuinsinööri Jukka Hietavirta, jolla on valta hylätä työmaa vakavien työturvallisuuspuutteiden vuoksi. Tampereen yliopiston Juha-Matti Junnonen arvioi tuotannonjohtamista ja Matti Kruus (edessä) on kiinnostunut erityisesti suunnittelun toimintajärjestelmistä eli suunnittelun ohjauksesta. Kuvasta puuttuu Juhani Karhu, jolla on kokemusta isojen projektien johtamisesta sekä rakentajana että rakennuttajakonsulttina.

 

VUODEN TYÖMAAT JA TYÖMAAN AVAINHENKILÖT

1986 Keilaniemen toimistotalot Perusyhtymälle ja RAY:lle, Espoo, Perusyhtymä, KVR

Kari Turunen, Matti Ylitalo, Arvo Antinkari

1987 Espoon-Vantaan teknillinen oppilaitos, Hartela

Ari Koskenoja, Viljo Pietiläinen

1988 Tukotalo Helsinki, Ruola-Teräsbetoni työyhteenliittymä

Kalle Koivusalo, Mikko Ranta

1989 Teknologiakeskus Teknia, Kuopio, YIT-Yhtymä

Jarmo Huuhtanen, Reino Heiskanen

 

1990 OKO-Vallila, Helsinki, Puolimatka

Aarne Mikkonen, Heikki Haapanen

1991 Kiinteistö oy Ranta-Aura, Polar

Juha Salomäki, Veikko Knuutila

1992 Viikinmäen vedenpuhdistamo, Teräsbetoni

Seppo Tyrisevä, Mikko Ranta, Erkki Tulimäki

1993 Kiinteistö oy Sörnaistenkatu 1, Haka

Ari Partanen, Tenho Kaasalainen

1994 Nokian matkapuhelintehdas, Salo, SRV Viitoset, projektinjohtourakka

Harri Rissanen, Martti Reijonen

1995 ICL:n toimistotalo, NCC Puolimatka

Aarne Mikkonen, Niilo Takala

1996 Hartwall Areena, Helsinki, Skanska-Palmberg

Vesa Tähti, Paavo Tanhuala

1997 Lahdentie, Skanska-Tekra, yksityisrahoitusmalli/elinkaariurakka

Juhani Ilmonen, Juha Junttila, Tapio Kokkonen, Antti Rämä

1998 Nokian tutkimuskeskus, Helsinki, NCC Puolimatka, projektinjohtourakka

Aarne Mikkonen, Heikki Haapanen

1999 Nokian Stömberginaukion toimistotalo, Helsinki, SRV Viitoset, projektinjohtourakka

Risto Seppänen, Raimo Koski

 

2000 Kone Building, Espoo, Skanska, projektinjohtourakka

Juhani Karhu, Pentti Holm

2001 Innopoli II, Espoo, YIT, design and build (kvr)

Pekka Sipponen, Simo Särkelä

2002 Kuninkaantien lukio ja uimahalli, NCC, elinkaarimalli

Matti Aho, Veli-Pekka Tanhuanpää, Veikko Knuutila

2003 Kampin keskuksen infratyöt, Helsinki, SRV Viitoset ja SRV Teräsbetoni

Jorma Hietala, Markku Muhonen, Pekka Kotro, Jukka Nikkola

2004 Kauppakeskus Sellon toinen vaihe, Espoo, NCC-Skanska

Aarne Mikkonen, Pentti Holm,

2005 Helsingin yliopiston Porthanian peruskorjaus, Skanska

Jukka Ala-Outinen, Kimmo Haavisto

2006 As oy Reimantorni, Espoo, Skanskan, asuntojen perustajaurakointi

Jari Isokoski, Ilpo Luhtala, Timo Kirjalainen, Kari Alakoski

2007 Viihdekeskus Flamingo, Vantaa, SRV, projektinjohtourakka

Markku Muhonen, Jukka Nikkola

2008 Antinkatu 32:n peruskorjaus toimistoista asunnoiksi, Helsinki, Skanska

Hannu Leander, Rauno Rahkola

2009 Kolmiosairaala, NCC ja Hakamäen tunneli, Destia

Henri Mämmi

 

2010 Musiikkitalo, Helsinki, SRV, projektinjohtourakka

Jukka-Pekka Sallinen, Juhani Karhu, Markku Muhonen, Jukka Nikkola

2011 Manskun Rasti, Helsinki, Skanskan oma kehityshanke

Jukka Pitkänen, Pentti Holm, Jussi Ranne

2012 Lielahti-Kokemäki, VR Track – Liikennevirasto, allianssi

Mikko Heiskanen, Mikko Nyhtä, Jaakko Naamanka

2013 E18 Koskenkylä–Kotka -moottoritie, YIT ja Destia, elinkaarimalli

Kari Alavillamo, Jaakko Kouvalainen, Pertti Kärkkäinen, Matti Välikangas

2014 Kansalliskirjaston korjaus, Helsinki, NCC, projektinjohtourakka

Vesa Ahlroos, Guy Eklund, Matti Huotarinen

2015 Koivusaaren metroasema, Helsinki, SRV, projektinjohtourakka

Antti Raunemaa, Juha Varelius, Reima Liikamaa

2016 Naantalin voimalaitos, YIT, allianssi

Timo Tuomisto

2017 Redi, Helsinki, SRV:n oma kehityshanke

Markku Muhonen, Jukka Nikkola

2018 Tripla, Helsinki, YIT:n oma kehityshanke

Tapio Salo, Pekka Luukkonen, Mikko Stenius, Ossi Narinen

2019 Kuopion Uusi Sydän -sairaala, Lapti, allianssi

Pentti Leskinen, Ossi Taipale

2020 Helsingin yliopiston päärakennuksen perusparannus, Helsinki, YIT, allianssi

Jaana Ihalainen, Timo Jeskanen, Elisabet Örlund, Kai Vendelin

Täydennetty 29.10. Juha Salmisen ja Olli Seppäsen kommenteilla.

 

 

 

 

 

 

 

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Työmaakilpailu on kehittänyt rakentamista 35 vuoden ajan – valitsin nyt parhaista parhaimman työmaan”

Jätä kommentti