Fennovoima päivitti ydinvoimalan rakentamislupahakemusta – kustannukset nousevat aiemmasta arviosta

Fennovoima on 28. huhtikuuta jättänyt työ- ja elinkeinoministeriölle päivityksen Hanhikivi 1 -ydinvoimalaitoksen rakentamislupahakemukseen. Samalla hankkeen aikataulu on tarkentunut ja kustannusarvio on noussut.

Pyhäjoella rakennetaan Hanhikivi 1 -ydinvoimalan infraa sekä apu- ja tukirakennuksia. Kuva: Fennovoima

Fennovoima jätti kesällä 2015 valtioneuvostolle rakentamislupahakemuksen uuden ydinvoimalaitoksen rakentamiseksi Pyhäjoen Hanhikiven niemelle. Sen jälkeen laitoshankkeessa ja siihen vaikuttavissa reunaehdoissa on tapahtunut kehitystä, joiden vuoksi yhtiö on nyt päivittänyt alkuperäisen lupahakemuksen tietoja.

”Hankkeen perusteet ovat ennallaan, eikä päivitys vaikuta sen laajuuteen. Voimalaitoshanke toteutetaan Pyhäjoen Hanhikiven niemelle, kuten se on alkuperäisessä lupahakemuksessa kuvattu”, Fennovoiman toimitusjohtaja Joachim Specht sanoo tiedotteessa.

Muutokset liittyvät esimerkiksi suunnitteluratkaisuihin, toimitusketjuun, ympäristöasioihin sekä laitosalueen turva- ja valmiusjärjestelyihin. Laitoksen keskeisiä toimintaperiaatteita nämä eivät muuta.

Viimeisen kahden vuoden aikana hankkeen suunnittelu- ja luvitustyö on edennyt hyvin. Suunnittelu- ja luvitusaineiston saattaminen suomalaisten vaatimusten tasolle on kuitenkin vienyt hieman odotettua enemmän aikaa. Päivityksessä Fennovoima arvioikin, että se voisi saada rakentamisluvan kesään 2022 mennessä ja että rakentaminen alkaisi kesällä 2023. Laitoksen kaupallinen käyttö alkaisi näin vuonna 2029.

Fennovoima tarkentaa myös hankkeen kokonaisinvestointikustannuksia. Aiemmin ilmoitetun 6,5–7 miljardin euron sijaan arvioitu kokonaiskustannus on tällä hetkellä 7–7,5 miljardia euroa.  Koska laitostoimitussopimus RAOS Project oy:n kanssa on kiinteähintainen, ylitys aiheutuu Fennovoiman oman toiminnan kuluista ja erityisesti Fennovoiman organisaation kuluista.

Hankkeessa valmistaudutaan rakentamisvaiheeseen

Teknisen suunnittelun ohella Hanhikivi 1 -hankkeessa valmistaudutaan koko ajan aktiivisemmin lähestyvään rakentamisvaiheeseen. Rakentamisvalmius edellyttää etenemistä ja toimenpiteitä monella eri osa-alueella, jotta voimalaitosrakentaminen pääsee alkamaan ja etenee jouhevasti.

”Tässä vaiheessa sekä meille että laitostoimittajalle on tärkeätä valmistautua hankkeen tuleviin vaiheisiin, niin voimalaitosrakentamiseen kuin laitoksen käyttöönottoon. Suunnitteluaineiston pohjalta tiedämme, että saamme hyvän ydinvoimalan, joka voidaan rakentaa Hanhikiven niemelle täyttäen tiukat suomalaiset vaatimukset”, Specht kertoo.

Työ- ja elinkeinoministeriö liittää päivityksen osaksi alkuperäistä lupahakemusta. Ministeriö valmistelee ydinenergialain mukaisen rakentamisluvan valtioneuvoston päätettäväksi edellyttäen, että Säteilyturvakeskuksen tuleva turvallisuusarvio on myönteinen ja kaikki muut lain edellyttämät ehdot täyttyvät.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Fennovoima päivitti ydinvoimalan rakentamislupahakemusta – kustannukset nousevat aiemmasta arviosta”

Jätä kommentti

Viimeisimmät näkökulmat