Kokeile kuukausi maksutta

Sähköinen laskuri helpottaa aurinkovoimalavertailua

Taloyhtiöiden on ollut mahdollista tuottaa aurinkoenergiaa myös sen asukkaille vuoden 2021 alusta alkaen. Tämä on onnistunut, kun taloyhtiö on perustanut aurinkoyhteisön eli aurinkoenergiaa hyödyntävän energiayhteisön.

Aurinkovoimala taloyhtiön katolla. Kuva: Caruna

Vertailutietojen hankkiminen on ollut aiemmin hankalaa, mutta uusi sähköinen laskuri helpottaa valintaa ja kertoo hetkessä, kuinka suuri aurinkovoimala taloyhtiön kannattaa hankkia.

”Uuden laskurin avulla taloyhtiöt voivat helposti selvittää, minkä kokoinen aurinkovoimala olisi kannattavin juuri omalle taloyhtiölle. Arvio perustuu taloyhtiön ja sen huoneistojen todellisiin kulutustietoihin, joten laskurin kautta tuleva ehdotus näyttää, kuinka suuren osan aurinkosähkö voisi kattaa taloyhtiön kulutuksesta”, Carunan kehityshankepäällikkö Juha Olkkonen kertoo.

Laskuri antaa taloyhtiön projektin lähtökohdaksi arviolaskelman siitä, minkä kokoisella ja hintaisella aurinkovoimalalla saataisiin paras takaisinmaksuaika juuri omassa taloyhtiössä.

Kun projekti etenee, aurinkopaneelikartoituksen tekijä tai tarjoustaan valmisteleva urakoitsija selvittää katolle mahtuvien aurinkopaneelien optimimäärän ja sijoittelun. Kartoitusraportin ja tarjouksien tulisi myös sisältää toteutettavan järjestelmän perusteella laadittu tarkennettu hyötylaskelma.

Investoinnin takaisinmaksuaika lyhenee, kun aurinkosähkön käyttömahdollisuudet lisääntyvät.

”Kun taloyhtiö perustaa aurinkoyhteisön, sekä asukkaat että taloyhtiö hyötyvät, kun säästö sähkölaskussa näkyy molemmille.”

Esimerkiksi Carunan verkkoalueilla on jo puolisen tusinaa aurinkoyhteisöä. Yhtiön tekemien kyselyiden perusteella vaikuttaa siltä, että aurinkoyhteisön perustaminen herättää suurta kiinnostusta.

”Taloyhtiöiden päätöksenteko ja kilpailutukset vievät kuitenkin oman aikansa, ja ne kannattaa tehdä huolellisesti”, Olkkonen huomauttaa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Sähköinen laskuri helpottaa aurinkovoimalavertailua”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat