Nyt halutaan käyttää aurinkoenergiaa kodin sähkön kulutuksessa

Sähkönjakeluyhtiö Carunan teettämän kyselyn mukaan aurinkopaneelien käyttö kiinnostaa 54 prosenttia suomalaisista.

Kuvituskuvat. Aurinkopaneelit yleistyvät erityisesti pientaloissa kovalla vauhdilla. Kuvassa työeläkeyhtiö Varman Itälahdenkadun kiinteistön katon aurinkopaneelit.

Kiinnostus näkyy myös aurinkopaneelien määrässä. Esimerkiksi vuoden 2020 aikana aurinkosähköntuottajien määrä Carunan sähkönjakeluverkossa kasvoi yli 40 prosenttia.

Keväällä 2021 koko maassa tuotettiin aurinkoenergiaa 295 MW, millä saataisi katettua pienen kaupungin vuosittainen sähkönkulutus.

Suurin markkinaosuus uusiutuvista energiamuodoista Suomessa on tällä hetkellä tuulivoimalla, mutta aurinkovoimaloiden osuus kasvaa jatkuvasti.

Carunan keväällä 2021 teettämän kansalaiskyselyn mukaan yli puolet (52 prosenttia) suomalaisista käyttäisi mieluiten uusiutuvista energiamuodoista aurinkoenergiaa. Tuulienergiaa käyttäisi mieluiten 15 prosenttia ja vesi ja bioenergiaa taas kumpaakin noin joka kymmenes vastaaja.

“Kiinnostus aurinkoenergiaan näkyy myös meidän datassa. Tänä keväänä on ylitetty rajapyykki, kun Carunan verkkoon on liitetty 10 000:s aurinkosähkön pientuottaja. Samaan aikaan lainsäädäntömme on kehittynyt siten, että esimerkiksi taloyhtiöt voivat hyödyntää itse tuottamaansa energiaa entistä paremmin omiin tarpeisiinsa”, Carunan kehitys- ja innovaatiojohtaja Elina Lehtomäki kertoo.

Kovat kasvuluvut

Kyselyn mukaan yli puolet (54 prosenttia) suomalaisista haluaa käyttää aurinkoenergiaa tulevaisuudessa kodin sähkön kulutuksessa, kuten valaistuksessa ja kodinkoneissa. Erityisen innokkaita kodin sähkönkulutukseen aurinkoenergiaa käyttäjiä olivat 25–32- (60 %) ja 35–44-vuotiaat (64 %) sekä itäsuomalaiset (59 %).

Kaksi viidestä (40 %) suomalaisesta haluaisi käyttää aurinkoenergiaa kesämökillä ja reilu kolmannes (35 %) taas keskittäisi aurinkosähkön kiinteistön lämmitykseen. Kesämökillä aurinkoenergiaa käyttäisi erityisesti 18–24-vuotiaat (54 %) ja alueellisesti se kiinnostaa eniten pohjoissuomalaisia (44 %).

“Kiinnostus aurinkoenergian käyttöä kohtaan näkyy myös Carunan verkkoalueella. Esimerkiksi Espoossa henkilöasiakkaillamme aurinkosähköjärjestelmien käyttö on lisääntynyt vuosina 2019 ja 2021 välillä 56 prosenttia. Eniten aurinkovoimaloita on Espoon (891 kpl) lisäksi Salossa (748 kpl) ja Lohjalla (527 kpl)” Lehtomäki sanoo.

Carunan alueella yli 250 aurinkovoimalan kuntia ovat Kaarina, Kirkkonummi, Vihti, Lieto, Sastamala, Tuusula ja Hyvinkää.

“Vuonna 2021 aurinkosähköjärjestelmiä oli huomattavasti eniten käytössä omakotitaloasujilla, mutta jalansijaa aurinkoenergian tuottamisessa on otettu myös rivi- ja kerrostaloasujien joukossa”, Lehtomäki jatkaa.

Hinnat laskevat

Aurinkosähköjärjestelmän tuottoon vaikuttaa säteilyn määrän ja aurinkopaneelien hyötysuhde sekä lämpötila, suuntauskulma ja puhtaanapito. Teknologinen kehitys on parantanut aurinkovoimaloiden hyötysuhdetta ja alentanut hintoja, mikä vaikuttaa myös hankintapäätöksiin.

Kuluttaja-asiakkaan aurinkovoimala tuottaa keskimäärin noin 4 430 kilowattituntia sähköä vuodessa, mikä riittää kattamaan noin 20 000 kilometriä ajoa sähköautolla.

”Tehokkainta aurinkosähkö on, kun se tulee omaan käyttöön. Jos aurinkopaneelien tuottamaa sähköä jää kuitenkin käyttämättä, voi sen myydä sähköyhtiölle. Vuonna 2020 Carunan jakeluverkkoalueella aurinkoenergiaa myytiin sähköverkkoon 15 847 MWh, mikä vastaa yli 800 sähkölämmitteisen omakotitalon vuosikulutusta”, Lehtomäki kertoo.

Carunan teettämä kysely tehtiin Bilendin M3 Research verkkopaneelissa huhtikuussa 2021. Kyselyyn vastasi 1 000 suomalaista. Otos on iältään, sukupuoleltaan ja alueellisesti kansallisesti edustava.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Nyt halutaan käyttää aurinkoenergiaa kodin sähkön kulutuksessa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat