Kokeile kuukausi maksutta

Perämerelle suunnitellaan merituulipuistoa SSAB:n Raahen terästehtaan tarpeisiin

Hankekehittäjä OX2:n mukaan uudet voimalat voisivat tuottaa sähköä ydinvoimalan verran.

Toisin kuin maatuulivoima Suomessa, merituulivoima ei vielä ole markkinaehtoisesti kannattavaa. Kuvassa tuulivoimaloita Kemissä sijaitsevassa Ajoksen tuulipuistossa, jonka omistaa Ikea ja jota operoi OX2. Kuva: Ulrick Mertens/OX2

Tuulivoimayhtiö OX2 suunnittelee Pohjanlahdelle kahta isoa merituulipuistoa, joiden vuotuinen sähköntuotanto olisi ydinvoimalan luokkaa. Yhtiön kaavailuissa toinen puistoista voisi tarjota puhdasta sähköä Raahen terästehtaalle, jossa valmistellaan fossiilittomaan tuotantoon siirtymistä.

Puistoja suunnitellaan Oulun ja Raahen sekä Pietarsaaren ja Kokkolan edustalle. Oulun edustalle suunniteltu Halla koostuisi enintään 160 voimalasta ja Pietarsaaren edustalle kaavailtu Laine enintään 150 voimalasta.

Kummankin puiston vuotuinen sähköntuotanto voisi olla 11–12 terawattituntia. Olkiluodon nykyiset kaksi reaktoria tuottivat viime vuonna runsaat 14 terawattituntia sähköä. Suomen nykyiset tuulivoimalat tuottivat viime vuonna sähköä lähes 8 terawattituntia.

Hankekehittäjä OX2 selvittää mahdollisuutta, että Oulun edustalle suunnitellusta puistosta vedettäisiin yhteys suoraan Raahen terästehtaalle. Tehtaan puhtaan sähkön tarpeen ennustetaan kasvavan tulevaisuudessa merkittävästi, sillä tehtaan omistava SSAB aikoo korvata tehtaan masuunin fossiilittomalla vetyteknologialla 2030-luvulla.

Hankkeet ovat yhä hyvin varhaisessa vaiheessa. Yhtiö kertoo aloittavansa niistä ympäristövaikutusten arvioinnin, minkä jälkeen hankkeille pitää vielä hakea luvat. Ensi keväänä yhtiö pyrkii aloittamaan alueella merenpohjan tutkimukset. Mikäli hankkeet ylipäänsä toteutuvat, sähköä voimalat tuottaisivat aikaisintaan vuosikymmenen loppupuolella.

Kyseessä on miljardien eurojen investointi. Toisin kuin maatuulivoima Suomessa, merituulivoima ei vielä ole markkinaehtoisesti kannattavaa. Investoinnin toteutumiseen vaikuttavat monet tekijät, esimerkiksi sähkön hinta, päästöttömän sähkön tarve sekä mahdolliset tuet, OX2:n toimitusjohtaja Teemu Loikkanen kertoo.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Perämerelle suunnitellaan merituulipuistoa SSAB:n Raahen terästehtaan tarpeisiin”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat