Kokeile kuukausi maksutta

Valtiovarainministeriö ennustaa asuntotuotannon pudotusta, rakentaminen painuu miinukselle ensi vuonna

Valtiovarainministeriö (VM) julkisti taloudellisen katsauksen 17.6.2022.

Valtiovarainministeriö ennustaa asuntoaloituksiin tuntuvaa vähenemistä. Kuva: Mikko Suutarinen / HS

Valtiovarainministeriö arvio taloudellisessa katsauksessaan, että rakentamisen arvonlisäys kasvaa tänä vuonna 1,7 prosenttia. Ensi vuodelle ennustetaan 4,3 prosentin pudotusta.

Vuonna 2024 VM ennustaa rakentamisen palaavan keskimääriseen kasvuvauhtiin (+0,9 %).

Rakentaminen kasvoi voimakkaasti tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, kiitos viime vuoden poikkeuksellisen korkean asuntojen aloitustahdin.

Ensimmäisen neljänneksen aikana käynnistettiin noin 9000 asunnon rakentaminen, mikä on vähemmän kuin vastaavana aikana viime vuonna. Sen sijaan muiden kuin asuinrakennusten aloitukset kasvoivat hieman.

Rakennuslupia myönnettiin alkuvuonna yli 20 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Asuntoaloituksiin tuntuva pudotus

Epävarmuus, hintojen nousu ja korkojen odotettu nousu vähentävät kiinnostusta lainanottoon ja alentavat siten asuntotuotannon määriä lähivuosina. Toisaalta suhteellisen hyvänä jatkuva työllisyyskehitys pitää asuntokysyntää yllä.

VM:n Kuluvan vuoden aloitusennuste on 39000-40000 asuntoa, eli pudotus viime vuodesta olisi tuntuva. Ensi vuonna aloitusten määrän arvioidaan supistuvan usealla tuhannella.

Vaikka VM:n ennustus asuntoaloituste vähenemisestä toteutuisi, aloitukset olisivat edelleen pitkän aikavälin tarkastelussa hyvällä tasolla.

Myös muihin rakennushankkeisiin hintojen ja epävarmuuden nousulla on kielteisiä vaikutuksia ja on VM:n mukaan mahdollista, että hankkeita siirretään eteenpäin ja että osa peruuntuu kokonaan.

Korjaaminen kasvaa

Rakennustuotannosta noin puolet tulee korjaamisesta ja puolet uudisrakentamisesta. Korjaamisen kasvuvauhti on myös hidastumassa, kun rakentamiseen tarvittavien välituotteiden saatavuudessa on ollut ongelmia.

Myös tarjoushintojen antaminen on ollut haastavaa, kun hinnat vaihtuvat nopeasti, eikä esimerkiksi korjauksista pystytä taloyhtiöissä päättämään niin tiukoilla aikatauluilla.

Korjausrakentamisen kuitenkin ennustetaan kasvavan ennusteperiodilla keskimäärin 1,5-2 prosenttia vuosittain.

Maa- ja vesirakentamisen arvioidaan kasvavan tänä vuonna jonkin verran. Lähivuosina se kehittyy pääosin julkisen talouden maltillisessa kasvussa säilyvien investointien ohjaamana.

Suomen talouteen VM ennustaa vaisuja näkymiä. Kiihtyvä inflaatio hidastaa talouden kasvua. Bruttokansantuotteen arvioidaan kasvavan tänä vuonna 1,4 prosenttia. Ensi vuoden arvio on 1,1 prosenttia.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Valtiovarainministeriö ennustaa asuntotuotannon pudotusta, rakentaminen painuu miinukselle ensi vuonna”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat