Aalto-yliopisto vastasi näihin koulutushaasteisiin kutsumalla viime syksynä työelämäprofessoriksi tekniikan tohtori Ari Pennasen. Hän on tullut Haahtelassa tunnetuksi budjettitavoitteisiin pääsevänä projektinjohtajana ja tavoiteorientoituneena suunnitelmien ohjaajana. Arkkitehtiosastolla tehty väitöskirja auttaa ymmärtämään myös arkkitehteja, jotka käytännön projekteissa ovat hänen tärkeimpiä yhteistyökumppaneitaan. Pennanen opettaa projektinjohtamista erityisesti hankesuunnittelu- ja ehdotussuunnitteluvaiheessa.
Tämä artikkeli on tilaajille
Kirjaudu sisään
Ryhmätilaus digi (+printti)
Ryhmätilaus sisältää haluamasi määrän käyttäjätunnuksia digiin (+printtilehtiä) yhdellä laskulla.
Yksittäistilaus printti+digi
Tilausjakso valittavissa 6/12 kk, myös määräaikaisena.
Yksittäistilaus digi
Tilausjakso valittavissa 6/12 kk.
Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa
2 vastausta artikkeliin “Uusi työelämäprofessori arvostelee rakennushankkeen alkuvaiheen suunnittelua – ”Arkkitehti ei saa mitään aikaiseksi ilman kommunikointia muiden kanssa””
Oikeaa asiaa esittää Haahtelan projektijohtaja. Osin tuoden yrityksen mainonnan mukaan. Surullista on lukea, kuinka heikkoa on
ollut Yhtiön toiminnan projekteissa kokemansa tilaajien rakennuttamisen perusmenot.Kokemus painottuu todennäköisesti kunnalliseen tilaajatoimintaan.
Suurteollisuuden laitosprojekteissa oli/on kirjoittajan esittämä toiminta normaalia. Kun teollisuuslaitoksen hankesuunnitteluun ryhdyttiin perustana oli teollisen prosessin hyvin tuntevan organisaation tekemä alustava tai pidemmälle viety laitossuunnitelma. Se perustana haettiin arkkitehti ja erikoissuunnittelu laatimaan alustavat suunnitelmat. Projekti oli kokeneen rakennuspäällikön ohjauksessa. Päällikkö, jolla oli pitkä ao. teollisuuden laitosten toteutuskokemus, ohjasi suunnittelua kustannus- ja aikataulutietoisesti. Aikataulu tuli tuotannosta, kustannusraami uuden tuotteen laskennasta ja tilaratkaisu tuotantoprosessista. Tällöin projektitoiminta oli hallittua ja meni kokeneen organisaation ohjauksessa motivoidusti oikeaan tulokseen. Tilaajan toiminnan projektiryhmä oli jatkuvan rakennuttamistoiminnan saatossa karsiutunut vain oleellisen tekemiseen kerralla oikein.
Ennen kuin opiskelijoita päästetään Pennasen oppiin hanke- ja ehdotussuunnittelun pariin ja siitä eteenpäin simuloimaan Haahtelan totuutta, pitää heidät kuitenkin istuttaa rakennuttamisen ja suunnitteluttamisen peruskursseille ja takoa visusti päähän eräs vielä tärkeämpi asia: Asiakkaan ja loppukäyttäjän kuunteleminen. Sen hiljaisen tiedon ja todellisen tarpeen kaivaminen toiminnasta, nykytilasta ja tulevaisuuden tarpeista. Sitä kutsutaan TARVESELVITYKSEKSI – se on kaikkein tärkein vaihe rakennushankkeessa ja vain sillä vältetään ne turhat neliöt ja kuutiot.
Pennanen usein asiasta puhuu, yhdistäen tarpeen selvittämisen ja hankkeen suunnittelun samaksi vaiheeksi, kutsuen sitä hankkeen ohjelmoinniksi, mutta sen kanssa on ongelma, kun jälleen luovat ihmiset alkavat liian aikaisin hahmottelemaan ja luonnostelemaan jotain. Jotain johon joku ehtii jo rakastumaan, lukkiutumaan ja silloin hanke etenee liian aikaisin tarpeettomien tilojen ja ratkaisujen tynnyriksi.
Usein kuulee puhuttavan turhien tilojen karsimisesta, niistä neliöistä ja kuutioista, joita kustannussäästöjen vuoksi karsitaan. Mutta miksi ne turhat neliöt ja kuutiot olivat suunnitelmassa alkuunkaan? Koska joku koitti toteuttaa toiveiden tynnyriä, eikä todellista tarvetta selvitetty, vaan hövelisti luotiin mielikuvia, lupailtiin yhtä yhdelle ja toista toiselle, kaikki saivat toivoa, jokaiselle jotain. Lopputuloksena moni pettyy, hanke ei pysy budjetissa, toteutetaan turhia tiloja ja käyttöasteet jäävät alhaisiksi. Vain koska todellista tarvetta ei selvitetty, käyttäjää ei laitettu miettimään miten vähällä voisi pärjätä, jos tila olisi olemassa yhteiskäyttöisenä ja kustannuksia jaettaisiin.