Petri Kotkansalo aloitti uudessa pomopestissään – ”Johtamisen on oltava ennakoitavaa”

VRP Etelä-Suomen toimitusjohtajana syyskuussa aloittanut Petri Kotkansalo sanoo johtajan epäonnistuneen, jos hän joutuu käskyttämään alaisiaan. Kun jotakin on sovittu, ei johtajan pidä hyökkäillä tekijöiden sekaan vaan antaa heille työrauha.

2010-luku nosti menestyjiksi keskisuuret rakennusliikkeet – Hannu Lehto, Jussi Aho ja Juha Metsälä kertovat syyt

SSR yli viisinkertaisti liikevaihtonsa vuosina 2011-2016. Lehdon, Jatkeen, Laptin ja Pohjolan liikevaihto yli nelinkertaistui. Lähivuosillekin ne ennustavat kymmenien prosenttien vuosikasvua. Kasvuyritysten johtajat kertovat menestyksensä salaisuudet.