Arkkitehtuuri kaipaa rohkeita hankkeita

Tietoa kirjoittajasta Tapio Kivistö
Päätoimittaja, tapio.kivisto@sanoma.com
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

Rakennusalan palkintolistojen selaaminen viime vuodelta on komeaa luettavaa.

Vuoden teräsrakennepalkinto meni keskustakirjasto Oodille. Taidemuseo Amos Rex pokkasi muun muassa Rakentamisen ruusun, betonirakennepalkinnon ja RIL-palkinnon. Amos oli ehdolla myös arkkitehtuurin Finlandia-palkinnon saajaksi yhdessä Lallukan taiteilijakodin, Tiedekulman, Tuupalan puukoulun sekä Uuden lastensairaalan kanssa. Palkinto ojennettiin Lastensairaalalle. Tuupalan koulu puolestaan sai vuoden puupalkinnon.

Viime vuosi oli siis arkkitehtuurin ja rakentamisen kannalta erinomainen. Voisi sanoa jopa poikkeuksellinen. Moni pitkään vireillä ollut suurhanke valmistui juuri rakentamisen huippusuhdanteessa. Tänä vuonna suhdanne on rauhoittunut. Samalla arkkitehtuurin näkökulmasta lähivuodet näyttävät tavanomaisemmilta. Hyvää ja varmaa suunnittelua ja rakentamista näkyy yhä monessa paikassa, mutta vesi kielellä odotettavia poikkeuskohteita joutuu nyt etsimään.

Uniikit hankkeet ovat tietysti uniikkeja, eikä niitä nouse suunnitteluun jatkuvalla syötöllä. Yleensä tilaajana on yhteiskunta eli valtio tai kunnat. Toivottavasti tämän hetken hiljaiselo ei kerro kunnianhimon tai uskalluksen puutteesta. Suomi tarvitsee näyttäviä ja kiinnostavia rakennuksia, jotka palvelevat kansalaisia, mutta jotka myös pitävät yllä Suomen mainetta arkkitehtuurimaana. Yksittäiset kohteet myös avaavat suomalaisten arkkitehtien tietä ulkomaille. Oodin suunnitellut arkkitehtitoimisto ALA voitti ranskalaisen Lyonin yliopiston oppimiskeskuksen suunnittelukilpailun. Oodi oli ratkaiseva referenssi.

Tänä vuonna kannattaa seurata Kansallismuseon lisärakennuksen arkkitehtuurikilpailun etenemistä. Arvopaikalle, arvorakennuksen viereen voi nousta taas arkkitehtuuria, josta puhutaan ympäri maailmaa. Toivottavasti valinta on rohkea.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Arkkitehtuuri kaipaa rohkeita hankkeita”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi