Kokeile kuukausi maksutta

Asuntorakentaminen nosti rakennusalan

Tietoa kirjoittajasta Mikko Kortelainen
Toimittaja, mikko.kortelainen@sanoma.com, Twitter: @toimittaja1
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

Sosiaalinen asuntorakentaminen on tunnetusti hyvä lamalääke. Tällä kertaa voi todeta, että Ara-tuotannon lisäksi myös gryndaustuotanto nosti hämmästyttävän nopeasti rakennusalan ylös suhdannekuopasta.

Ara hyväksyi viime vuonna noin 14 000 asuntoa tuen piriin, ja tänä vuonnakin aloitukset kipuavat 10 000 asunnon tuntumaan. Rakennuslehden selvitys puolestaan osoittaa, että edellisen 12 kuukauden aikana on aloitettu noin 11 300 tuottajamuotoisen gryndausasunnon rakentaminen. Määrä on niin iso, että rakentajat ovat jo painaneet jarrua. Kun tähän vielä lisätään noin 12 500 omakotialoituksen vuositaso, asuntorakentaminen käy kovilla kierroksilla. Rakentajille riittää töitä pitkäksi aikaa, vaikka gryndaus- ja Ara-tuotannon aloituksissa onkin laskusuunta näkyvissä.

Hulppeista asuntotuotantoluvuista huolimatta on kuitenkin syytä huolestua vuokratuotannon rakenteesta. Iso osa valtion kiihdyttämästä elvytystuotannosta on kohdistunut välimallin asuntoihin. Nämä asunnot on mahdollista myydä omistusasunnoiksi jo noin neljän vuoden kuluttua kohteen valmistumisesta. Moni sijoittaja haluaakin varmasti realisoida edullisena aikana rakennetut asunnot omistusasunnoiksi. Samalla markkinoilta katoaa vuokra-asuntoja.

Tavallisten sosiaalisten vuokra-asuntojen tuotantoa elvytyseurot eivät ole kasvattaneet läheskään toivotulla tavalla. Vuokra-asunnoista saattaakin tulla pulaa, jos tulevaisuudessa vääjäämättä odottava korkojen nousu kääntää asukasvirran omistusasumisesta vuokralle. Elvytyseuroja olisikin pitänyt kohdentaa nykyistä enemmän pysyvien vuokra-asuntojen lisäämiseen.

Kokoomuslaisen asuntoministeri Jan Vapaavuoren aikana on satsattu ilahduttavasti asunnottomuuden vähentämiseen. Hallituksen asettaman tavoitteen mukaan pitkäaikaisasunnottomuus pitäisi puolittaa vuoden 2011 loppuun mennessä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Asuntorakentaminen nosti rakennusalan”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat

Mikko Kortelainenhttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/mikko-kortelainen/