Ette tule minun kulmilleni

Tietoa kirjoittajasta Merja Mannila
Tuottaja, työelämä, koulutus ja tuoteteollisuus
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto selvittää parhaillaan, voisiko Hämeentien muuttaa joukkoliikennekaduksi. Henkilöautot häädettäisiin muualle, ja Hakaniemen ja Sörnäisten väliltä poistettaisiin yksi autokaista kummastakin ajosuunnasta. Ylen ensimmäisenä uutisoima selvitys valmistuu kevääseen mennessä.

Asia on syytä selvittää hyvin perusteellisesti. Hämeentien liikenteen rajoittaminen lisäisi oletettavasti autojen määrää Sörnäisten rantatiellä ja Kallion kaduilla. Se toisi mukanaan tukun kiusallisia ongelmia.

Kalliossa kadut ovat hyvin kapeita ja ahtaita. Autojen seassa puikkelehtivat ihmiset ja pyörät tuovat ajamiseen ihan oman henkiinjäämisleikki-ulottuvuutensa. Minä en itse alueella asuvana halua yhtään lisää autoliikennettä, jota väistellä henkensä kaupalla. Sitä paitsi lisäautot tuovat mukanaan melua ja saasteita.

Liikenteen rajoittaminen Hämeentiellä myös katkaisisi tärkeän tulo- ja poistumisväylän kaupunkiin muun muassa Lahden suunnasta. Osa siitä liikenteestä siirtyisi Sörnäisten rantatielle, jolla ruuhkaa piisaa jo nyt riittävästi.

Kolikolla on aina kaksi puolta, ja näissäkin kaavailuissa on jotain myönteistä. Suunnitelmien mukaan ajokaistojen tilalle sovitellaan pyöräteitä. Pyörätieverkostoa kannattaakin Helsingissä kohentaa, koska se ei tällä hetkellä ole ainakaan kantakaupungissa pääkaupungin arvoisessa kunnossa. Tämä ei kuitenkaan ole se oikea tapa.

P.S. Minulla ei ole omaa autoa, mutten niitä vihaakaan.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Ette tule minun kulmilleni”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi