Infrahankkeissa riittää vielä jännitettävää

Tietoa kirjoittajasta Tapio Kivistö
Päätoimittaja, tapio.kivisto@sanoma.com
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

Antti Rinteen hallituksen ohjelma vaikuttaa monin tavoin avokätiseltä. Siltä se näyttää myös rakentamisen, varsinkin infrarakentamisen, näkökulmasta. Vasta lähiviikot ja -kuukaudet kuitenkin kertovat, onko näin myös oikeasti.

Varmaa rahaa hallitusohjelma lupaa perusväylänpitoon. Vuosittain siihen varataan 300 miljoonaa euroa nykytasoa enemmän. Tämän summan pitäisi vähintään katkaista 2,5 miljardiin euroon kohonneen korjausvelan kasvu.

Seuraavista infrasatsauksista kuullaan lisää jo lähiviikkoina, kun uusi hallitus antaa ensimmäisen lisäbudjettinsa. Siinä on tarkoitus käynnistää ”merkittäviä liikennehankkeita”. Mielenkiintoista on, ettei hankkeista kerrottu vielä hallitusohjelman yhteydessä, kun siihen mahtui jo maininta esimerkiksi Kemi–Laurila–Haaparanta-radan sähköistyksen 10 miljoonan euron määrärahasta. Todennäköisesti vääntö hankkeista jatkuu tiiviisti lähiviikkoina.

Oma lukunsa ovat vielä lähivuosien suuret investoinnit, varsinkin rataverkon kehittäminen eli esimerkiksi tunnin junat Turkuun ja Tampereelle sekä Pisara-rata. Näitä jättihankkeita selvitetään erikseen ja eteneminen edellyttää sopimusta valtion, kuntien ja muiden osapuolten kanssa. Tie on siis vielä pitkä.

Hallituksen väylälinjaukset osoittavat, että Suomessa on tarvetta vähentää korjausvelkaa ja investoida merkittävästi uuteen, jotta talouden suuret tavoitteet ovat mahdollisia. Siksi on erinomaista, että uusi hallitus jatkaa 12-vuotisen liikennejärjestelmäselonteon valmistelua.

Hallitusohjelmaneuvottelujen aikana ehti jo tulla vaikutelma, että infrahankkeet saavat runsaasti rahoitusta uudelta hallitukselta. Moni asia jäi kuitenkin vielä tällä viikolla auki. Infrasuunnittelijoilla ja -rakentajilla riittää siis vielä jännitettävää. Henki vaikuttaa kuitenkin hyvältä – toivottavasti myös hallituskauden lopputulos.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Infrahankkeissa riittää vielä jännitettävää”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi