Kokeile kuukausi maksutta

Kävelykadut tuovat elämää

Tietoa kirjoittajasta Merja Mannila
Tuottaja, työelämä, koulutus ja tuoteteollisuus
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

Helsingin ydinkeskusta saa uuden kävelykadun, sillä Keskuskadun rakentaminen kävelykaduksi Aleksanterinkadun ja Kaivokadun välillä on alkanut. Koko Keskuskatu valmistuu kävelykaduksi vuoden 2013 lopussa. Kahdeksan miljoonan euron työstä vastaa Helsingin kaupungin rakennusvirasto, ja sen urakoi Lemminkäinen Infra.

Pohjois-Esplanadin ja Aleksanterinkadun välinen pätkä Keskuskatua on muutettu kävelykaduksi jo aiemmin, samoin Kluuvikatu. Jälkimmäisestä on tullut suosittu tapaamispaikka ravintoloineen ja kahviloineen.

Maailman suurissa kaupungeissa on hienoja kävelykatuja, jotka tunnetaan turistinähtävyyksinäkin. Helsingin keskustan tai muiden suomalaiskaupunkien kävelykadut tuskin yltävät vaikkapa Barcelonan Las Ramblas -bulevardin kaltaisiksi vetonauloiksi. Esimerkiksi Oulun Rotuaari on kuitenkin onnistunut tekemään itsestään brändin ainakin maan rajojen sisäpuolella.

Autoilijoita kävelykadut saattavat ärsyttää, koska ne kaventavat reittivalikoimaa. Joidenkin katujen muuttaminen kävelykaduiksi ei tarkoita sitä, että autot tyystin häädettäisiin keskustasta.

Jalankulkijoille varatut kadut luovat elämää ja viihtyisyyttä keskustoihin, joten kaupunkikuvallisestikin ne ovat tervetulleita. Tiettyyn rajaan asti niitä kannattaa suosia.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kävelykadut tuovat elämää”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat

Merja Mannilahttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/merja-mannila/