Kokeile kuukausi maksutta

Mistä muodostuu rakennusalan maine?

Tietoa kirjoittajasta Tapio Kivistö
Päätoimittaja, tapio.kivisto@sanoma.com
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

Kuluttajien näkemys rakentamisen laadusta ja maineesta muotoutuu yleensä omien kokemusten kautta: miten oma rakennus- tai korjaushanke on mennyt, miten yksittäinen rakennusyhtiö tai sen yksittäinen työntekijä on työnsä hoitanut.

Onkin aina mielenkiintoista, kun rakennustyöt kohdistuvat omaan lähipiiriin. Silloin pääsee aitiopaikalta katsomaan ja tuntemaan, miten työt etenevät ja rakentamisen kokonaisuus hoidetaan asiakkaan näkökulmasta.

Omalla kotikadulla alkoivat viime viikolla rakennustyöt, joissa kadun taso nostetaan asemakaavan mukaiseksi. Toteuttajana on suuri infrayritys ja sen alihankkijat. Viikon jälkeen saldo on seuraava:

Ensimmäisinä päivinä tienvarren lumet nosteltiin katu- ja sivuojiin tulpaksi niin, että Etelä-Suomen rankat talvivesisateet saivat pihan tulvimaan. Loppuviikosta itse katutyöt olivat jo edenneet pintaa syvemmälle sillä seurauksella, että vesijohto kaivettiin rikki ja vedentulo loppui päiväksi kadunvarren asukkailta.

Viikko päättyi perjantaiaamuun, jolloin töiden edestä kaadettuja puita noutanut kuorma-auto sulki tien kiireisimpään töihin- ja kouluunlähtöaikaan pitkäksi ajaksi ja jätti asukkaat mottiin odottamaan tien vapautumista. Siinä ehti tarkastamaan, kuinka kauan katuremontti oikein kestääkään. Kaupungin nettisivuille olikin päivittynyt tieto urakan pidentymisestä parilla kuukaudella aiemmin ilmoitetusta ajasta.

Kaikessa toiminnassa on aina yllätyksiä. Kyse onkin siitä, miten niihin reagoidaan. Moni asia tulisi autetuksi ja pahat mielet hoidetuksi, jos viestintä pelaisi. Esimerkiksi omalla kotikadulla urakoitsija tai tilaaja eivät viestineet oikeastaan mitään. Ei kysytty, voiko lumet tuupata ojaan, ei viestitty veden yllättävästä katkeamisesta, ei asetettu ketään ohjaamaan liikennettä ja esimerkiksi auttamaan koululaisia ohittamaan turvallisesti tien sulkeneet työkoneet, ei kerrottu urakan pidentymisestä.

Koko alalle tekisi hyvää, jos omiin töihin keskittymisen lisäksi osattaisiin asettua asiakkaan asemaan: mitä tietoa he kaipaavat ja miten hanke jättää hyvän lopputuloksen lisäksi hyvän mielen. Asiakkaat lopulta maksavat palkat.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Mistä muodostuu rakennusalan maine?”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat