Kokeile kuukausi maksutta

Nyt on aika vakuuttaa tulevaisuuden tekijät rakennusalan mahdollisuuksista

Tietoa kirjoittajasta Tapio Kivistö
Päätoimittaja, tapio.kivisto@sanoma.com
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

Eri ammattien kysyntää työmarkkinoilla peilaava työ- ja elinkeinoministeriön ammattibarometri on rakennusalan kannalta samalla sekä karua että hienoa luettavaa.

Tämä kaksi kertaa vuodessa julkistettava barometri kertoo työ- ja elinkeinotoimistojen näkemyksen keskeisten ammattien kehitysnäkymistä lähitulevaisuudessa. Eli käytännössä, millaisista ammattilaisista Suomen työmarkkinoilla on pulaa ja toisaalta taas ylitarjontaa.

Maaliskuun lopussa ilmestyneessä uusimmassa barometrissä ammattien top 15 -listan kärjessä olivat rakennusalan työnjohtajat. Heille sopivia paikkoja on runsaasti auki, mutta hakijoista on paljon pulaa varsinkin Etelä-Suomessa. Nelossijalla olivat rakennusinsinöörit ja viidentenätoista muut rakennustyöntekijät.

Top-lista on ikävää luettavaa täysillä paahtaville rakennusalan yrityksille, joilla hankkeita olisi, mutta ammattilaisia ei tahdo löytyä riittävästi. Työvoiman saatavuus on tällä hetkellä suurin jarru yritysten kasvulle, todettiin Rakennusteollisuus RT:n tuoreimmassa suhdanne-ennusteessakin.

Samaan aikaan barometri kertoo tärkeää viestiä rakennusalan mahdollisuuksista. Työuraansa pohtiville nuorille rakentaminen näyttäytyy nyt alana, jossa on paljon työtä tarjolla. Kun nuoret miettivät uravaihtoehtojaan, yhä useampi toivottavasti noteeraa rakentamisen listalleen.

Rakentamisen nousukausi on siis syytä käyttää hyväksi tulevaisuuden työntekijöiden vakuuttamisessa ja alan arvostuksen nostamisessa. Rakentamisessa toimivien yritysten, järjestöjen ja työntekijöiden kannattaa juuri nyt pitää ääntä rakentamisen kehityksestä ja mielenkiintoisista mahdollisuuksista.

Työvoiman saatavuuden turvaamiseksi tärkeää on myös esimerkiksi pyrkiä vaikuttamaan muuntokoulutukseen, josta rakennusalalla on jo hyviä kokemuksia. Samoin alan koulutuspaikkojen riittävää määrää on syytä pitää esillä.

Tämä hetki on otollinen aika rakentaa paitsi Suomea myös rakennusalan julkisuuskuvaa – yhdessä ja erikseen.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Nyt on aika vakuuttaa tulevaisuuden tekijät rakennusalan mahdollisuuksista”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat

Tapio Kivistöhttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/tapio-kivisto/