Raakusta kannattaa ottaa opiksi

Raakusta Suomussalmen Hukkajoella se alkoi, ja pääkonttoriin Helsingin Katajanokalle se iski. Jokihelmisimpukka eli raakku on ollut viime viikkoina Suomen puhutuin eläinlaji. Ja syytä onkin. Uhanalaisen lajin esiintymä koki kovia, kun Storan Enson hakkuutyömaalla metsäkone ajoi satoja kertoja raakkujen yli ja aiheutti myös joen liettymisen.

Kyse oli tietysti vastoin ohjeistuksia tehdystä työstä. Metsäkoneyrittäjää ei ollut joko riittävällä tavalla ohjeistettu tai ohjeista ei piitattu. Nyt poliisi tutkii tapausta törkeänä luonnonsuojelurikoksena.

Ympäristöministeri Kai Mykkänen otti tuoreeltaan kantaa tuhoon ja piti selvänä, että Stora Enso hakkuiden tilaajana ja toteuttajana kantaa vastuun. Stora Enson toimitusjohtaja Hans Sohlström joutui toteamaan, että korkeista vastuullisuusvaatimuksista ja toimintaohjeista huolimatta jokin oli Hukkajoella mennyt pieleen.

Ei ole syytä epäillä, etteikö vastuullisuutta korostava ja globaalisti toimiva Stora Enso olisi maailman kärkeä esimerkiksi ympäristö- ja vastuullisuustoiminnassa, mutta raakkutapaus oli pysäyttävä muistutus siitä, miten esimerkiksi pääkonttorien neuvotteluhuoneissa esitetyt vastuullisuus-powerpointit ovat juuri niin vahvoja kuin koko tuotantoketjun heikoin lenkki.

Jos arvot ja ohjeet eivät välity pääkonttoreista alihankintaketjun viimeiseen yksittäiseen tekijään tai niitä ei noudateta, koko tärkeä työ saattaa valua hukkaan – kuten nyt Stora Enson tapauksessa Hukkajokeen.

Monimutkaisten alihankintaketjujen rakennusalalle raakkutapaus on tärkeä muistutus. Rakennushankkeessa pääurakoitsijan vastuulla ovat lopulta viimeisenkin alihankkijan yksittäiset tekijät. Tämän osoitti esimerkiksi tuore räjähdysonnettomuus Laakson sairaalan työmaalla.

Isoilla työmailla saattaa olla satoja alihankkijoita ja kymmeniä kansallisuuksia. Yritykset myöntävät, että tällaisen kokonaisuuden pitäminen koko ajan hyppysissä on usein lähes mahdotonta. Hukkajoen tapaus osoittaa, että hallinta ja valvonta ovat kuitenkin välttämättömiä. Muutoin voi tapahtua jotain peruuttamatonta – tai ainakin maine mennä.