Rakentajat tipahtivat halutuimpien listalta

Tietoa kirjoittajasta Tapio Kivistö
Päätoimittaja, tapio.kivisto@sanoma.com
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

Rakentamisen suhdanteen kehittymistä voi ennustaa monenlaisista heikoista ja voimakkaammista signaaleista. Yksi kiinnostava tarkkailukohde on työ- ja elinkeinoministeriön kokoama ammattibarometri. Se kertoo työ- ja elinkeinotoimistojen näkemyksen keskeisten ammattien kehitysnäkymistä lähitulevaisuudessa.

Barometri tiivistää tietonsa top 15 -listoihin, joilla kerrotaan, mistä ammateista on pulaa työmarkkinoilla ja mistä ylitarjontaa.

Pitkään rakennusalan ammatit olivat kysytyimpien listalla. Parhaimmillaan rakennusalan työnjohtajat olivat Suomen halutuimpia ammattilaisia tai siis heistä oli eniten pulaa. Samoihin aikoihin eli muutama vuosi sitten top 15 -listalla oli puolenkymmentä muutakin rakennusalan ammattia.

Tänä vuonna muutos on ollut reipas. Juuri ilmestyneellä halutuimpien listalla ei ollut enää yhtään rakennusalan ammattia. Niin raju muutos ei sentään ole toistaiseksi ollut koko maan tasolla, että rakennusalan ammatteja olisi pudonnut toiseen päähän eli ylitarjonnan puolelle.

Koko Suomen luvut piilottavat sisäänsä alueellisen eriytymisen. Ammattibarometrista voi lukea rakentamisen vedon keskittyvän nyt yhä vain enemmän suuriin kasvukeskuksiin. Uudenmaan ely-keskuksen alueella top-listalle kurkottavat edelleen rakennusalan työnjohtajat sekä kirvesmiehet ja rakennuspuusepät. Samaa vetoa löytyy esimerkiksi Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa.

Kaakkois-Suomessa puolestaan on tällä hetkellä ylitarjontaa talonrakentajista. Sama näkyy Etelä-Savon, Kainuun ja Lapin listoissa.

Kun kysyntää on ollut, monelle ammattilaiselle viime vuodet ovat olleet hyvä tilaisuus edetä uralla ja parantaa palkkaa. Nyt yritykset todennäköisesti hieman huokaisevat, kun kovin kilpailu osaavasta työvoimasta on rauhoittunut.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rakentajat tipahtivat halutuimpien listalta”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi