Kokeile kuukausi maksutta

Rohkea etunoja tarpeen infrahankkeisiin

Tietoa kirjoittajasta Veijo Käyhty
Päätoimittaja
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

Yritykset muistuttavat säännöllisesti budjettipäättäjille, että pitkäjänteiset investoinnit infraan kasvukeskuksissa parantavat yritysten suorituskykyä ja toimivat koko yhteiskunnan hyväksi. Pääkaupunkiseudulla on investoitu infraan viimeisen kymmenen vuoden aikana merkittävästi. Raideliikenne ja tiestö vaativat kuitenkin jatkuvia investointeja, jotta ne palvelevat ­alueen kehittymistä ja kilpailukykyä.

Monet tärkeät tieosuudet eivät korjaannu pelkästään päällysteitä vaihtamalla. Toisaalta siltojen korjausvauhti voisi olla nopeampi, kun kerran kapasiteettiä on tarjolla. Junat myöhästelevät, kun nykyiset laitteet vetelevät viimeisiään ja riskit kasvavat.

Infra ry:n elokuun suhdannebarometrin mukaan alan kapasiteetin käyttöaste on 85 prosenttia. Luku kertoo, että resursseja olisi tarjolla. Nyt olisi loistava aika kilpailuttaa hankkeita ja saada samalla rahalla enemmän aikaan, kuten ministeriö on vaatinut. Hintoja ei voi painaa aivan nahoilleen, sillä silloin riskit etenkin pk-yritysten selviytymisestä saattavat realisoitua.

Alan järjestäytyneiden yritysten liikevaihdosta tänä vuonna 40 prosenttia tulee Uudeltamaalta suhdannebarometrin mukaan. Tuon liikevaihtopotin osuus kasvanee jatkossa. Pohjois-Karjalasta syntyy vain neljä prosenttia liikevaihdosta. Vastanneiden yritysten liikevaihto oli yhteensä kaksi miljardia euroa.
Hallitus on sopinut pienentävänsä 600 miljoonalla infran korjausvelkaa seuraavana kolmena vuonna. Määrärahojen kohdentamista odotetaan innolla. Hankkeen rahoituskokonaisuus ratkaistaan osin uudishankkeita leikkaamalla.

Liikenne- ja viestintäministeriö on linjannut, että panostus pitäisi tehdä osin niin, että tehdään rakenteellisia uudistuksia, jotka estävät korjausvelan kasvun. Mitä toimenpiteet olisivat konkreettisesti, sitä ei kerrota. Nyt olisi kannattanut panostaa myös tutkimukseen, jotta löydettäisiin uusia innovaatioita esimerkiksi teiden rakenteiden korjaamiseen.

Hallituksen olisi pitänyt satsata rohkeasti lisää uusiin infrahankkeisiin, ja satsaukset olisi kohdennettu selkeästi kasvukeskuksiin. Poliittisesti tällaiset päätökset saattavat olla vaikeita, mutta taloudellisesti perusteltuja. Myös yksityisteiden kunto on tärkeää haja-asutusalueilla muun muassa puuhuollon hoitamiseksi.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rohkea etunoja tarpeen infrahankkeisiin”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat

Veijo Käyhtyhttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/veijo-kayhty/