Kokeile kuukausi maksutta

Sarasvuo meuhkasi asuntoseminaarissa

Tietoa kirjoittajasta Mikko Kortelainen
Toimittaja, mikko.kortelainen@sanoma.com, Twitter: @toimittaja1
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

Yrittäjä Jari Sarasvuo esitteli asuntosijoittamiseen liittyviä näkemyksiään viime viikolla pidetyssä Asuntomarkkinat-seminaarissa. Vaatimattomana asuntosijoittajana esiintynyt Sarasvuo kertoi sijoittaneensa asuntoihin 1,5 miljoonaa euroa. Lisäksi perheen kautta on tullut omistus 30 asuntoon.

Päähuomion mediapersoonan esiintymisessä vei uhittelu professori Mari Vaattovaaralle. Sarasvuon mukaan tahallinen yksiöpula kuumentaa Helsingin asuntomarkkinoita. Sarasvuota korpesi se, että Vaattovaaran mielestä yksiöistä ei ole pulaa. ”Tee muistiinpanoja. Opi”, Sarasvuo koulutti professoria.

Sarasvuon mukaan pääkaupunkiseudulla on 150 000 sinkkukotia, mutta yksiöitä vain noin 65 000. Hänen logiikkansa mukaan moni sinkku asuu tulotasoonsa nähden väärin eli kaksiossa, kun oikea asunto olisi yksiö. Kun yksiöistä on kysyntään nähden liian vähän, niistä maksetaan mielettömiä hintoja.

Vaattovaara yritti selittää Sarasvuolle, että alueella on jo pienasuntoja enemmän kuin missään muualla Euroopassa. Hänen mukaansa yksiöiden pulaan voidaan vaikuttaa rakentamalla laajemminkin lisää asuntoja. Selitys ei kelvannut Sarasvuolle.

Sarasvuon kannattaisi pohtia, ovatko pienet asunnot kalliita siksi, ettei kansalaisilla ole isompiin varaa. Tuskinpa kukaan haluaa asua ahtaasti. Kalleus lähtee jo maan hinnasta, johon poliitikoilla olisi keinot vaikuttaa.

Omassa esityksessään Vaattovaara palasi vielä Sarasvuon esitykseen. ”Kyllä tieteellä sittenkin on väliä. Meidän tehtävämme on haastaa vallalla olevia mielipiteitä, mutta pohjata ne empiiriin tutkimuksiin”, hän näpäytti jo paikalta poistunutta Sarasvuota.

Sarasvuo suomi virkamiehiä Helsingin rajoituksesta, jolla rakentajia on pakotettu tekemään keskikooltaan 75 neliön asuntotuotantoa. Yksiselitteinen rajoitus on jo poistunut. Itseäni ei naurattanut huumorin varjolla esitetyt äimistelyt, mitä virkamiehille pitäisi tehdä. ”Pitäisikö ne sterilisoida”, hän pohti.

Sarasvuo ihasteli kokemuksiaan Berliinin vuokra-asuntomarkkinoista. Vuokria ei pahemmin korotella ja vuokralaisilla on vahvat oikeudet. Käytännössä asukkaat saa ulos vain ostamalla. Silti hän kehui, miten turvalista ja tuottavaa siellä sijoittaminen on. Neliöhinta Berliinin keskustassa liikkuu Sarasvuon mukaan 2000 euron molemmin puolin, joten jotain siellä on hänen mukaansa tehty oikein.

Berliinin asuntomarkkinat kieltämättä toimivat hienosti, mutta Sarasvuo ei ole tainnut huomata Saksojen yhdistymisen vaikutusta alueen hintatasoon. Jos samassa maassa tarkastellaan Münchenin asuntomarkkinoita, hintojen nousuvauhti on ollut aivan eri luokkaa kuin Berliinissä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Sarasvuo meuhkasi asuntoseminaarissa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat

Mikko Kortelainenhttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/mikko-kortelainen/