Kokeile kuukausi maksutta

Stop törröttimille

Tietoa kirjoittajasta Seppo Mölsä
Erikoistoimittaja, seppo.molsa@rakennuslehti.fi, Twitter: @SeppoMls
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

Olin pari viikkoa sitten naispuolisen valokuvaajan kanssa työmaakäynnillä. Astuimme vahingossa väärästä ovesta sisään eli miehistön puolelle. ”Onko tämä joku pornoluola?”, valokuvaaja kysyi katsellessaan seinät täyttäviä tyttökalentereita.

Itseäni nuo kuvat eivät vaivanneet, niihin on niin tottunut. Mestareiden puolelle päästyäni vilkaisin kuitenkin, että samoja kuvia sitä oli sielläkin, joskin ehkä hieman väljemmin aseteltuina.

Asia palasi mieleeni seurattuani lehdistössä käytyä keskustelua siitä, onko sopivaa katsoa silmiin vai ”törröttimiin”. En haluaisi olla repimässä kenellekään rakkaita kuvia seinältä, mutta kysyn kuitenkin, minkä viestin ne antavat rakentamisesta.

Rakennusala on muuttunut palvelukulttuuriksi ja ainakin asuntotyömaalla tärkein asiakas on perheen pää eli nainen. Ovatko työmaakopit siinä kunnossa, että mestari voi punastumatta keskustella asiakkaansa kanssa esimerkiksi makuuhuoneen tapeteista tai uuden naistyöntekijän kanssa työsuhteen ehdoista?

Ymmärrän hyvin, että asfalttikoneen kuljettajasta on vitsikästä laittaa koneensa perään liikennemerkki, jonka kuvallisena viestinä on ”parittelu sallittu”, mutta lahjakkaista naisinsinööreistä kilpailevalle yritykselle tuo on huonoa mainosta.

Rakennusalankin on totuttava kilpailuun parhaista työntekijöistä, joista yhä useampi
on nainen. Asennemuutoksen on ulotuttava työmaakulttuurista myös työehtoihin aina
hoitovapaista lähtien. Maalarikurssit esimerkiksi ovat täynnä naisia, mutta työmaille heistä jää vain muutama. Kannattaa kysyä miksi?

Miesten kannattaisi myös miettiä, haluavatko he työkavereikseen jätkämäisiä naisia, jotka ovat täysin parkkiintuneet rasvaisista kuvista ja puheista vai myös niitä naisellisempia. Muutaman vuoden kuluttua tilanne voi olla se, että naispomot kysyvät, millaisten miesten kanssa HE haluavat työskennellä.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Stop törröttimille”

  1. Onhan rakentaminen täynnä kaikenlaisia lieveilmiöitä, esim pimeet duunarit ja kuittikauppiaat. Mutta jotenkin sitä toivoisi, että johtava alan lehti ei viitsisi käyttää energiaa ja aikaa tämmöiseen asiaan. Onko tosiaan niin, että Herrä Mölsä pitää aihetta (tyttö/poikakalenterit)niin vakavana, että siitä pitää oikein lehteen kirjoittaa. Minä en pidä..

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat

Seppo Mölsähttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/seppo-molsa/