Kokeile kuukausi maksutta

Suomalainen rakentaminen siirtyy jättiläisen aikaan

Tietoa kirjoittajasta Tapio Kivistö
Päätoimittaja, tapio.kivisto@sanoma.com
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

Tämän viikon tiistai on historiallinen hetki suomalaisten rakennusyhtiöiden historiassa. Ensin rakennusyhtiö YIT:n omistajat kokoontuvat aamulla Helsingin Finlandia-talolle ylimääräiseen yhtiökokoukseen, ja iltapäivällä ovat vuorossa Lemminkäisen omistajat eläkeyhtiö Varman tiloissa.

Mitä ilmeisimmin YIT:n ja Lemminkäisen omistajat siunaavat yhdistymisen, josta yhtiöt kertoivat kesäkuussa.

Yhtiökokouspäätösten jälkeen uusi yhtiö joutuu vielä odottamaan kilpailuviranomaisten hyväksyntää. Yhtiöt ovat joutuneet toimittamaan runsaasti tietoa viranomaisten käyttöön, mutta markkina-arvioiden mukaan suurimmat päällekkäisyydet näyttäisivät löytyvän lähinnä teiden hoitourakoista.

Pörssikurssien perusteella ainakin osakemarkkinat pitivät yhdistymistä onnistuneena. Heti julkistuksen jälkeen YIT:n kurssi nousi pörssissä viisi prosenttia ja Lemminkäisen 40 prosenttia.

Sulautumisessa Lemminkäisen omistajat näyttävät hyötyvän enemmän, kun uuden yhtiön osakkeita jaetaan. Sekin kertoo, että YIT on ostajan ja kuskin paikalla. Samoin se, että nimistä jäljelle jää YIT ja suuryhtiötä johtaa YIT:n nykyinen toimitusjohtaja Kari Kauniskangas.

YIT:n ja Lemminkäisen yhdistyminen on historiallinen, sillä uusi yhtiö nousee aivan omaan sarjaansa Suomessa. Rakennuslehden kokoaman alan suurimpien yhtiöiden listauksen mukaan YIT ja Lemminkäinen olivat viime vuonna Suomen kaksi suurinta rakennusliikettä. Niiden yhteenlaskettu liikevaihto oli 3,4 miljardia euroa. Listan kolmonen eli Skanskan Suomen-yhtiö keräsi alle miljardin ja kymmenes enää vajaat 300 miljoonaa liikevaihtoa. Toki esimerkiksi koko kansainvälinen Skanska-konserni kerää liikevaihtoa yli 16 miljardia euroa.

Suomen mittakaavassa rakennusalalle syntyy kuitenkin uusi jätti. Viime vuosina ripeästi kasvaneet rakennusalan keskisuuret yhtiöt ovat tehneet uusia avauksia ja näkyneet runsaasti julkisuudessa. Toivoa sopii, että uusi suuryhtiö on koko rakennusalan notkea kehittäjä ja suunnannäyttäjä eikä jähmeä jättiläinen, joka koollaan valloittaa markkinoita.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Suomalainen rakentaminen siirtyy jättiläisen aikaan”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat

Tapio Kivistöhttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/tapio-kivisto/