Kokeile kuukausi maksutta

Tässä suhdannetilanteessa olisi oikea aika korjata

Tietoa kirjoittajasta Aija Tasa
Johtaja, asuminen, Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

”Poikkeuksellisen synkkä”, ”karua luettavaa”, ”tarjonta romahtaa”. Tällaisin sanakääntein on kuvailtu syksyn aikana asuntorakentamisen nykytilaa. Kiistatta asuntorakentamisen luvut ovat kylmääviä, mutta ne eivät kerro kuvaa koko rakentamisesta.

Viimeaikaisten arvioiden mukaan rakentaminen vähenisi kokonaisuudessaan tänä vuonna lähes 10 prosenttia. Muuallakin kuin asuntorakentamisessa luvut ovat negatiivisen puolella, mutta ennustusten mukaan vain pari prosenttia – riippuen toki kiinteistötyypistä. Rakentamisessa suurin isku osuu tähän vuoteen ja ensi vuoden alkuun, mutta ensi kevät voi tuoda jo muutoksen.

Valtiovarainministeriön suhdanneryhmän mukaan tilanne Suomessa ja Pohjoismaissa on hyvin samankaltainen. Vaikka rakentamisen tuotanto vähenee tänä vuonna, niin ensi vuodelle odotetaan positiivista käännettä useissa Euroopan maissa.

Se, että meillä on korkea korkotaso, inflaatio ja edelleen korkealla pysyttelevät rakentamiskustannukset, ei puolla elvyttämistä näinä aikoina. Myös asuntomarkkinassa on tällä hetkellä paljon tarjontaa. Näistä syistä emme pidä asuntotuotantoon kohdistuvia elvytystoimenpiteitä tällä hetkellä tarkoituksenmukaisina. Raklissa näemme kuitenkin, että tässä suhdannetilanteessa asuntorakentamisen ahdingon helpottamiseksi tehdään toimia, jotka tukevat heti käynnistysvalmiita asuntohankkeita ja monipuolista asuntotarjontaa.

Pääkaupunkiseudun asuntorakentamisen määrä on onneksi pysynyt viime vuosina korkealla, joten asuntopulaa ei heti ole näköpiirissä. Jos kuitenkin tilanne jatkuu, niin meillä voi olla käsillä riittämättömän asuntotarjonnan lisäksi osaajapula, kun tekijät ovat kaikonneet alalta. Tämä taas on merkittävä este investoinneille, kun hankkeisiin ei ole tarvittavia tekijöitä.

Budjettiriihestä tuli myös kaivattuja päätöksiä alalle, mutta olemassa oleva asuntokanta jäi valitettavasti huomiotta. Nyt olisi otollinen hetki panostaa korjausrakentamiseen ja edistää vähähiilisyyttä. Energia-avustuksia tulisi jatkaa myös ensi vuonna ja ne tulisi myös viimein laajentaa vapaarahoitteisille vuokra-asunto-omistajille.

Viimeisin Roti-raportti osoittaa, että rakennetun omaisuuden korjausvelka on moninkertaistunut vuosituhannen alusta. Tästä johtuen panostukset korjausvelan pienentämiseen ovat erittäin tärkeitä ja näihin tukien kohdentaminen on järkevää. Esimerkiksi vuodesta 2000 vuoteen 2021 pelkästään talokannan korjausvelan määrä on noussut 24,9 miljardista eurosta 77,5 miljardiin. Vuodesta 2020 vuoteen 2021 velan määrä kasvoi yli kolme miljardia euroa.

Korjaustoimenpiteillä voitaisiin vauhdittaa myös kiinteistökannan energiatehokkuutta, jonka eteen ala on tehnyt systemaattista ja pitkäjänteistä työtä. Vuodesta 2017 vuoteen 2021 kiinteistöala on saavuttanut 469 gigawattitunnin vuotuisen energiansäästön, mikä vastaa 335000 kerrostaloasujan vuosittaista sähkölaskua.

Olemme energiatehokkuuden edelläkävijöitä eurooppalaisella tasolla. Siitä huolimatta meitä koskettavat EU:sta tulevat, entistäkin kireämmät energiatehokkuusvaatimukset. Paljon on jo tehty, mutta silti on tehtävä vielä enemmän. Hallitukselta toivoisimme tukea tähän työhön, sillä hallitusohjelmankin agendalla on päästövähennys- ja hiilineutraalisuustavoitteita. Samalla annetaan välineitä alan ahdingon helpottamiseksi.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Tässä suhdannetilanteessa olisi oikea aika korjata”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat

Aija Tasahttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/aija-tasa/