Kokeile kuukausi maksutta

Yritykset katsovat toisiaan nyt tositarkoituksella

Tietoa kirjoittajasta Tapio Kivistö
Päätoimittaja, tapio.kivisto@sanoma.com
Kaikki kirjoittajan kirjoitukset

Yritykset vaihtavat Suomessa omistajaa vilkkaammin kuin pitkään aikaan. Myös pörssilistautumisia on nähty paljon. Kun talouden näkymät ovat valoisat, yrityksille ja omistajille tarjoutuu mahdollisuus suuriin siirtoihin. Toisille nousukausi on otollinen aika esimerkiksi tulouttaa elämäntyönsä ja toisille hetki ottaa harppauksia toiminnassa.

Liike-elämää konsultoivan PwC:n yritysjärjestelypalveluista vastaava Kauko Storbacka sanoi vastikään STT:n haastattelussa, että etenkin rakennusalalla yrityskauppoja solmitaan runsaasti. Katsaus viime viikkojen uutisiin antaa tukea tälle.

Pirkanmaalainen rakennuskonserni Arkta kertoi ostavansa paljon julkisuudessa olleen Rakennusliike Reposen. Kaupalla Arkta miltei tuplaa liikevaihtonsa 75 miljoonaan euroon ja nousee kohisten suurimpien talonrakentajien listalla. Samalla se pääsee Reposen kautta vetovoimaisille Uudenmaan markkinoille. Reipas kasvuaskel siis.

Suunnittelu- ja konsultointiyritys Ramboll Finland on viestinyt parin viikon aikana kolmesta pienemmästä yrityskaupasta. Niillä se hankki lisää muun muassa sisäilmaosaamista, mikä on yhtiölle strateginen tulevaisuuden valinta.

Ikkunavalmistaja Skaalan yritysjärjestely taas on osa selviytymistaistoa. Itävaltalainen IFN Group osti 80 prosenttia talousvaikeuksiin ajautuneesta yhtiöstä. On mielenkiintoista nähdä, miten kauppa vaikuttaa Skaalan tuoreeseen yrityssaneeraukseen.

Eristevalmistaja Parocin myynti on puolestaan osoitus siitä, että pääomasijoittajan omistus kestää usein vain muutamia vuosia. Sinä aikana kehitettävä yhtiö kypsyy joko pörssilistauskuntoon tai sille löytyy saman alan teollinen ostaja. Tässä tapauksessa pääomasijoittaja myi Parocin amerikkalaiselle Owens Corningille. Reilussa kolmessa vuodessa Parocin hinta nousi 700 miljoonasta eurosta 900 miljoonaan.

Yrityskaupat kertovat, että nousun huipullakin osa rakennusalan yrityksistä käy yhä taistelua olemassaolosta ja osa kerää jo lisää lihaksia tuleviin taistoihin. Siksi jatkoa kaupoille on varmasti luvassa. Yritykset katsovat nyt toisiaan osto- ja myyntimielellä. Ja tositarkoituksella.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Yritykset katsovat toisiaan nyt tositarkoituksella”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat

Tapio Kivistöhttps://www.rakennuslehti.fi/kirjoittajat/tapio-kivisto/