Konkurssit vähenivät rakennusalalla tammikuussa 2010

Rakennusalan konkurssien määrä supistui kuluvan vuoden tammikuussa vuoden 2009 ensimmäiseen kuukauteen verrattuna. Alalla pantiin vuoden 2010 alkajaisiksi vireille 70 konkurssia, kun määrä oli vuotta aiemmin 76. Konkurssien määrä supistui myös kiinteistöalalla. Tammikuussa 2010 alalla pantiin vireille 4 konkurssia, kun vuotta aiemmin määrä oli 8. Konkurssien määrä oli alkuvuodesta 2010 laskussa myös yleisesti. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen tilastotietokannoista.

Rakennusyritysten liikevaihto supistui 14,9 prosenttia vuonna 2009

Rakennusyritysten liikevaihto painui viime vuonna 14,9 prosenttia vuoteen 2008 verrattuna. Rakentamisen alasektoreista eniten supistui talonrakentamisen toimiala, joka kutistui 17,8 prosenttia. Erikoistuneen rakennustoiminnan liikevaihto väheni 12,9 prosenttia ja maa- ja vesirakentamisen liikevaihto 10,2 prosenttia. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen rakentamisen liikevaihtokuvaajan ennakkotiedoista.

Valitukset Tampereen Rantaväylän tunnelista hylättiin

Tampereen Rantaväylän kiistellystä tunnelista tehdyt valitukset on hylätty Hämeenlinnan hallinto-oikeudessa. Tunneliin on suunnitelmien mukaan tarkoitus ohjata yli 40 000 auton liikenne vuorokaudessa. Tunneli on suunniteltu rakennettavaksi Tammerkosken ali. Sen toivotaan vähentävän liikenneruuhkia.

Lemminkäiselle kaksi isoa logistiikkakeskusurakkaa

Lemminkäinen Talo Oy on valittu Inex Partners Oy:n käyttöön tulevan Sipoon logistiikkakeskuksen projektinjohtourakoitsijaksi. Lisäksi pohjatöihin kuuluvan louhinta- ja murskausurakan toteuttaa Lemminkäinen Infra Oy ja sähkötyöt urakoi Lemminkäinen Talotekniikka Oy. Lemminkäinen-konsernin töiden yhteinen arvo on noin 26 miljoonaa euroa. Lemminkäinen Talo on saanut myös Etola-yhtiöihin kuuluvan Etra Oy:n logistiikkakeskuksen rakennusurakan Hämeenlinnassa. Työ tehdään KVR-urakkana. 

Turun Myllysillan vaurioita selvitetään kaikuluotauksella

Turun Myllysillan rakenteiden vaurioita alettiin torstaina selvittämään kaikuluotauksella. Alustavat tulokset saadaan ensi viikolla. Sillan painuminen on hidastunut alle millimetriin tunnissa, kertoi Turun kaupungin kiinteistöliikelaitos torstaina. Syvimmillään painuma on yli 113 senttiä.

Ahma insinööreille Laivakankaan kultakaivoksen projektinjohto

Malminetsintää harjoittava ruotsalainen Nordic Mines Ab on valinnut Ahma insinöörit Oy:n Raahen Laivakankaan kultakaivoksen projektinjohtototeuttajaksi. Sopimus sisältää suunnittelun ohjaamisen ja rakennustöiden johtamisen lisäksi prosessilaitteiden asennusvalvonnan.

Viikinmäen kevyen liikenteen sillasta Vuoden silta 2010

Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ja sen sillat ja erikoisrakenteet -tekniikkaryhmä on myöntänyt Vuoden silta 2010 -tunnustuspalkinnon Viikinmäen kevyen liikenteen sillalle. Kokonaisuutena kevyen liikenteen ylikulkuväylä on hoikka, rakenteellisesti elegantti ja maisemaan onnistuneesti sijoitettu, totesi tuomariston puheenjohtaja diplomi-insinööri Ilkka Sinisalo julkistaessaan voittajan Infra 2010 -tapahtumassa Helsingissä 11. maaliskuuta.

Infra ry vaatii lisää rahaa tiestön ylläpitoon

Rakennusteollisuus RT:hen kuuluva maa- ja vesirakennus- sekä asfalttialan yrittäjien ja yritysten etujärjestö Infra ry vaatii tiestön ylläpitoon suunnatun rahoituksen nostamista. Järjestö viittaa Pöyry Infra Oy:n tutkimukseen, jonka mukaan tiestömme nykykunnon säilyttäminen edellyttää päällystettyjen teiden ylläpidon vuotuisen rahoituksen nostamista 150 miljoonasta eurosta 215 miljoonaan 15 vuodeksi.