Fin-Seula käynnistää Vantaankosken aseman liityntäparkin rakennustyöt ensi viikolla

Kehäradan rakentamiseen liittyen jo olemassa olevan Vantaankosken aseman länsipuolelle rakennetaan liityntäpysäköintialue 220 autolle. Työt alkavat viikolla 38 ja parkin on tarkoitus olla käytössä jo tämän vuoden lopussa. Kokonaisuudessaan urakka valmistuu ensi kesänä. Urakoitsija on Fin-Seula Oy.

Kaivos- ja maarakennuskoneiden heikko kysyntä johti yt-neuvotteluihin Metsossa

Metso aloittaa Suomen kaivos- ja maarakennusteknologian henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut lomautuksista ja henkilöstövähennyksistä Suomen toiminnoissa. Neuvottelut koskevat koko Metso Minerals Oy:n henkilöstöä, yhteensä noin 1 000 työntekijää ja toimihenkilöä. Alustavan suunnitelman mukaan Metso varautuu eripituisiin lomautuksiin ja yhteensä noin 80-100 työpaikan pysyvään vähentämiseen. Yhtiö teki henkilöstöleikkauksia jo keväällä, mutta asiakastoimialojen heikon kysynnän vuoksi toteutetaan lisäleikkauksia.

Kone solmi huolto- ja modernisointisopimuksen Rooman metron kanssa

Kone on tehnyt sopimuksen kaikkien Rooman metroon asennettujen liukuportaiden, liukukäytävien, hissien ja porrashissien huollosta. Kolmivuotisen sopimuksen arvo on yli 12 miljoonaa euroa, josta modernisoinnin osuus on yli puolet. Modernisointitilaus on kirjattu vuoden 2009 toisella neljänneksellä.

Jukka Laaksovirran toimia selvitetään edelleen

Valtion omistaman Destia Oy:n hallituksen puheenjohtaja Eeva-Liisa Virkkusen mukaan yhtiön entisen toimitusjohtajan Jukka Laaksovirran toimintaa koskeva erityistarkastus on vielä kesken. Virkkunen arvioi selvityksen valmistuvan muutaman viikon sisällä. Laaksovirta joutui eroamaan Destian vetäjän paikalta toukokuussa epäiltynä törkeästä petoksesta ja väärennyksestä.

Hannu Leinonen Destian toimitusjohtajaksi

Entinen YIT Oyj:n toimitusjohtaja, diplomi-insinööri Hannu Leinonen on nimitetty Destia Oy:n toimitusjohtajaksi lokakuun alusta. Leinosen mukaan valtion omistama Destia kiinnosti häntä erityisesti infra-alan hänelle tarjoaman haasteen sekä yhtiön mahdollisen yksityistämisen vuoksi. Destian lehdistötilaisuudessa Leinonen kertoi keskustelleensa myös SRV Yhtiöt Oyj:n toimitusjohtajan tehtävistä SRV:n hallituksen puheenjohtajan Ilpo Kokkilan kanssa.

Kaivannon sortuminen johti pääurakoitsijan yhteisösakkoon

Kouvolan hovioikeus on 2. syyskuuta vahvistanut Riihimäen käräjäoikeuden maaliskuussa tuomitseman yhteisösakon tammikuussa 2007 sattuneesta kaivannon sortumistapauksesta. Hovioikeus ei muuttanut pääurakoitsijana toimineelle yhtiölle tuomittua 3 000 euron yhteisösakkoa eikä yhtiön maksettavaksi työtapaturmassa loukkaantuneelle tuomittua 2 000 euron vahingonkorvausta.

Citycon ja NCC saivat suunnitteluvarauksen Matinkylän metroaseman kehittämisestä

Espoon kaupunki on myöntänyt Citycon Oyj:lle ja NCC Property Development Oy:lle varauksen suunnitella länsimetron Matinkylän aseman ja liityntäterminaalin maankäytön osana kauppakeskus Ison Omenan kaupallista kokonaisuutta. ”Suunnittelun lähtökohtana on metroaseman ja lähiympäristön maankäytön toiminnallisuus”, toteaa Espoon kaupungin teknisen toimen johtaja Olavi Louko.