Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun mukaan Suomessa oli vuosina 1994-2002 valtakunnallinen asfalttikartelli, johon osallistuivat kaikki alan suurimmat toimijat. Päätöksellä ratkaistiin valitukset, jotka kuusi asfalttiyhtiötä ja Kilpailuvirasto tekivät markkinaoikeuden joulukuussa 2007 antamasta päätöksestä. Kilpailuviraston valitus seuraamusmaksujen korottamiseksi hyväksyttiin lähes sellaisenaan. Asfalttiyhtiöiden valitukset hylättiin.
Lemminkäisen osalta KHO:n päätös kohdistuu yhtiön kotimaan päällystystoimintaan, jonka osuus vuonna 2001 oli noin 10 prosenttia konsernin liikevaihdosta. Lemminkäinen katsoi jo markkinaoikeuden antaman päätöksen jälkeen tulleen selvitetyksi, että yhtiön toiminnassa kotimaan päällystysmarkkinoilla on joiltakin osin ennen vuotta 2002 menetelty kilpailulainsäädännön vastaisesti.
Lemminkäinen kommentoi pörssitiedotteessaan, ettei se missään olosuhteissa hyväksy laittomia menettelytapoja toiminnassaan. Kilpailuoikeudelliseen koulutukseen ja ohjeistukseen on Lemminkäisen mukaan koko konsernissa kiinnitetty erityistä huomiota jo useiden vuosien ajan.
Päätöksellä merkittävä tulosvaikutus
KHO:n määräämän 68 miljoonan euron seuraamusmaksun ja markkinaoikeuden määräämän 14 miljoonan euron seuraamusmaksun erotus (54 miljoonaa euroa) kirjataan kuluksi Lemminkäisen vuoden 2009 kolmannelle neljännekselle. Yhtiö kirjasi vastaavasti markkinaoikeuden päätöksen mukaisen 14 miljoonan euron seuraamusmaksun vuoden 2007 viimeisen neljänneksen tulokseen.
Lemminkäinen pitää voimassa aiemman ohjauksensa, jonka mukaan konsernin vuoden 2009 liikevaihto jää selvästi vuoden 2008 tasosta. Korkeimman hallinto-oikeuden määräämän seuraamusmaksun johdosta yhtiön tulos vuodelta 2009 jää selvästi negatiiviseksi.
Lisämaksuja saattaa olla vielä tulossa
Eräät kunnat ovat ilmoittaneet Helsingin käräjäoikeuteen jätetyissä haastehakemuksissa tulevansa vaatimaan Lemminkäiseltä ja muilta asfalttiyhtiöiltä vahingonkorvausta, mikäli KHO toteaa asfalttiyhtiöiden toimineen kyseisten kuntien alueella kilpailulainsäädännön vastaisesti.
STT:n tietojen mukaan käräjäoikeuteen on jätetty jo markkinaoikeuden päätöksen perusteella 50 miljoonan korvausvaatimukset asfalttiyhtiöille. Korkoineen haettavat korvaukset lähentelevät sataa miljoonaa.
Tiehallinto on vaatinut valtion töihin liittyen Lemminkäiseltä enintään 10,5 miljoonaa euroa ja yhteisvastuullisesti muiden asfalttiyhtiöiden kanssa enintään 5,6 miljoonaa euroa. Kuntien ja Tiehallinnon pyynnöstä vaatimuksia ei ole käsitelty toistaiseksi käräjäoikeudessa, vaan ne jätettiin lepäämään KHO:n ratkaisuun saakka. KHO:n antama päätös käynnistänee korvausvaatimusten käsittelyn käräjäoikeudessa siltä osin kuin Tiehallinto ja kunnat katsovat, että KHO:n päätös antaa siihen aihetta.
Lemminkäinen pitää kuntien ja Tiehallinnon esittämiä vaatimuksia lähtökohtaisesti perusteettomina. KHO:n antama ratkaisu ei myöskään koske yksittäisiä urakoita tai niiden hinnoittelua. Vahingonkorvausvaatimukset tutkitaan erikseen ja käsitellään Helsingin käräjäoikeudessa oikeuden määräämässä järjestyksessä. Lemminkäinen tiedottaa vaatimuksista niiden sisällöstä riippuen tarvittaessa joko erikseen tai kootusti osavuosikatsausten yhteydessä.
Lemminkäisen lisäksi Korkein hallinto-oikeus määräsi seuraamusmaksuja VLT Tradingille (entinen Valtatie Oy) 4,8 miljoonaa euroa, NCC Roads Oy:lle 4,6 miljoonaa euroa, Skanska Asfaltille 4,5 miljoonaa euroa, SA-Capital Oy:lle 500 000 euroa, Rudus Asfaltille 100 000 euroa ja Super-Asfaltille 50 000 euroa. Kilpailuviraston Asfalttiliitolle (nykyisin Infra Oy) esittämä vaatimus seuraamusmaksusta hylättiin, koska asia oli pantu vireille markkinaoikeudessa liian myöhään.
Tätä artikkelia on kommentoitu 11 kertaa
11 vastausta artikkeliin “Lemminkäinen joutuu maksamaan 68 miljoonan euron seuraamusmaksun asfalttikartelliasiassa”
Asfalttikartellijutussa on joskus ollut vaikea erottaa, kuka on ollut konna ja kuka sankari. Vuodesta 2002 kestäneen oikeusprosessin suuria voittajia ovat kuitenkin suomalaiset tilaajat ja kuluttajat sekä prosessin käynnistänyt Heikki Alanen. Tänään pelisäännöt ovat kaikille samat ja yhtä reilut.
Muistan, kun Tekran Skanskalle myynyt Heikki Alanen otti vuonna 2002 minuun yhteyttä ja ilmoitti tunnustaneensa osallisuutensa asfalttikartelliin. Haastattelussa hän kertoi yhdeksi motiivikseen sen, että hän koki, että suuret olivat väkisin tunkemassa hänen poikansa perustaman Suomen Laatuasfaltin ulos markkinoillta sopimalla ottavansa vuoron perään siltä urakat alihinnoilla. Räikein esimerkki oli Joensuun tapaus, jossa Lemminkäinen valitti Laatuasfaltin voiton jälkeen markkinaoikeuteen, että kilpailusta ei ollut ilmoitettu koko Euroopan laajuisesti. Uudessa kilpailussa, jossa Laatuasfaltin hinta oli tiedossa, Lemminkäinen pystyi tiputtamaan omaa hintaansa niin reilusti, että sai monivuotisen urakan ja Joensuu Suomen halvinta asfalttia.
Toista valituksen tehnyttä yrittäjää, turkulaista Kankaretta isot rankaisivat perimällä siltä reilua lisähintaa asfaltista, joka ylitti sovitun myyntikiintiön. Kolmannen pienen helsinkiläisen valittajan toimitusjohtajaa en päässyt edes haastattelemaan, sillä yrityksestä kerrottiin, että henkilö ei ollut enää heidän palveluksessaan.
Toki Alasella oli itsekkäitäkin motiiveja. Hän koki saaneensa liian pienen hinnan laman aikana myymästään Tekrasta ja toisaalta hän halusi torjua Skanskan yritykset viedä häntä oikeuteen liiketoimintakiellon mahdollisesta rikkomisesta. Silti minua hämmästytti suurten yritysten toimitusjohtajien hyökkäykset Alasen persoonaa kohtaan. Hänet leimatiin pikaisesti ei-toivotuksi henkilöksi ja suoranaiseksi konnaksi. Kun menin Rakennusteollisuuden golfkilpailuun, ihmettelin ensimmäiseksi, miksi kilpailun voittajaa ja edelliskertaista pelikaveriani Alasta ei ollut kutsuttu mukaan. ”Sillä miehellä ei ole enää mitään asiaa näihin piireihin”, kuului vastaus. Sen jälkeen minun piti jo harkita itsekin, mihin piireihin halusin kuulua.
Tapaus sekoitti hetkeksi myös Rakennuttajaliiton ja Rakennusteollisuuden hyvät välit. RT:n toimitusjohtaja ihmetteli Raklin aktiivisuutta ja kysyi kovaan ääneen, miten asia ylipäänsä kuului tilaajille. Rakli vastasi, että nimenomaan tilaajathan siitä olivat kärsineet. Rakli olikin sitten auttamassa kuntia laatimaan oikeuskanteita asfalttikartellin osapuolia vastaan. Niiden tuloksia nyt odotellaan. Mutta aivan viime vuosina Rakli taas oli suorastaan passiivinen asiassa Kuntaliittoon verrattuna, mikä ehkä oli vain seurausta henkilöiden vaihtumisesta.
Ensimmäisen kerran asfalttialan kilpailua tutkittiin jo 1980-luvulla, mutta silloin kilpailuviranomaiset tyytyivät alan itsensä laatimaan selvitykseen, jonka mukaan kartellia ei ollut.
Asfalttikartellin hyvä puoli on, että sen paljastuminen Suomessa ja muissa Pohjoismaissa on jo suuresti tervehdyttänyt rakentamisen kilpailukenttää ja eettisiä pelisääntöjä. Uskon täysin esimerkiksi Skanskan ja Lemminkäisen uuden johdon vakuutteluja, että ne ovat tehneet kaikkensa, että vastaava ei enää tapahtuisi.
Kovat sakot ovat suhteessa teon vakavuuteen. Valitettavaa kuitenkin on, että korkeasuhdanteessa jaettuja ansiottomia voittoja peritään nyt takaisin lama-ajan tuloksista. Kärsijöinä eivät ole suinkaan omistajat tai bonuksia keränneet ja jo eläkkeelle siirtyneet johtajat vaan ihan viattomat työntekijät. Tulos otetaan heidän selkänahastaan niin kuin aina yrityselämässä.
Seuraamusmaksun suuruudesta: onko Lemminkäinen 15 kertaa enemmän syyllinen kuin Skanska?
Korkein hallinto-oikeus otti käyttöön seuraamusmaksujen määräämisessä asteikon ylärajan eli maksimissaan 10 prosenttia liikevaihdosta. Oikeus perusteli sitä teon vakauudella ja pitkällä kestolla eli sikäli maksu oli suhteessa teon vakavuuteen. Varmaan tarkoitus oli saada aikaan myös pelotevaikutus.
Englannissa yli sadan rakennusliikkeen kartellissa oikeus otti käyttöön sakon alarajan eli 1-2 prosentttia. Ne yritykset, jotka tunnustivat, saivat pienimmät sakot. Sakkojen pienuutta perusteltiin rakennusalan lamalla. Suurempia sakkoja olisi pidetty tässä suhdannetilanteessa kohtuuttomina. Suomessa oikeus ei lähtenyt tällaiseen kohtuullistamiseen.
Skanskan sakon suuruuteen tai pienuuteen saattoi vaikuttaa se, että se tuli Suomessa asfalttialalle vasta yritysostojen kautta eli kovin pitkään se ei ehtinyt nauttia hyvästä hintasovusta. Ehkä myös Skanska Tekran entisen toimitusjohtajan Alasen tunnustuksella saattoi olla vaikutusta, vaikka tunnustuksen motiivit eivät välttämättä olleet sen korkeammat kuin niillä NCC:n johtajilla, jotka käräyttivät Ruotsin asfalttikartellin, kun yhtiö alkoi kovistella heitä heidän omia tekemisiään. Ruotsin kartellin lopullisia korvauspäätöksiä vielä odotellaan, sillä kaikki ovat valittaneet alemman oikeusasteen päätöksestä. Norjan ja Tanskan kartelliselvityksistä minulla ei ole nyt tarkempaa tietoa.
Pienenä taustana kartelliasiaan voi kertoa, että Lemminkäinen lähti 1990-luvun alussa Tanskan asfalttimarkkinoille tilaajien pyynnöstä. Nämä halusivat Lemminkäisen avulla murtaa Tanskan asfalttikartellin. Tanskalaisfirmat pistivät heti pystyyn vastavalkeat ja tulivat Suomeen yritysostojen kautta. Esimerkiksi YIT sai hulppean pikavoiton ostamastaan Valtatiestä. Toinen tanskalaisfirma oli Interasfaltti. Suomessa käytiin hetken aikaa paikallista hintasotaa, mutta kun tanskalaiset totesivat, että asfalttimarkkinat rauhoittuivat Tanskassa, alkoi rauhan hieronta myös Suomessa – oikeuden nyt kertomin tuloksin.
Pohjoismaissa asfalttimarkkinat ovat varsin keskittyneet, ja monet kartelleista epäillyt tai tuomitut johtavat yritykset toimivat näissä kaikissa maissa.
Muilla mitattuna asfalttiliiketoiminnan liikevaihdosta, Lemminkäisellä koko konsernin liikevaihdosta.
Tätäkin seikkaa oikeus käytti vain pamputtamiseen – tanskalaisten alas painamaa hintaa käytettiin lähtötasona, kun määritettiin kartellin aiheuttamaa hinnannousua.
Ja mitähän löytyisi talonrakennuksesta jos joku jotain puhuisi ?
Kehä on tiukempi sisäpiiri ei puhu eikä pukahda, koska kaikilla on paljon menetettävää ja tilaajat ovat pelissä mukana. Todellinen taistelu käydään siitä, miten saada omat miehet ja naiset päättäviin asemiin tilaajien riveihin, eli omat Matit kaikkialle ja rahaa tulee. Ehkä tämäkin joskus aukeaa ja totuus tulee pintaan, näin sopii toivoa.
Oliko se Hartela joka toimitti Matille puutavarat ? Oliko se Hartela joka saneeraa eduskuntataloa ilman kilpailutusta ?
Erikoisesti vaativia insinöörirakenteita sisältävien teollisuuden isot investoinnit ovat olleet perinteisesti määrätyn urakoitsijaporukan käsissä tavalla ,jossa ”peittohintatarjoukset” näki jo kaukaa hyvistä tarjoajien peittely- ja harhautusyrityksistä huolimatta.Ei vain ollut aikaa ryhtyä epäiltyä asiaa viranomaiten kanssa setvimään. Hoidin asian paremmin l. jätin nämä yrittäjät keskenään ihmettelemään, kun otin projektit omaan johtoon ,käynnistin osaurakoinnin . Kapuloita tuli joka puolelta,mutta osaavalla toiminnalla aikataulut piti ja kustannukset putosi 20 -50 %.Näin lähti käyntiin teollisuuskohteiden osaurakointi ( = projektinjohtorakennuttaminen )60-luvun loppupuolella.
Itselleni kävi aikoinaan paha moka. Emme ehtineet laskea kunnan kohteen urakkaa, mutta kohteliaisuudesta oli annettava jokin hinta, etteivät tilaajasuhteet olisi kärsineet. Siksi maan tapaa noudattaen kysyimme millä hinnalla ”kilpailija” aikoi tarjota. Laitoimme siihen sitten reilusti lisähintaa. Yllätys oli, kun kunnasta ilmoitettiin, että meidät oli valittu. Olivat katsoneet, että vanha yhteistyökumppani on syytä valita, vaikka hinta oli kalliimpi. Siinä oli sitten selittelemistä ”kilpailijalle”. No onneksi välit palautuivat kuntoon pienellä kipurahalla.
Aikanaan meillä täällä Etelä-Savon tietämillä oli tapana jakaa markkinat sopimalla kuka tekee ja kenelle tekee. Itse saatiin päättää hinta. Lopetin tämän homman ja sen seurauksena firmamme ajettiin 90-luvun alkuvuosina nurin. Opetus tässä on se, että rikollinen toiminta on rakennustoiminnan ydin.
Juuri noin on talonrakennussektorilla aina ollut. Jos kunnan homman on ottanut joku pienempi tehokas toimija ”isojen” nenän edestä, on pieni toimija ajettu konkurssiin katkaisemalla rahoitus pankin kanssa. Monessa ajetussa konkurssissa on varat olleet merkittävästi velkoja isompia, mutta ilman likviditeettia ei voi toimia. Toiminnassa on mukan isot pankit ja isot urakoitsijat. Siinä syy rakentamisen keskittymiseen isoille ja kilpailun häviäminen ja nyt tätä ajatetaan myös Infra-puolelle. Tarjosukilpailuista tulee kolmen, neljän kauppaa ja sopiminen helpottuu.