YIT ja Caverion saivat koulun ja päiväkodin elinkaarihankkeen Espoosta

YIT ja Caverion ovat 9. elokuuta yhdessä allekirjoittaneet Espoon kaupungin kanssa sopimuksen Lintuvaaran koulun ja päiväkodin peruskorjauksen ja laajennuksen toteuttamisesta elinkaarihankkeena. Sopimuksen kokonaisarvo on yli 30 miljoonaa euroa, josta YIT:n osuus on noin 14 miljoonaa euroa ja Caverionin osuus yli 16 miljoonaa euroa. Sopimukseen sisältyy 25 vuoden elinkaarivastuu. Hankkeen suunnittelu alkaa välittömästi. Rakennustyöt käynnistyvät vuoden 2014 alussa, ja hankkeen on arvioitu valmistuvan kesäkuussa 2015.

Skanska sai Keilaniemen metroaseman rakennusurakan

Skanska ja Länsimetro Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen Keilaniemen metroaseman rakentamisesta Espooseen. Urakka sisältää Keilaniemen metroaseman asemahallin ja maanpäällisten sisäänkäyntien sekä huoltotunnelin, teknisten tilojen ja Karhusaaren tunnelin rakennustyöt. Rakentaminen on jo alkanut, ja metroasema valmistuu marraskuussa 2015. Sopimuksen arvo on noin 37,5 miljoonaa euroa.

Skanska sai 56 miljoonan euron tieurakan Pohjanmaalla

Skanska ja Liikennevirasto ovat tehneet sopimuksen Seinäjoen itäpuolelta kulkevan ohikulkutien rakentamisesta. Valtatiehen 19 kuuluva tieosuus ulottuu Ilmajoelta Nurmoon. Kahdessa vaiheessa toteutettavan ohikulkutien rakennustyöt aloitetaan elokuussa 2013, ja koko urakka päättyy marraskuun lopussa 2016. Urakkasopimuksen arvo on noin 56 miljoonaa euroa, ja se käsittää sekä tien suunnittelun että toteutuksen.

HS: Helsingin ydinkeskustan arvotalon remontin hinta yli tuplaantui

Helsingin kaupungin omistaman entisen asiakirjavaraston tilojen muutostyö panimoravintolaksi on maksanut yli kaksinkertaisesti suunniteltua enemmän. Aivan ydinkeskustassa Senaatintorin ja Kauppatorin välissä sijaitsevan rakennuksen remontin oli laskettu maksavan 1,85 miljoonaa euroa, mutta lopulta rahaa on mennyt 3,9 miljoonaa euroa. Asiasta kertoi Helsingin Sanomat.

Lemminkäinen myy Satolle 17 miljoonalla asuntoja Pietarissa

Lemminkäinen myy Satolle 63 asuntoa ja 35 autopaikkaa kesäkuussa käynnistämästään Tapiola-kohteesta Pietarissa. Kaupan kokonaisarvo on noin 17 miljoonaa euroa. Myytyjen asuntojen keskimääräinen pinta-ala on 77 neliötä. Kohde sijaitsee Pietarin keskustassa lähellä Moskovskij prospektia Obvodny-kanavan varrella.

Skanska urakoi hyvinvointineuvolan ja päiväkodin laajennuksen Mäntsälään

Skanska ja Mäntsälän kunta ovat allekirjoittaneet sopimuksen Kaunismäen päiväkodin laajennuksesta sekä hyvinvointineuvolan suunnittelusta ja rakentamisesta. Rakennustyöt ovat jo käynnissä, ja urakka valmistuu heinäkuussa 2014. Hankkeen kokonaisinvestoinnin arvo on 4,1 miljoonaa euroa.