Finavia aloittaa 35 miljoonan investointiohjelman verkostolentoasemilla

Finavia Oyj aloittaa vuoden 2014 alussa laajan investointiohjelman verkostolentoasemillaan eri puolilla Suomea. Suurimmat hankkeet käynnistyvät Turussa, Ivalossa ja Tampereella, mutta uudistuksia toteutetaan myös muilla verkostolentoasemilla. Yhtiö investoi verkostolentoasemiin alkuvaiheessa yhteensä noin 35 miljoonaa euroa.

Helsinki myynee Telakkarannan kymmenien miljoonien tontit Skanskalle

Helsingin kaupunki ja Skanska Talonrakennus Oy ovat neuvotelleet kiinteistökaupan esisopimuksesta, jolla tähdätään Hietalahden Telakkarannan rakentamiseen. Helsingin kiinteistölautakunta käsittelee ehdotusta esisopimuksesta kokouksessaan 9. tammikuuta. Mikäli lautakunta hyväksyy ehdotuksen, asia etenee vielä kaupunginhallituksen ja -valtuuston päätettäväksi. Tonttien kauppahinta nousee kymmeniin miljooniin euroihin.

Pöyry vähentää henkilöstökapasiteettiaan enintään 200 hengellä

Pöyry on saanut päätökseen marraskuussa 2013 aloittamansa yt-neuvottelut Alueellisissa toiminnoissa teollisuutta palvelevissa liiketoimintayksiköissä ja Teollisuus-liiketoimintaryhmässä Suomessa. Neuvottelujen perusteella Pöyry vähentää henkilöstökapasiteettia enintään 200 henkeä vastaavan määrän. Tästä enintään 25 henkeä on irtisanomisia.

Varma myi rahastolle ison liikekiinteistön Hämeenlinnasta

Nordic Real Estate Partnersin hallinnoima Nordic Retail 2 -rahasto osti joulukuussa Keskinäiseltä työeläkevakuutusyhtiö Varmalta noin 30 000 neliömetrin liikekiinteistön Hämeenlinnan Tiiriöstä. Kiinteistö koostuu kahdesta rakennuksesta, joiden pääkäyttäjinä toimivat Citymarket sekä K-Rauta. Kauppahintaa ei julkisteta.

Rakentamisen luottamus vahvistui hieman

Rakentamisen luottamus vahvistui hieman joulukuussa notkahdettuaan marraskuussa. Luottamus jäi silti edelleen alle keskimääräisen. Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n kuukausittaiseen suhdannetiedusteluun perustuvan rakentamisen luottamusindikaattorin uusin kausitasoitettu saldoluku oli -17, kun saldoluku oli marraskuussa -28. Pitkän aikavälin keskiarvo on -7.

Mahdolliset valitukset asfalttikartellituomioista lykkääntyivät

Melkein kaikki asfalttikartellioikeudenkäynnin osapuolet ovat hakeneet määräajan pidennystä valituksen jättämiselle Helsingin käräjäoikeuden asfalttikartellia koskevaan ratkaisuun, jonka se antoi 28.11.2013. Osapuolten piti ilmaista mahdollinen tyytymättömyytensä tuomioon viimeistään seitsemän päivän kuluessa ja tuomiosta piti valittaa hovioikeuteen 30 päivän kuluessa. Helsingin käräjäoikeuden myöntämän määräajan pidennyksen jälkeen valitus on tehtävä 31.3.3014 mennessä.

Kone osti suomalaisen kiinteistöturvallisuusyhtiö Megalockin

Koneen Suomen liiketoimintayksikkö Kone Hissit Oy on 1. tammikuuta toteutuneessa yrityskaupassa ostanut helsinkiläisen Megalock Oy:n. Ostettu yhtiö keskittyy kiinteistöturvallisuutta ja kiinteistöjen toiminnallisuutta parantavien tuote- ja palveluratkaisujen toimittamiseen.