Handelsbanken: Matalat korot ja supistunut tarjonta tukevat asuntojen hintoja 2010–2011

Handelsbanken on muuttanut näkemystään asuntojen tulevasta hintakehityksestä. Vielä keväällä pankki uskoi asuntojen hintojen laskevan, mutta tuoreessa talousennusteessaan Handelsbanken pitää todennäköisenä, että matala korkotaso ja supistunut tarjonta kannattelevat asuntojen hintoja ennusteperiodilla 2010-11.

Insinöörien palkat nousseet 2,1 prosenttia vuodessa

Uuden Insinööriliiton vuoden 2009 työmarkkinatutkimuksen mukaan insinöörien keskipalkkaluvut ovat nousseet kuluvana vuonna 2,1 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Edellisen kerran insinöörien ansiokehitys on jäänyt yhtä alhaiselle tasolle 1990-luvun laman aikoihin. Taantuman vuoksi työpaikan vaihtajat ovat olleet harvassa, yt-neuvottelut arkipäivää työpaikoilla ja työllisyystilanne heikompi kuin pitkiin aikoihin. Lisäksi monen työpaikkansa säilyttäneen palkkapussi jäi lomautusten takia vuositasolla edellisvuotta pienemmäksi. 

Spondan Makkaratalon kehityskustannukset nousevat 125 miljoonaan euroon

Kiinteistösijoitusyhtiö Sponda Oyj:n omistaman ja Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevan City-Centerin liikekorttelin eli kansan suussa paremmin Makkaratalona tunnetun kiinteistön kehityshankkeen kustannukset ovat nousemassa 125 miljoonaan euroon. Alkuperäisessä vuonna 2005 annetussa arviossa kustannuksiksi ennakoitiin 110 miljoonaa euroa.

Espoon kaupunki hakee vahingonkorvauksia asfalttikartellista

Espoon kaupunki nostaa vahingonkorvauskanteen niin sanotussa asfalttikartellijutussa. Kanne jätetään Helsingin käräjäoikeuteen viikolla 51. Kaupunki aikoo vaatia kartelliin osallisilta Lemminkäinen Oyj:ltä, Valtatie Oy:ltä, Skanska Asfaltti Oy:ltä, NCC Roads Oy:ltä, SA-Capital Oy:ltä, Rudus Asfaltti Oy:ltä sekä Super Asfaltti Oy:ltä yhteensä 5,4 miljoonaa euroa viivästyskorkoineen.

Rakentamisen pk-yritykset odottavat suhdannetilanteen pysyvän ennallaan vuonna 2010

Suomen Yrittäjien tuoreen suhdannebarometrin mukaan pk-yritysten suhdanneodotukset ovat kohentuneet kaikilla päätoimialoilla. Rakentamisen pk-yritykset ennakoivat nyt, että suhdannetilanne säilyy ennallaan ensi vuonna. Rakennusalan suhdannenäkemys on muita aloja synkempi, sillä kaikkien yritysten suhdanneodotusten saldoluku on +15, eli keskimäärin yritykset ennakoivat tilanteen kohenevan vuonna 2010.

Finnairin Jukka Hienonen SRV:n toimitusjohtajaksi elokuusta 2010

SRV Yhtiöt Oyj:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty kauppatieteiden maisteri Jukka Hienonen (48). Hän aloittaa SRV:n palveluksessa elokuun alusta 2010. SRV:n hallituksen jäsenenä vuodesta 2007 vaikuttanut Hienonen jatkaa nykyisessä päätoimessaan Finnairin toimitusjohtajana tammikuun 2010 loppuun. SRV:n varatoimitusjohtaja ja talousjohtaja Hannu Linnoinen puolestaan jatkaa omien tehtäviensä ohella toimitusjohtajana Hienosen aloitukseen asti.

Yliopistorakennukset siirtyivät Senaatilta kiinteistöyhtiöille

Valtioneuvoston päätöksellä Senaatti-kiinteistöjen hallinnassa olevat yliopistokiinteistöt on tiistaina 15. joulukuuta luovutettu apporttina ja kaupalla kolmelle Senaatti-kiinteistöjen perustamalle yliopistokiinteistöyhtiölle. Aalto-Yliopistokiinteistöt Oy, Helsingin Yliopistokiinteistöt Oy ja Suomen Yliopistokiinteistöt Oy ovat allekirjoittaneet Senaatti-kiinteistöjen kanssa kiinteistöjen luovutukseen liittyvät asiakirjat. Eduskunta antoi luovutukselle suostumuksensa jo aiemmin.