Glaston myi kiinteistöjään Soft-Investille 2,9 miljoonalla eurolla

Lasiteknologiayhtiö Glaston Oyj Abp on myynyt yhteensä 90 kiinteistöään sijoitusyhtiö Soft-Invest Oy:lle. Glaston kertoi jo aiemmin marraskuussa myyneensä kaksi kiinteistöään Soft-Investille ja tehneensä 88 kiinteistön myymisestä esisopimuksen. Nyt toteutettiin lopullinen kauppa 88 kiinteistön osalta. Kaikkien 90 kiinteistön kauppahinta on 2,9 miljoonaa euroa.

Venäjän liiketoiminnan kasvuodotukset kovat

Suomalais-Venäläisen kauppakamarin (SVKK) teettämän barometrin mukaan suurin osa Venäjällä liiketoimintaa harjoittavista tai sinne vientiä harjoittavista yrityksistä raportoi kasvua. Venäjällä liiketoimintaa harjoittavista 70 prosenttia ja 57 prosenttia vientiä harjoittavista kertoo toiminnan kasvusta toimialasta tai yrityksen koosta riippumatta. Myös odotukset ovat korkealla.

Cityconille 350 miljoonan euron pitkä luotto

Citycon Oyj on tänään allekirjoittanut 350 miljoonan euron suuruisen vakuudettoman luottosopimuksen kansainvälisen pankkiryhmän kanssa. Järjestely koostuu 200 miljoonan euron suuruisesta kertalyhenteisestä seitsemän vuoden pituisesta lainasta sekä 150 miljoonan euron suuruisesta, viiden vuoden mittaisesta luottolimiitistä. Laina ylimerkittiin huomattavasti syndikointivaiheessa.

Kuluttajien luottamus talouteen heikkeni marraskuussa

Kuluttajien luottamus talouteen heikkeni marraskuussa, sillä luottamusindikaattori painui lukemaan 14,5, kun se oli lokakuussa 17,3 ja vuosi sitten 17,9. Luottamus talouteen oli kuitenkin edelleen vahvempi kuin pitkällä ajalla keskimäärin, sillä vuoden 1995 lokakuusta eteenpäin keskiarvo on ollut 13,9. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometriin, jota varten haastateltiin 1.-19. marraskuuta 1 447 Suomessa asuvaa henkilöä.

Uudisrakentamisen volyymi kohosi 10,8 prosenttia syyskuussa

Uudisrakentamisen volyymi-indeksi nousi syyskuussa 10,8 prosenttia edellisen vuoden syyskuuhun verrattuna. Muun kuin asuinrakentamisen volyymi jatkoi voimakasta kasvuaan, kun taas asuinrakentamisen volyymi pieneni. Nämä tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen Uudisrakentamisen volyymi-indeksistä.