Rakentamisen luottamus ennallaan helmikuussa 2008

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n suhdannetiedusteluun perustuva rakentamisen luottamusindikaattori pysytteli helmikuussa 2008 ennallaan ja edelleen vahvana. Rakentamisen uusin saldoluku on +18, joka oli täsmälleen sama kuin tarkistettu tammikuun lukemakin. Luottamus on edelleen selvästi keskiarvoa vahvempaa, sillä indikaattorin pitkäaikainen saldoluku on -1.

Honkarakenteen vuosi 2007 voitollinen, loka-joulukuu tappiolle

Honkarakenne onnistui kääntämään tuloksensa voitolliseksi viime vuonna tehtyään edellisvuonna tappiota. Myös liikevaihto kasvoi. Sen sijaan viime vuoden viimeisen neljänneksen tulos painui tappiolliseksi ja liikevaihtokin supistui vertailujaksosta. Toimitusjohtaja Esko Teerikorven mukaan kevään ja kesän aikana toteutetut hinnankorotukset leikkasivat ennakkomyyntiä, mikä näkyi toimitusten supistumisena loka-joulukuussa. Yhtiön tilauskanta oli kuitenkin viime vuoden lopussa 7,7 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin.

Skanska osti Tecri Oy:n mittausiiketoiminnan

Skanska Infra on sopinut Tecri Oy:n mittausliiketoiminnan ja siihen liittyvän kaluston ostamisesta. Kauppa astuu voimaan maaliskuun alusta, jolloin Tecrin koko henkilöstö siirtyy Skanskan perustaman mittausyksikön palvelukseen. Mittausyksikön vetäjäksi on nimitetty Tecrin tämänhetkinen toimitusjohtaja ja omistaja Juha Rissanen.

 

Ylläksen vuokratonteista käydään tarjouskilpailu

Matkailukeskusten lähellä sijaitsevat, loma-asumiseen tarkoitetut vuokratontit viedään käsistä Pohjois-Suomessa. Metsähallituksen Laatumaa onkin kovan kysynnän vuoksi päätynyt ensimmäistä kertaa kauppaamaan myös vuokratontteja tarjouskilpailulla. Maaliskuun loppuun kestävän tarjouskilpailun kohteena on 40 Ylläkselle valmistunutta vuokratonttia.

Rakennuspalojen määrä ennallaan, vahingot vähenivät 2007

Rakennuspalojen määrä säilyi viime vuonna suunnilleen vuoden 2006 tasolla, mutta palojen euromääräiset vahingot supistuivat. Rakennuspaloja oli yhteensä 4 026 viime vuonna. Hieman yli puolet rakennuspaloista oli asuntopaloja, mikä on samaa tasoa vuoden 2006 kanssa. Omakotitalojen paloja oli 920. Rakennuspaloista 12 prosenttia oli teollisuusrakennuspaloja. Nämä tiedot käyvät ilmi sisäasiainministeriön pelastustoimen tilastoista.

Heikki Lonka FCG:n Arkkitehtuuri ja aluekehitys –sektorin johtoon

Vaasan kaupungin teknisenä apulaiskaupunginjohtajana toimiva arkkitehti, tekniikan tohtori Heikki Lonka on nimitetty FCG Planeko Oy:n Arkkitehtuurista ja aluekehityksestä vastaavan sektorin johtajaksi. FCG Planeko muodostui, kun FCG Suunnittelukeskus Oy ja FCG IP-Tekniikka Oy fuusioituvat maaliskuun alusta.

Hangon liikenneturvallisuussuunnitelma valmistui

Tiehallinnon Uudenmaan tiepiirin ja Hangon kaupungin yhteistyönä laadittu Hangon liikenneturvallisuussuunnitelma on valmistunut. Liikenneturvallisuutta parantavien toimenpiteiden pääpaino on pienissä ja vaikutuksiltaan tehokkaissa liikenneympäristöä parantavissa toimenpiteissä ja liikennekäyttäytymiseen vaikuttamisessa.