Kokeile kuukausi maksutta

Olkiluodon ydinvoimalayksikön yva-ohjelma lausuntokierrokselle

Teollisuuden Voima on saanut valmiiksi ympäristövaikutusten arviointiohjelman Olkiluodon ydinvoimalaitoksen neljännestä yksiköstä. Arviointiohjelma lähtee seuraavaksi lausuntokierrokselle.

Teollisuuden Voima on saanut valmiiksi ympäristövaikutusten arviointiohjelman Olkiluodon ydinvoimalaitoksen neljännestä yksiköstä. Arviointiohjelma lähtee seuraavaksi lausuntokierrokselle.

Ympäristövaikutusten arviointiohjelmassa hankkeesta vastaava taho tekee suunnitelman tarvittavista selvityksistä ja arviointimenettelyn järjestämisestä ympäristövaikutusten arvioimiseksi. Ympäristövaikutusten arvioinnissa selvitetään ympäristön nykytila ja arvioidaan hankkeen aiheuttamia ympäristövaikutuksia ja niiden merkittävyyttä.

Yva-menettely on pakollinen esimerkiksi ennen lupien myöntämistä. Ydinenergialain mukaan yva-selostus on liitettävä myös hanketta koskevaan periaatepäätöshakemukseen.

TVO valmistelee Eurajoen Olkiluotoon neljättä ydinvoimalayksikköä. Ympäristövaikutusten arvioinnissa tarkasteltavina vaihtoehtoina ovat yksikön kaksi sijoituspaikkaa Olkiluodossa sekä kaksi vaihtoehtoista jäähdytysveden otto- ja purkupaikkaa.

TVO:n kauppa- ja teollisuusministeriöön toimittama arviointiohjelma on kesän aikana nähtävillä Eurajoen, Euran, Kiukaisten, Lapin, Luvian ja Nakkilan kunnanvirastoissa sekä Rauman ympäristövirastossa. Arviointiohjelma on nähtävillä myös internetissä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Olkiluodon ydinvoimalayksikön yva-ohjelma lausuntokierrokselle”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat