Kokeile kuukausi maksutta

Jyväskylän Eteläportin kauppakeskuksen ideakilpailun voitti ”Lehti”

Jyväskylän Eteläportin alueen kauppakeskuksen ideakilpailun voittajaksi on valittu Arkkitehtitoimisto Innovarch Oy työllään ”Lehti”. Kutsukilpailun järjesti NCC, joka puolestaan valittiin viime kesänä alueen ensimmäiseen vaiheeseen sijoittuvan kauppakeskuksen kehittäjäksi kaupungin järjestämässä kilpailussa. Kauppakeskuksen rakentaminen alkaa vuonna 2009 ja se valmistuu vuonna 2011.

Jyväskylän Eteläportin alueen kauppakeskuksen ideakilpailun voittajaksi on valittu Arkkitehtitoimisto Innovarch Oy työllään "Lehti". Kutsukilpailun järjesti NCC, joka puolestaan valittiin viime kesänä alueen ensimmäiseen vaiheeseen sijoittuvan kauppakeskuksen kehittäjäksi kaupungin järjestämässä kilpailussa. Kauppakeskuksen rakentaminen alkaa vuonna 2009 ja se valmistuu vuonna 2011.

Voittaneessa suunnitelmassa korostuvat kauppakeskuksen toiminnallisuus, saavutettavuus ja näkyvyys. Nimensä mukaan lehden mallinen suunnitelma kunnioittaa ympäristöä ja muodostaa mieleen jäävän kauppakeskuksen Jyväskylän Eteläportin maamerkiksi.

NCC jatkaa suunnittelua yhteistyössä Jyväskylän kaupungin ja muiden toimijoiden kanssa. Kauppakeskus on osa suurempaa kaupallista kokonaisuutta. Siihen tulee sijoittumaan hypermarket sekä runsaasti erikoiskaupan myymälöitä. Yhteensä liiketilaa on noin 50 000 neliömetriä. Jyväskylän kaupungin tavoitteena on kehittää Eteläportin alueesta eteläisen Jyväskylän kaupallinen keskus.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Jyväskylän Eteläportin kauppakeskuksen ideakilpailun voitti ”Lehti””

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat