Kokeile kuukausi maksutta

Taantuma vei sovittuja töitä rakennussuunnittelijoilta

Rakennesuunnittelijoiden töistä on keskeytynyt 18 prosenttia ja arkkitehtien töistä neljännes, kertoo tällä viikolla valmistunut Suunnittelu- ja konsulttitoimistojen liiton Skol:n suhdannekatsaus. Keskeytykset koskevat kotimaan ja Venäjän kohteita. Yleisen markkinatilanteen heikkeneminen ja investointivarovaisuus näkyvät ensimmäisenä talosuunnittelua harjoittavissa suunnittelutoimistoissa.

image

Skol:n toimitusjohtaja Timo Myllyksen mukaan uudet työt kasvattivat jonkin verran koko talosuunnittelusektorin tilauskantaa, mutta keskeytyneet hankkeet leikkasivat työkannan kasvua siten, että aktiivinen tilauskanta on miltei kymmenen prosenttia pienempi kuin keväällä. Tilauskanta vastaa puolen vuoden työmäärää.

Esimerkiksi rakennesuunnittelijoiden sopimusten mukainen tilauskanta vastaa yli seitsemän kuukauden työkantaa, mutta aktiivinen tilauskanta on noin kymmenen prosenttia pienempi kuin keväällä, kun tilauskannassa on 18 prosenttia pysähtyneitä töitä.

Markkinatilanteen kaksitahoisuus näkyy selkeästi. Samaan aikaan kun rakennussuunnittelijat potevat työkannan keskeyttämisen seurauksista, infrasuunnittelijat saivat uusia töitä ennätysmäärän. Infrasuunnittelijoiden kokonaistilauskanta on 11 prosenttia suurempi kuin puoli vuotta sitten. Käynnissä olevat tulevien isojen hankkeiden suunnittelutyöt pitävät infrasuunnittelijat kiireisinä, ja infrasuunnittelussa on edelleen puutetta osaavista henkilöistä toisin kuin rakennesuunnittelussa.

Suhdannekatsaus perustuu lokakuun tilanteeseen Skol:n jäsenyrityksissä. Kokonaisuutena suunnittelutoimistojen tilauskanta on edelleen korkea. Lokakuussa tilauskantaa oli yhteensä 550 miljoonaa euroa, mikä vastaa viiden kuukauden työmäärää.

Lue aiheesta lisää tämän viikon Rakennuslehdestä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Taantuma vei sovittuja töitä rakennussuunnittelijoilta”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat