Kokeile kuukausi maksutta

Työ- ja elinkeinoministeriö hyväksyi RYM-SHOK:n

Rakennusalan huippuosaamisen keskittymä RYM-SHOK käynnistyy, kun työ- ja elinkeinoministeriön strategisen huippuosaamisen keskittymien johtoryhmä on keskiviikkona 28. tammikuuta hyväksynyt rakennusalan hankkeen. Keskittymää koordinoivan yhtiön RYM-SHOK Oy:n perustajajäseniksi on tähän mennessä ilmoittautunut 47 organisaatiota. Joukossa on 37 yritystä, 4 kaupunkia ja 6 yliopistoa, tutkimuslaitosta tai ammattikorkeakoulua.

”On todella ilahduttavaa, että vaikeasta taloustilanteesta huolimatta kiinteistö- ja rakennusalalla on tulevaisuuden uskoa ja valmiutta kehittää osaamistaan. Tulevaisuudessa yritysten tuottavuutta parantaa merkittävästi se, että perustutkimusten tulokset saatetaan nopeasti yritysten käyttäjälähtöisiksi tuotteiksi ja palveluiksi. Tällä on myös merkittäviä yhteiskunnallisia vaikutuksia”, sanoo  työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Erkki Virtanen.

RYM-SHOK Oy:n perustajajäseniksi ilmoittautuneiden organisaatioiden yritykset kattavat sekä talonrakentamisen että yhdyskuntarakentamisen. Mukaan ilmoittautuneet kaupungit edustavat rakennetun ympäristön (rakennukset, tiet, ulkoalueet) tärkeimpiä tilaaja- ja päätöksentekotahoja, jotka voivat testata tutkimusohjelmista saatuja tuloksia ja käynnistää pilottihankkeita.

RYM-SHOK Oy:n tavoitteena on vahvistaa suomalaista kiinteistö- ja rakennusalan osaamista ja kansainvälistä kilpailukykyä tehostamalla laaja-alaista ja kansainvälisesti verkottunutta huippututkimusta neljällä teema-alueella. Nämä teema-alueet ovat energiatehokkuus, toimintamallit ja prosessit, kilpailukykyinen yhdyskuntainfra sekä käyttäjälähtöiset tilat.

Tavoitteena on, että kiinteistö- ja rakennusalan tuotteiden ja palvelujen kauppataseen ylijäämä nousee 2 miljardista eurosta 5 miljardiin euroon vuoteen 2020 mennessä. Samaan aikaan pyritään kaksinkertaistamaan kiinteistö- ja rakennusalan tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan rahoitus nykyisestä noin 230 miljoonasta eurosta 500 miljoonaan euroon.

Rakennetun ympäristön strategisen huippuosaamisen alustavaa selvitystyötä on tehty syksystä 2007 lähtien.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Työ- ja elinkeinoministeriö hyväksyi RYM-SHOK:n”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat