Katepalille yhteisösakkoa työturvallisuusrikoksesta
Tampereen käräjäoikeus on tuominnut Lempäälässä toimivan bitumituotteiden valmistajan Katepal Oy:n 20 000 euron yhteisösakkoon työturvallisuusrikoksesta. Lisäksi käräjäoikeus tuomitsi sekä Katepalin tuotantopäällikön että vuorotyönjohtajan 20 päiväsakon sakkorangaistuksiin. Sakkojen taustalla oli vuosi sitten yhtiön tehtaalla tapahtunut työtapaturma, jossa työntekijän käsi murtui.

Tapaturma sattui, kun työntekijä oli bitumihuopalinjalla puhdistamassa jäähdytystelaa käsivaraisesti puhdistuslastaa käyttäen. Lasta takertui telalla olleeseen bitumiin ja veti hänen oikean kätensä telan ja hiekankeruukaukalon väliseen puristumiskohtaan niin, että käteen tuli useita luunmurtumia. Hiekankeruukaukalo oli lisätty koneeseen muutamaa kuukautta aikaisemmin.
Hämeen työsuojelupiirin mukaan linjan muutosten aiheuttamia uusia vaaroja ei ollut työnantajan toimesta selvitetty niin, että turvallisuuden kannalta tarpeelliset uudet suojaustoimet olisivat tuolloin tulleet tehdyiksi. Käräjäoikeus puolestaan katsoi, että tuotantopäällikkö ja vuorotyönjohtaja olivat tienneet työhön liittyvän riskin olemassaolosta, mutta he eivät olleet ryhtyneet toimiin tietämänsä riskin poistamiseksi.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Katepalille yhteisösakkoa työturvallisuusrikoksesta”